Uutiset

53-vuotiaan Kevama Oy:n toiminta loppuu - alueen työllisyyskokeilu oli viimeinen niitti toiminnalle

05.04.2018

Työ- ja sosiaalista kuntoutusta tehnyt sekä toimintaansa aktiivisesti kehittänyt Kevama Oy on päätetty hakea konkurssiin. Asiasta uutisoi Ylen Savon toimitus eilen 4.4.2018. Vatesin johtaja Jaana Pakarinen on huolestunut tilanteesta.

- Työllisyyskokeilussa ja tulevassa maakuntauudistuksessa ei saa murentaa alueella hyvin toimivia työllistämisen rakenteita. Keskeinen kysymys on, miten kuntoutusta, valmennusta ja muuta erityistä tukea tarvitseville asiakkaille turvataan laadukkaat työllistämispalvelut tulevassa maakuntauudistuksessa? Osataanko palveluita kilpailuttaa siten, etteivät hyväksi tiedetyt palvelut kärsi? pohtii Jaana Pakarinen.

Kevama Oy haetaan konkurssiin toimintaympäristön muutosten seurauksena tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 53 vuotta toimineen organisaation konkurssi tulee silti yllätyksenä. Viimeisen niitin toiminnalle alueella antoi vuonna 2017 alkanut työllisyyskokeilu, joka vei kaikki kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat.

Kevama Oy:n tiedotteen mukaan konkurssi vaarantaa asiakkaiden palvelut. Kuopion kaupunki pitää tärkeänä, että asiakkaiden tarvitsemat palvelut turvataan. Asian selvittely aloitetaan pikaisesti.
Ylen uutisessa Kevama Oy:n toimitusjohtaja Vesa Saramäki olisi toivonut konkurssipäätöksen sijaan hallittua saneerausta.

– Se olisi tullut kaupungille kalliimmaksi. Konkurssimenettely on nopea, tehokas, aggressiivinen ja edullisin tapa ajaa firma alas. Kun mietitään arvokysymystä, niin tämä on todella raju liike. Olen äärimmäisen surullinen työkuntoutujien ja henkilöstön puolesta tästä ratkaisusta, kertoo Saramäki Ylen uutisessa.
Kaupunki näkee Ylen uutisen mukaan Kevaman alasajon myös mahdollisuutena. Kaupungin omistajaohjausjaoston puheenjohtaja Pekka Kantanen (kok.) sanoo, että kun toiminta tulee tiensä päähän osakeyhtiömuotoisena, palveluita pyritään kuitenkin jatkamaan muilla keinoin.

Kevama on tukityöllistänyt vuosittain enimmillään noin 400 henkilöä. Nykyään työkuntoutujia ja sosiaalikuntoutujia on ollut vuosittain noin 270. Tällä hetkellä yhtiöllä on ollut noin 70 työkuntoutujaa. Henkilöstöä on 51. Vuonna 1965 perustetun Kevaman liikevaihto oli viime vuonna runsaat kaksi miljoonaa euroa.

Taustalla toimintaympäristön muutokset

Kevama Oy:n hallitus päätti hakea yhtiön konkurssiin kokouksessaan 29.3.2018. Kuopion kaupungin omistama Kevama Oy on työkuntoutus- ja valmennuspalveluiden tuottaja, jonka toiminnan perustana on työkuntoutus ja sosiaalinen kuntoutus.

Asiasta kertovan tiedotteen mukaan asiakasmäärän lasku Kevamalla on ollut näkyvillä vuodesta 2012 lähtien. 1.8.2017 Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tuusniemellä käynnistyi alueellinen työllisyyskokeilu. Kokeilun johdosta työllistymistä edistävät palvelut ja niihin liittyvät asiakasvirrat ovat merkittävästi muuttuneet ja palveluntuottajia on tullut lisää. Tämä on entisestään pienentänyt Kevaman asiakasmääriä.

Kuva Kevaman tuotantotiloistaAsiakkaille palveluina tuotteita ja työpalveluja

Kuopiossa toimiva Kevama on valmistanut muun muassa puutöitä sekä kalusteita. Yhtiöllä on ollut myös paino- ja puhtaanapitopalveluja sekä ruokala. Kevamalla on tuotanto- ja toimistotiloja 2 700 neliömetriä.
Kevamassa on tuotettu ulkopuolisille yritys- ja yksityisasiakkaille tilaustyönä ja alihankintana tuotteita ja työpalveluja. Toimintaan kuuluu puutuotteita (mm. portaita ja sauna- ja pesutilojen kalusteita), kalustekunnostusta, digi- ja seripainotöitä, kalusteiden verhoilutöitä, tekstiili- ja lasituotteita sekä työpalveluina sisä- ja ulkoalueiden puhtaanapitopalveluja, pakkaus- ja kokoonpanotöitä ja ruokalapalveluja.Kevama on myös kehitti tuotevalikoimaansa niin, että se vastaisi paremmin markkinoiden kysyntää.

Kuopion kaupunki on hankkinut työhön kuntouttavia ja valmentavia palveluja Kuopiossa Kevama Oy:n lisäksi myös Tukeva-työvalmennussäätiö sr:lta ja Amavek ry:ltä. AmaveK ry järjestää kuntouttavaa työtoimintaa kuopiolaisille asiakkaille.

Kevama Oy:ssä on tehty myös paljon toimintaa, jolla on voitu nostaa tuotteiden kotimaisuusastetta. Kuvassa vuonna 2012 työnjohtaja Ulla Räsänen ja toimitusjohtaja Vesa Saramäki esittelevät pelipaitaa, jotka valmistuvat kotimaisessa tuotannossa kangaspakasta lähtien.

Lähteet:
Yle Savossa ollut uutinen 4.4.2018: https://yle.fi/uutiset/3-10143823
Kevama Oy:n tiedote 5.4.2018

Kuva ja teksti: Tiina Jäppinen