Siirry pääsisältöön

Hae töihin Vates-säätiöön! Etsimme kehittämiskoordinaattoria ja tapahtumakoordinaattoria

01.08.2022

Kehittämiskoordinaattori

Etsimme työyhteisöömme kehittämiskoordinaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Tehtävän kuvaus

Kehittämiskoordinaattorin tehtävänä on vastata tuetun työllistymisen menetelmien ja toimintamallien kehittämisestä ja tämän tiedon jakamisesta. Työnkuvaan kuuluu työelämää tukevien ja edistävien palveluiden asiantuntemus, vahva työnantajayhteistyö, yhteistyötapojen luominen ja ylläpitäminen sekä valtakunnallisen työhönvalmentajaverkoston koordinointi. Toimintatapoina on työllisyystoimijoille tarkoitettujen tilaisuuksien, työpajojen ja tuetun työllistymisen koulutusten suunnittelu, toteutus ja fasilitointi. Osallistuminen hankkeiden suunnitteluun, hankerahoitusten hakuprosesseihin sekä tuetun työllistymisen hankkeiden toteuttamiseen kuuluvat olennaisesti tehtäväkokonaisuuteen.

Hakijalta odotamme

Tehtävään valittavalta odotetaan ylempää korkeakoulututkintoa esimerkiksi sosiaali- tai yhteiskuntatieteiden alalta sekä aiempaa kokemusta tuetun työllistymisen menetelmistä, kehittämistyöstä, fasilitoinnista ja työpajojen toteutuksesta sekä hankesuunnittelusta ja hanketyöstä. Valittavalta edellytetään erittäin vahvaa oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia.

Kokemus järjestökentän toiminnasta ja ymmärrys työllisyydenhoidon palvelurakenteesta katsotaan erityiseksi eduksi. Hyvä suullinen ja kirjallinen taito on vahva etu.

Vatesissa on kattavat työsuhde-edut ja työterveyshuolto sekä hybridityöskentelyn malli. Työyhteisö on innostunut, kannustava ja huumorintajuinen.

Jätä hakemuksesi Duunitorin kautta 19.8.2022 mennessä. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa Vates-säätiön toimitusjohtaja Jaana Pakarinen puhelimitse, torstaina 11.8. klo 9.00-11.00 ja tiistaina 16.8. klo 13.00-15.00. Tiedustelut myös sähköpostitse, jaana.pakarinen@vates.fi

Palkka on Sosiaalialan järjestöjen TES:n mukainen, vaativuusryhmä 5. Voit esittää myös oman palkkatoiveesi.

Kehittämiskoordinaattorin hakuilmoitus Duunitorissa

Hae kehittämiskoordinaattorin paikkaa -lomakkeelle

***

Tapahtumakoordinaattori

Innostutko laadukkaista tapahtumista? Piteletkö luontevasti useita lankoja käsissäsi? Kiinnostaisiko sinua työskentely järjestösektorilla? Jos kuulostaa sopivalta, laita hakemusta tapahtumakoordinaattoriksi Vates-säätiöön. Odotamme innolla kuulevamme sinusta!

Vates-säätiö sr on osatyökykyisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistymistä edistävä asiantuntijaorganisaatio. Visionamme on, että erityistä tukea työssään tarvitsevilla henkilöillä on tasavertaiset oikeudet ja käytännön mahdollisuudet työn tekemiseen.

Etsimme työyhteisöömme tapahtumakoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2022 saakka. Työsuhde jatkuu mahdollisesti tämän jälkeen, riippuen toiminnan rahoituksen jatkumisesta.

Tehtävän kuvaus

Työtehtäviisi tapahtumakoordinaattorina voi kuulua esimerkiksi tapahtumien ja koulutusten käytännön järjestelyt, Vatesin tapahtumakokonaisuuden koordinointi, työryhmien fasilitointi ja/tai sopivien fasilitointimenetelmien ideointi, sisältöjen ideointi yhdessä muun työyhteisön kanssa, puhujien kontaktointi, palautteen kerääminen ja analysointi, tapahtumaviestintä. Työnkuvaa on mahdollista kehittää oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.

Hakijalta odotamme

Tehtävään valittavalta odotetaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi yhteiskunta- tai sosiaalitieteiden tai viestinnän alalta. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen tapahtumien tai työpajojen järjestämisestä.

Odotamme valittavalta henkilöltä tietoteknisiä taitoja (esim. Microsoft 365, erilaiset digifasilitoinnin työkalut ja Webropol-/muu kysely- tai tapahtumahallintatyökalu) sekä viestinnällistä osaamista (esim. verkkosivujen ja somen päivittäminen, mainosten teko Canvalla tai muulla ohjelmalla). Arvostamme kehittämistyön tuntemusta, fasilitointi- ja menetelmäosaamista sekä erittäin vahvaa oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia.

Kokemus järjestökentän toiminnasta ja ymmärrys työllisyydenhoidon palvelurakenteesta katsotaan erityiseksi eduksi. Hyvä suullinen ja kirjallinen taito on vahva etu tehtävän hoitamisessa.

Tarjoamme kiinnostavan mahdollisuuden kurkistaa työllisyydenhoidon kentän uudistuksiin sekä työskentelyyn valtakunnallisessa asiantuntijaorganisaatiossa. Vatesissa on kattavat työsuhde-edut ja työterveyshuolto sekä hybridityöskentelyn malli. Työyhteisö on innostunut, kannustava ja huumorintajuinen.

Jätä hakemuksesi Duunitorin kautta 19.8.2022 mennessä. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa Vates-säätiön toimitusjohtaja Jaana Pakarinen puhelimitse, torstaina 11.8.2022 klo 9.00-11.00 ja tiistaina 16.8.2022 klo 13.00-15.00. Tiedustelut myös sähköpostitse, jaana.pakarinen@vates.fi

Palkka on Sosiaalialan järjestöjen TES:n mukainen, vaativuusryhmä 4. Voit esittää myös oman palkkatoiveesi.

Tapahtumakoordinaattorin hakuilmoitus Duunitorissa

Hae tapahtumakoordinaattorin paikkaa -lomakkeelle