Siirry pääsisältöön

Työniloa uudesta tehtävästä Vatesilla

11.10.2022

Hei siellä! Olen Tytti Svetloff ja aloitin lokakuun alussa Vatesilla hallinto- ja digipalveluiden asiantuntijana. Minulla on kokemusta järjestömaailmasta erityisesti vapaaehtoistoiminnan parista, ja työskentelin viime vuodet potilasjärjestössä vastaavana järjestötoiminnan asiantuntijana. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja tradenomi. Opinnoissani erikoistuin terveyssosiologiaan ja eriarvoisuustutkimukseen. Pitkäaikaissairauden ja työelämän yhdistämiseen liittyvät kysymykset ovat lähellä sydäntäni, ja niiden myötä kiinnostuin Vatesin toiminnasta. Minulle on tärkeää työskennellä organisaatiossa, jonka toiminta vastaa omia arvojani. Vaikka työskentelen hallinnollisten tehtävien parissa, odotan oppivani niiden ohella myös yhdenvertaiseen työllistymiseen liittyvistä asioista.

Hallinnon asiantuntijan työhön sisältyy monenlaista: henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä, viestintää, tiedonkeruuta sekä ICT-asioiden hoitamista. Tämä sopii minulle kuin nenä päähän, sillä pidän monipuolisista työtehtävistä. Ne tuovat mukavaa vaihtelua päiviin, joten uskon viihtyväni tässä työssä erittäin hyvin.

Vapaa-ajalla tykkään kierrellä kirpputoreja, käydä keikoilla ja ulkoilla. Korona-aikana olen innostunut tekemään pidempiä pyöräretkiä, viime kesänä kävin polkemassa Turun Saariston rengastiellä ja sitä edellisenä vuonna Itä-Suomessa Punkaharjulla. Toistaiseksi pyöräilyintoni on rajoittunut lämpimiin kuukausiin, jää nähtäväksi kuoriutuuko minusta vielä joku päivä ympärivuotinen työmatkapyöräilijä.

Odotan innolla, mitä kaikkea aika Vatesilla tuo tullessaan!

Tytti Svetloff
asiantuntija, hallinto- ja digipalvelut

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!