Siirry pääsisältöön

Kartanlukijana nuoren matkalla

18.12.2019

Teksti ja kuvat: Meeri Juusola
Kuva: Tiina Louhula

Meeri Juusola työskentelee nuorten NUOTTI-valmentajana Nuorten Ystävillä. Hän kirjoittaa työnsä sisällöstä, sen iloista ja raskaista puolista. Juusola kokee työllään olevan suurta merkitystä ja tarvetta.

Olen työskennellyt Nuorten Ystävät ry:llä NUOTTI-valmentajana siitä asti, kun valmennus käynnistyi kesäkuussa 2018.  Meeri Juusola tietokoneen äärellä.Tein valmentajan työtä osa-aikaisena vuoden 2018 loppuun saakka, sitten kokoaikaisena. Nyt valmennustiimiimme kuuluvat minun lisäkseni myös Antti Ehovuo ja Jonas Lidström.

Olen valmistunut sosionomiksi vuonna 2006. Työurallani olen ehtinyt olla monessa mukana. Työ¬historiaa on kertynyt muun muassa TE-toimistosta ammatillisen kuntoutuksen työvoimaneuvojana, Oulun kaupungin työllisyyspalvelujen kuntoutusohjaajana sekä pakolaissihteerinä. Lisäksi olen työskennellyt lyhyen aikaa muun muassa Rikosseuraamuslaitoksella kriminaalihuoltotyöntekijänä.

Nuorten Ystävillä aloitin aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, Työetsivä-hankkeen työhönvalmentajana. Koen, että kaikki aikaisemmin kerätty kokemus, osaaminen ja verkostot ovat antaneet valmiuksia toteuttaa NUOTTI-valmennusta.

NUOTTI-valmennus muotoutuu nuoren lähtökohdista

NUOTTI-valmennus on Kelan järjestämää matalan kynnyksen ammatillisen kuntoutuksen palvelua, joka on tarkoitettu 16–29-vuotiaille työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella oleville nuorille. Nuori voi hakea valmennusta Kelalta joko yksin tai tutun ohjaajan tai läheisen kanssa. Hakemiseen ei tarvitse lääkärinlausuntoa tai kirjallista hakemusta. Riittää, että nuori kokee toimintakykynsä heikentyneen olennaisesti ja tarvitsevansa tukea tulevaisuutensa suunnitteluun. Valmennus sisäl¬tää 20 tuntia yksilötapaamisia viiden kuukauden aikana henkilökohtaisen valmentajan kanssa.

NUOTTI-valmennusta toteutetaan nuoren itse valitsemassa paikassa, kuten tämän kotona, kahviloissa tai vaikkapa kirjastossa. NUOTTIin liittyy olennaisena osana myös verkostotyö. Valmentaja on apuna kokoamassa nuorelle tarpeellista verkostoa ja palveluja, jotta nuorella olisi käytössään tarvittava tuki myös valmennuksen päättyessä.

Valmennus on aina yksilöllistä, eikä se sisällä ryhmämuotoista toimintaa. Nuoret voivat tulla valmennukseen hyvinkin erilaisista lähtökohdista. Tämän vuoksi valmennuksessa ei toteuteta mitään tiettyä kaavaa, vaan se muotoutuu sitä mukaa, kun nuoren tilanne ja tavoitteet aukeavat.

Minusta on hienoa, että saamme rakentaa valmennuksen tavoitteita ja toteutusta nuoren kanssa hänen näköisekseen, koska silloin nuorella on parempi mahdollisuus olla aktiivinen toimija omissa asioissaan. Näin valmennuksesta tulee usein nuorelle myös merkityksellisempää.

Valmentajana minun on sitouduttava nuoren tilanteeseen

NUOTTI-valmennuksessa olennaista on nuoren oman toimijuuden tukeminen, osallisuuden lisääntyminen sekä omien vahvuuksien löytäminen ja tunnistaminen. Nuorten näkökulmasta parasta antia on usein ollut se, että rinnalla kulkee aikuinen, jolla on aikaa paneutua nuoren tilanteeseen ja toiveisiin ja jonka kanssa voi peilata omia ajatuksiaan ja saada niihin uutta näkökulmaa.

Kuulin erään nuoren verranneen NUOTTI-valmentajaa rallikuljettajan kartanlukijaan, joka kertoo kuljettajalle kilpailureitin nuotit matkan edetessä. Tämä on varmasti kuvaavin vertaus, jonka tähän mennessä olen kuullut!

Valmentajan tärkeimpänä ominaisuutena koen kyvyn kuunnella nuorta aidosti, tuomitsematta ja arvostelematta. Nuoret kaipaavat kuuntelijaa, jonka kanssa voi painavien asioitten lisäksi keskustella myös kevyemmistä aiheista, kuten vaikka arjen hauskoista sattumuksista ja hyvistä Netflix-sarjoista. On tärkeää olla kiinnostunut nuoresta ihmisenä sekä hänelle tärkeistä asioista. Kun valmentaja on sitoutunut nuoren asioihin, nuorenkin on helpompi sitoutua valmennuksen toteuttamiseen.

Monen nuoren on aluksi vaikeaa kertoa omista asioistaan tuntemattomalle ihmiselle. Luottamuksen rakentaminen nuoreen vaatiikin aikaa ja kärsivällisyyttä, minkä vuoksi viisi kuukautta voi olla joillekin lyhyt aika. Onneksi Kelan kanssa on pystytty neuvottelemaan valmennukselle jatkoa silloin, kun se on nuoren tilanteen kannalta tarkoituksenmukaista. Yhteistyö Kelan kanssa on sujunut muutoinkin hyvin ja koen, että siellä on huomioitu nuorten yksilölliset tilanteet todella hienosti.

Tiimi tukee työn haasteissa ja murheissa

Olen saanut kohdata työssäni upeita nuoria! Työn parasta antia ovat nuorten elämässä tapahtuvat pienet ja suuret voitot. Jollekin jo kotoa ulos lähteminen voi olla tosi iso juttu, toiselle se on opiskelu- tai työpaikan saaminen. Se voi olla myös mitä tahansa tuolta väliltä.

Vaikka suurin osa nuorista on sitoutuneita NUOTTI-valmennukseen, asialla on valitettavasti myös kääntöpuoli. Työssäni on tullut eteen muutamia sellaisia nuoria, joilla elämätilanne on niin sekaisin, että valmennuskerrat eivät ole toteutuneet ja valmennus on sen vuoksi keskeytynyt. Usein taustalla on ollut päihteitten käyttöä ja muita elämänhallinnan haasteita, joitten vuoksi nuoren toimintakyky on ollut hyvin heikko.

On aina raskas tunne, kun nuori pääsee valahtamaan läpi sormien. Noissa tilanteissa koen usein riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita. Onneksi saan tukea omalta tiimiltäni, jonka kanssa voimme jakaa paitsi työssä eteen tulevat haasteet, myös ne monet onnistumiset ja ilon aiheet. Välillä voidaan heittää huumoria ihan muistakin kuin työhön liittyvistä asioista. Nämä ovat tärkeitä hengähdyshetkiä arjen keskellä.

Tarve NUOTTI-valmennukselle on suuri ja kysyntää valmennukselle on ollut enemmän kuin tarjontaa. En usko, että tilanne tulee kovin pian muuttumaan. Koska kyseessä on vielä suhteellisen uusi palvelu, se ei ole välttämättä vielä tavoittanut kaikkia tarvitsevia. Kun tietoisuus palvelusta lisääntyy, uskon myös hakijamäärien kasvavan. Toivottavasti valmentajaresursseja pystytään lisäämään tarvetta vastaavaksi.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2019 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!