Uutiset

Oikeusministeriön syrjintatieto.fi avattu tänään - mukana myös vammaisuuteen liittyvää syrjintätietoa

12.12.2017

Oikeusministeriö on avannut tänään 12.12.2017 syrjintatieto.fi -verkkosivuston, jonne kootaan ajantasaista tutkimus- ja tilastotietoa syrjinnän esiintymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. On tärkeää, että sivustolta löytyvät myös työelämässä tapahtuva vammaisuuteen tai terveydentilaan liittyvä syrjintä. Sivustoa kannattaa käyttää ahkerasti mm. päättäjiin vaikuttamisessa.

Suomessa on kehitetty jo pidemmän aikaa syrjinnän seurantaa. Valtioneuvoston syrjinnän seurantajärjestelmän toimeenpanon ja kehittämisen koordinointi on kuulunut oikeusministeriölle vuoden 2015 alusta. Kehittämistyön yhtenä tuloksena on avattu syrjintatieto.fi -sivusto.

Sivustolle kootaan ajantasaista syrjintätietoa, kuten raportteja, tilastoja, barometreja ja valvontaviranomaisten toimintakertomuksia. Sivuston ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa oikeusministeriön Demokratia-, kieli-, ja perusoikeusasioiden yksikkö.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on tehnyt vammaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä selvityksen vuonna 2016, joka kartoitti myös työelämässä koettua syrjintää. Pimiä kävi kertomassa selvityksessä Tiedolla vaikuttaminen -hankkeen Yhdenvertaisuus työelämässä -tilaisuudessa 30.11.2017. Samassa tilaisuudessa erityisasiantuntija Panu Artemjeff oikeusministeriöstä avasi syrjinnän käsitettä lainsäädännön näkökulmasta. Päivän kooste ja esitykset löytyvät tapahtumasta tehdystä uutisestä täältä.