Siirry pääsisältöön

Työnantajatreffeillä kohdataan mahdollisesti tuleva työnantaja

29.05.2020

Teksti ja kuva: Johanna Haaga-Shrestha

Rinnekodin Kornetin työhönvalmennus järjesti maaliskuun alkupuolella työnantajatreffit asiakkailleen Lassila & Tikanojan HR-konsultti Lotta Palosen kanssa. Työnantajatreffien tarkoituksena oli saattaa työnantajan edustaja ja töitä hakevat asiakkaat saman katon alle vaihtamaan ajatuksia työllistymisestä.

Kolme naista pöydän ääressä - L&T:n Lotta Palonen haastattelee Kornetin työhönvalmennuksen asiakkaita.Osoittautui, että työnantajatreffeille kokoontuivat juuri oikeat tahot. Moni Kornetin työhönvalmennuksen asiakkaista etsii joko kesätöitä tai pidempiaikaista työpaikkaa ammattinimikkeistä, joita L&T:lla on tarjota. Samoin L&T:lla on käynnissä parhaillaan hanke, jonka puitteissa yritys rekrytoi 20 osatyökykyistä henkilöä tämän vuoden aikana.

– Tähtäimessä on, että työntekijät saisivat meiltä vakituisen työpaikan heille mieluisista työtehtävistä vielä tämän vuoden puolella, Lotta Palonen kertoi treffeille saapuneille.

L&T:lla on noin 400 erilaista ammattinimikettä. Osatyökykyisiä työnhakijoita palkataan tehtäviin, joihin heidän osaamisensa ja jaksamisensa sopivat parhaiten.

Vastuullisena työnantajana L&T haluaa pitää huolen työntekijöistään.

– Mitä luultavimmin työpaikat löytyvät kohteista, joissa ei ole siirtymiä päivän aikana, ja joissa on paikalla kohde-esimies lähes koko ajan. Huhtikuun aikana saamme valmennettua esimiehet, minkä jälkeen ensimmäiset työntekijät pääsevätkin jo aloittamaan. Tehtäviä löytyy muun muassa kiinteistöhuollosta ja siivouksen parista, mutta kesäaikaan ehkä myös viherpalveluista. Hyvinvointimme turvaamiseksi meillä ei ole enää varaa hukata kenenkään työpanosta ja siksi me L&T:llä sanommekin, että ”Me olemme Huomisella töissä”, Palonen jatkaa.

Onnistunut yhteistyö

L&T valikoitui työnantajatreffien kumppaniksi, sillä Kornetin työhönvalmennuksella on ollut jo pidempään yhteistyötä yrityksen kanssa. Yhteistyön tuloksena yksi asiakas on jo aiemmin työllistynyt yhteen kohteeseen.

– Heillä on vahva tahtotila työllistää osatyökykyisiä henkilöitä, mikä on hienoa. Mahdollisimman konkreettinen yhteistyö ja kohtaamiset työnantajien kanssa ovat tärkeitä meidän asiakkaillemme. Moni on näille treffeillekin tullut CV mukana ja on mahtavaa, että Lotalla on aikaa käydä jokaisen kanssa henkilökohtaisesti läpi heidän osaamistaan, Kornetin työhönvalmennuksesta työnantajatreffejä järjestäneet työhönvalmentajat Paula Koskelainen-Nordberg ja Sanna Viljanmaa kertovat.

Kornetin työhönvalmennuksessa on tällä hetkellä 24 asiakasta henkilökohtaisessa työhönvalmennuksessa. Heistä seitsemän on huhtikuussa 2020 palkkatöissä (kolme henkilöä lomautettuna), ja yksi on TE-toimiston työkokeilussa.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2020 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)