Siirry pääsisältöön

Palkitsemisen tie on pitkä - Salomaalle Valkoisen Ruusun mitali

to helmik. 22 13:42:00 2018

Tuskin kukaan olisi arvannut, kuinka pitkälle palkitsemisen tie voi johtaa. Vatesin ensimmäinen Esimerkillisen työnantajan palkinto myönnettiin vuonna 1998 pääkaupunkiseudun S-market -ketjulle.

Nyt 20 vuotta myöhemmin Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen Tuetun työllistymisen palvelun kautta Lauttasaaren S-marketeissa jo yli 20 vuotta työskennellyt Pekka Salomaa on saanut työnantajan esityksestä Suomen Valkoisen Ruusun mitalin.

Kaikki lähti siitä, että Helsingin kaupungin työvalmentaja Pirjo Niskakosken ehdotuksesta marketpäällikkö Pekka Tikkanen lähti tutkimaan mahdollisuutta tarjota työtä kehitysvammaiselle henkilölle. Pekka Tikkanen oli valmis työllistämään, mutta vain aitoon tarpeeseen palkkasuhteessa eikä esimerkiksi kokeilumielessä. 

Aito tarve löytyi ja myös erittäin sitoutunut työntekijä. Pekka Salomaa oli ensimmäinen Lauttasaaren vanhan S-marketin palkkaama kehitysvammainen työntekijä, kun nykymallinen tuettu työllistäminen oli tullut mahdolliseksi 1995 alusta, Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Myöhemmin Pekka siirtyi Itälahdenkadun S-marketiin.

- Voidaan sanoa, että omalla onnistumisellaan ja esimerkillään Pekka on antanut kasvot osatyökykyisten työllistämiselle HOK-Elannossa, ja rohkaissut muidenkin myymälöiden esimiehiä asiaan, kerrotaan kaupungin nettiuutisessa.

Tämän uutisen lähteet (linkit aukeavat uusiin välilehtiin):

"Pekka Salomaalle Valkoisen Ruusun mitali". Helsingin kaupungin verkkosivut 19.2.2018.  

Vates-säätiön lehdessä olleet artikkelit Työnantaja-palkinnon saajasta:

Artikkeli Kyvyt käyttöön 2/2013 lehdessä Salomaasta.

Artikkeli VatesInfo-lehdessä 1999: Vuoden työnantajan leivissä. Työ kohtaa tekijän.