Siirry pääsisältöön

Orkesterin ääni kuuluu sooloa kauemmaksi

14.05.2019

Teksti: Kati Savela
Kuva: TOIMI-säätiö

TOIMI-työvalmennussäätiössä koetaan, että alueen yritykset arvostavat sen alihankintapalveluita. Säätiö tekee yhteistyötä mm. paikallisen TE-toimiston kanssa, jotta hyvät tekijät työllistyvät. Vaikuttamistyö on vaatinut jalkautumista ja ahkeraa markkinointia. Valtakunnallisesta Oktetti-yhdistyksestä saa askelmerkkejä myös alueella vaikuttamiseen.

Toimi-säätiön henkilökuntaa neuvotteluhuoneessa.Ylä-Savossa toimivan TOIMI-työvalmennussäätiön toimitusjohtaja Tuula Hirvonen sanoo, että TOIMI-säätiö on hyvin tyytyväinen saatuaan ison määrän alueen yrityksiä yhteistyökumppaneikseen.

- Olen kokenut, että Ylä-Savossa monen yrityksen arvomaailma on tältä osin kohdillaan ja TOIMI-työvalmennussäätiötä arvostetaan. Teemme paljon alihankintatöitä alueen yrityksille, kokoonpanoa, komponentteja ja niin edelleen. Kaikki työtehtävät eivät välttämättä vaadi niin sanotusti kovaa ammattiosaamista, mutta antavat erinomaisen mahdollisuuden meidän valmentautujillemme tehdä näitä töitä omien kykyjen mukaan, Hirvonen kiittelee.

Yrityksistä on kerrottu, että heidän oma henkilöstönsä pystyy kohdentamaan osaamistaan paremmin muuhun työhön, kun osa työvaiheista tehdään TOIMI-säätiössä.

TOIMI-työvalmennussäätiö on yksi harvoista yksityisistä säätiöistä, jotka toimivat sosiaalisen työllistämisen sektorilla. TOIMI-säätiö on yleishyödyllinen. Tämäntyyppiset säätiöt kuuluvat Hirvosen mukaan aika usein kuntakonserniin.

- Yrityksillä on myös mahdollisuus saada meiltä työvoimaa siirrettynä eli vaikka henkilö tekee töitä yrityksessä, meillä säilyy työnantajavastuut palkanmaksusta lähtien. Me myös kerromme yrityksille työllistämiseen liittyvistä tuista, kuten palkkatuesta, työolosuhteiden järjestelytuesta ja niin edelleen. Jatkossa olisi tarkoitus painottaa yrityksille myös sitä mahdollisuutta, että me voisimme valmentaa tai kouluttaa henkilön johonkin työtehtävään, jotta yritys saisi tarvitsemaansa työvoimaa, Tuula Hirvonen avaa säätiön suunnitelmia.

Henkilökohtaiset tapaamiset tärkeitä vuoropuhelun syntymiseksi

Yksikään toimija ei luo tunnettuuttaan tyhjästä eikä ilman ponnisteluja. Myös TOIMI-säätiössä vaikuttamistyö on vaatinut onnistuakseen markkinointia, tiedotusta ja näkyvyyttä.

- Jalkautuminen eli henkilökohtaiset tapaamiset ovat avainasemassa, ja sitä kautta syntyvä vuoropuhelu voi tuottaa kaikille lisäarvoa, Hirvonen arvioi.

TOIMI-säätiö tarjoaa valmennuspaikkoja hyvin monenlaisille henkilöille, jotka ohjautuvat palveluihin TE-palveluiden, kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien kautta. Kaikkien intresseissä on työllistyminen avoimille työmarkkinoille mahdollisuuksien mukaan. Kun henkilö on ollut välityömarkkinoilla eli esimerkiksi järjestössä, yhdistyksessä tai säätiöllä palkkatuki- tai työllistymistä edistävällä jaksolla, säätiön TOIMI-palvelussa tarjotaan työnhaun valmennusta työpaikan löytymiseksi avoimilta työmarkkinoilta. TOIMI-palvelu on TE-toimiston työllisyyspoliittisella avustuksella rahoittama hanke. Yhteistyötä tehdään siltä osin TE-toimiston ja yhdistysten kanssa. Työtä etsitään työnhakijoiden profiilin mukaisesti.

- Myös tuettu ja kuntouttava työtoiminta ja muukin sosiaalinen kuntoutus parantavat työllistymisen edellytyksiä. Tässä teemme yhteistyötä valmentautujien verkostojen kanssa, kuten aikuissosiaalityö, mielenterveyspalvelut ja vammaispalvelut. Yhteistyö eri oppilaitosten, mm. toisen asteen oppilaitosten kanssa on myös tärkeää, Tuula Hirvonen kertoo.

Yhdessä vaikuttamistyön ääni vahvistuu

Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry on Työelämän kehittämisohjelmassa vuonna 2004 perustettu yhdistys. Siihen kuuluu tällä hetkellä yli kymmenen sosiaalipalvelua harjoittavaa säätiötä ja yhdistystä, jotka järjestävät heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille työelämäosallisuutta vahvistavia kuntoutus-, koulutus- ja valmennuspalveluita.

Hirvonen oli itse Oktetin perustamisen aikaan töissä toisessa säätiössä, joten hän oli jo alkumetreillä mukana. Aloittaessaan työt TOIMI-säätiöllä pari vuotta sitten hän jatkoi Oktetissa ja on nyt hallituksen jäsen.

- Oktetissa on hallitus, mutta hallituksen kokouksiin eli yhteisiin teemoitettuihin tapaamisiin ovat tervetulleita osallistumaan kaikkien Oktetin jäsenorganisaatioiden edustajat. Alusta alkaen on järjestetty myös Oktetti-päivä, jolloin jäsenorganisaatioiden henkilöstöillä on ollut mahdollisuus tavata kollegoita eri puolilta Suomea, kouluttautua, verkottua, virkistäytyä ja saada vertaistukea.

Hirvonen pitää Oktetin tärkeimpinä tehtävinä vaikuttamis- ja verkostoyhteistyötä sekä kehittämistä. Oktetista saa tukea alueelliseen työhön, kun esimerkiksi kuulee, miten eri puolilla Suomea paikallisissa verkostoissa on toteutettu yhteistyömalleja.

Valtakunnallisessa vaikuttamisessa Oktetti on mukana muiden kanssa, esimerkiksi Vates-säätiön ja sen koordinoiman Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän kanssa.

- Yhdessä pystymme kehittämään toimialaa paremmin kuin kukin yksinään, hän korostaa.

- Olen kuvannut vaikuttamistyötä kuin orkesterin toimintana: yhdellä soittimella saadaan ääni kuulumaan jonkin matkaa ja pienelle porukalle, mutta kun siihen lisätään useita erilaisia soittimia ja soitetaan yhteistä sävellystä, tulee tyytyväisiä kuulijoita ja kohta pyydetään lisää konsertteja!

----------------------------------

TOIMI-työvalmennussäätiön tavoitteena on vahvistaa valmentautujien työ- ja toimintakykyä sekä mahdollisuutta hyvään elämään. Säätiöllä on Iisalmessa ja Kiuruvedellä monipuolisia työ- ja oppimisympäristöjä niin työhakija-asiakkaille, opiskelijoille kuin kuntoutujillekin.

TOIMI-säätiön on yksityinen ja voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen toimija. Säätiön toiminta käynnistyi vuoden 2013 alussa.

Artikkeli on julkaistu alunperin keväällä 2019 Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen).