Siirry pääsisältöön

Hanna auttaa seurakuntatalolla

25.09.2018

TEKSTI ja KUVA: Tiina Jäppinen

Hanna Pesonen hoitaa kukkia ja emäntä Arja Pikkarainen hymyilee taustalla.Joensuun Rantakylän seurakuntatalon sisällä on nyt hiljaista, mutta ei aina. Talolla järjestetään monia perhejuhlia, siunaustilaisuuksia ja tiloissa toimivat päiväkerhot sekä koululaisten iltapäiväkerhot. Isosta keittiöstä kuuluu ääniä. Emäntä Arja Pikkarainen juttelee keittiöapulaisen Hanna Pesosen kanssa, joka on laittanut kahvileivät kelmun alle. On aika siirtyä hoitamaan salin kukkia.

Pesonen tuli seurakunnalle avotyöhön syksyllä 2017, mutta helmikuussa 2018 kirkkoherra Tuomo Käyhkö oli valmis muuttamaan avotyön palkkasuhteeksi. Työsopimus on voimassa ainakin tämän vuoden loppuun. Käyhkö jää eläkkeelle, mutta toivoo tulevankin kirkkoherran jatkavan työsopimusta.

– Uuden työntekijän palkkaaminen on iso haaste, koska kirkko vähentää koko ajan työ- ja virkasuhteita. Oli tärkeää, että palkkaukseen saatiin yhteiskunnan tukea, sanoo Käyhkö ja tarkoittaa palkkatukea. Käyhkö kuitenkin kannustaa ottamaan yhteyttä työllistämisasioissa suoraan kirkkoherraan tai esimerkiksi emäntään tai siihen henkilöön, joka ohjaa tukityöllistettävän työtä. Kirkkoherra Käyhkön mielestä uuden henkilön pitää myös solahtaa helposti työyhteisöön.

Hyvää mieltä

– Tulee hyvä mieli, kun talo on pystynyt työllistämään Hannan. Koen, että pystyn auttamaan häntä elämässä eteenpäin ja luomaan itsetuntoa myös henkilökohtaisessa elämässä pärjäämisessä, kuvaa Pikkarainen työllistämisen tuomaa iloa.

– Ilman Hannan apua työpäivät venyisivät helposti 9 tuntisiksi. Aikaisemmin esimerkiksi suuren tarjoilun jälkeen tiski saattoi jäädä iltaan, nyt ne hoituvat Hannan ansiosta päivän aikana. Myös kerhojen vetäjät ovat olleet tyytyväisiä. Kun Hanna on hoitanut välipalat, he ovat voineet keskittyä kerhon pitämiseen, kehuu Arja Pikkarainen.

Pesosen työ on monipuolista, kuten vaatehuoltoa, ruokien esivalmistelua, astiahuoltoa sekä kukkien hoitamista ja asettelua. Hän pystyy tekemään työtä myös itsenäisesti työlistojen avulla.

– Hannaa ei tarvitse enää paljoa opastaa. Hän myös muistaa erityisen hyvin taloon tulevat ryhmät jopa kahden viikon päähän ja oppii nopeasti uusien ryhmien osallistujamäärät, hämmästelee Pikkarainen.

Lisää rahaa, vähemmän työtunteja

Hanna Pesonen opiskeli kodinhuoltajan ammatin kolmessa vuodessa Ammattiopisto Luovissa.

– Opin ruuanlaittoa, leivontaa, siivoamista, tekstiilihuoltoa, asiakkaan avustamista ja asiakaspalvelua. Niistä on ollut täällä hyötyä, kuvaa 22-vuotias Hanna Pesonen.

– Aluksi uusi työ jännitti. Kun oppi tehtävät ja talon tavat, sitten oli jo mukavaa. Vanhemmat ovat minusta ylpeitä.

– Saan nyt työstäni palkkaa, ja tuntuu hyvältä, kun voi laittaa rahaa säästöön. Saan nyt enemmän rahaa ja silti tuntimäärä laski, toteaa Hanna Pesonen osa-aikatyöstään, jossa hän saa palkkaa alan TES:n mukaisesti.

Alla oleva linkki aukeaa uuteen välilehteen

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)