Järjestöjen osaamista tarvitaan työllisyyden edistämisessä

06.09.2018

Nykyhallitus kaavailee Suomen itsenäisyyden ajan suurimpia muutoksia työvoimapalvelujen toteutustapaan. Malleja on haettu Australiasta ja Britanniasta, jotka käyttävät laajasti yksityisiä palveluja ja kilpailuttamista. Australia on yksityistänyt työvoimapalvelut kokonaan – joskin julkisella palvelulla on edelleen ratkaiseva rooli. Britanniassa heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut on yksityistetty. Niitä työnhakijoita, joiden työkyky ja osaaminen ovat riittävät tavalliseen työnhakuun, ja jotka ovat ansiosidonnaisella työttömyysturvalla, palvelee edelleen valtiollinen työvoimatoimisto, Jobcentre Plus.

Suomen hallituksen esityksessä kasvupalvelulaiksi sekä muutoksiksi työvoimapalvelulakiin avataan maakunnille mahdollisuus merkittävässä määrin tuottaa työvoimapalvelut yksityisesti. Ratkaisut ovat kuitenkin vielä auki.

Mitä markkinamekanismien käyttö on merkinnyt Australian ja Britannian kokemusten mukaan voittoa tavoittelemattomille palveluntuottajille/järjestöille? Lyhyesti: se on merkinnyt vaikeuksia. Järjestöt ovat kuitenkin näissä maissa olleet merkittäviä palvelujen tuottajia työmarkkinoiden vaikeammassa päässä, joten niiden asemaa on yritetty parantaa.

Järjestöjen tärkeys kaikissa maissa liittyy siihen, että niillä on kokemusta ja osaamista erityisesti eri syistä heikossa asemassa olevien työnhakijoiden palveluista. Tällaista kokemusta tarvitaan kumppaniksi ratkomaan erityisesti kroonisen (eli toistuvan) työttömyyden ja vajaatyökykyisyyden haasteita. Näin on myös niissä maissa, joissa vienti vetää, talous kohenee ja yleinen työttömyys laskee – jopa ennätysalas, kuten viime vuosikymmenellä Saksassa. Eli pelkkä talouden ja paljon puhutun kilpailukyvyn parantaminen ei yksinään ratkaise ongelmaa.

Ristiriitaisia kokemuksia yksityismarkkinoiden osuuden lisäämisestä

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden moniulotteiset ongelmat ovat haastaneet työvoimapalvelut kaikkialla riippumatta siitä, perustuvatko ne valtiojohtoisuuteen, markkinamalliin tai näiden jonkinlaiseen kumppanuuteen. Missään ei ole kehitetty ylivoimaista mallia haasteiden ratkaisemiseen.

Suomessa kaavailtiin nykyhallituksen alkuvaiheessa siirtymistä ”Tanskan malliin”, työvoimapalvelujen kunnallistamiseen. Se jäi kuitenkin aikomukseksi. Kun sote-uudistuksessa voimistuivat markkinatuulet, myös suunnitelmat lisätä olennaisesti yksityisten palvelujen käyttöä työvoimapalveluissa alkoivat voimistua. Yksityisillä palveluilla on tärkeä roolinsa lähes kaikkialla Euroopassa, mutta niiden osuutta ei ole merkittävästi lisätty muissa Pohjoismaissa eikä esimerkiksi Saksassa, jossa on parhaillaan Euroopan menestynein talous ja työttömyys edelleen alhainen.

Saksassa valtiollinen työvoimapalvelu on edelleen vahvassa asemassa, ja viime vuosina on vahvistunut etenkin valtion, kuntien, kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin kumppanuusmalli, jota nimitetään Job Centeriksi. Se palvelee kaikkia muita paitsi ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettuja työnhakijoita, ja sen kautta kulkee pääosa maan työnhakijoista. Job Center vastaa siis ennen kaikkea heikossa työmarkkina-asemassa olevien, kuten vajaatyökykyisten työnhakijoiden ongelmiin/tarpeisiin.

Voidaankin kysyä, miksi Suomessa haetaan mallia Australiasta ja Britanniasta eikä esimerkiksi Saksasta? Kokemukset yksityisten markkinoiden osuuden lisäämisestä ovat ristiriitaisia, ja Australia ja Britannia ovat joutuneet useaan otteeseen korjaamaan mallejaan. Vaikutukset järjestöjen asemaan ovat olleet huomattavia, ja tästä on käyty paljon debattia. Järjestöjen osuus alkuvaiheen palveluissa on vähentynyt, vaikka Australian yksityisten markkinoiden palveluntuottajista puolet on voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Niitä on toisin sanoen tarvittu merkittävästi juuri heikommassa asemassa olevien henkilöiden palveluissa. Kehitys on ollut samanlainen Iso-Britanniassa, jonka aikaisemmassa markkinoita säätelevässä Work-ohjelmassa monille järjestöille kävi huonosti. Tätä on nyt pyritty korjaamaan uudessa Work and Health -ohjelmassa.

Järjestöjen asemaa Britanniassa parannettu

Siirtyminen voimakkaasti ”markkinaregiimiin” palvelujen tuottamisessa merkitsee siirtymistä sopimispolitiikkaan ja kilpailuttamiseen. Debatti sekä Australiassa että Britanniassa on koskenut myös sitä, millaisia vaikutuksia tällä on järjestöjen arvoihin, missioihin ja toimintoihin.

Markkinamalleissa on jouduttu muuttamaan sopimusten ja kilpailutuksen toteutusta, jotta järjestöjen mahdollisuudet heikossa asemassa olevien palveluissa turvattaisiin paremmin. Australiassa työnhakijat jaetaan neljään palvelulinjaan, A:sta D:hen. A:ssa ovat sellaisenaan työmarkkinavalmiit henkilöt. B:ssä ja C:ssä olevat ovat valmiita työmarkkinoille esimerkiksi osaamisen kohentamisella. Näissä noudatetaan normaalia kilpailutusta. D- eli Disability Employment Services -virrassa tehdään pysyväisluontoiset kiinteähintaiset sopimukset lisensioitujen (eli sertifioitujen) palveluntuottajien/järjestöjen kanssa. Asiakkailla on valinnanvapaus ostosetelillä eli kilpailu toteutuu käytännössä asiakkaiden äänestäessä jaloillaan.

Iso-Britanniassa järjestöjen asemaan on vaikuttanut siirtyminen ns. ensisijaisten palveluntuottajien (”prime contractors”) malliin. Siinä kaikki heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ostetaan kilpailutuksella 18 suurelta yritykseltä, joiden kanssa tehdään miljoonien puntien sopimukset viideksi vuodeksi. Tällä maa halusi eroon tuhansista ja sekavista kilpailutuksista, joissa kokonaisuuksien hallinta oli vaikeaa. Nämä suuryritykset saavat puolestaan vapaasti käyttää alihankintaa (joko kilpailuttamalla tai ostamalla), jolloin ne voivat hankkia myös järjestöjen palveluja. Ne ovat tarvinneet niitä ennen kaikkea heikommassa asemassa olevien asiakasryhmien kohdalla.

Järjestöjen merkitys on toisin sanoen ollut keskeinen myös markkinoita laajasti käyttäneissä maissa, ja niiden asemaa on alkuvaiheiden ongelmien jälkeen pyritty parantamaan muun muassa eriyttämällä sopimuspolitiikkaa ja luomalla päähankkijan ja alihankkijoiden sopimusrakenteita. Niillä on ollut määrä turvata monipuolinen kokemus, osaaminen ja palvelukokonaisuuksien tuottaminen. Suomelle tulee suuria osaamisen ja markkinamallien haasteita, jos meillä päädytään käyttämään laajoja markkinoita.

Robert Arnkil
Työvoimapolitiikan asiantuntija, Arnkil Dialogues

Kuva: Tiina Jäppinen

Kirjoitus on julkaistu syyskuussa 2018.  Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)