Siirry pääsisältöön

Mahdollisuudet vahvuuksien käyttöön työssä luo onnistumisen kokemuksia

19.11.2020

Nainen tietokoneella ja toinen katsoo vieressä. Taustalla näkyy mm. tuoli.Kehitysvammaiset Osatyökykyiset Palkkatyöhön (KOP) -hankkeen tavoitteena on lisätä kehitysvammaisten ihmisten työllisyyttä Pirkanmaan alueella. Hankkeessa saamme olla avuksi sekä työtä etsiville kehitysvammaisille henkilöille että työnantajille.

Nykyisessä työssä koemme olevamme parhaimmillamme, koska pystymme hyödyntämään osaamisemme sekä hankkeen asiakkaiden että oman työnantajamme käyttöön. Tunnemme, että tekemällämme työllä on merkitystä. Meidän mielestämme Suomessa tulisi vihdoin tehdä rohkeampia päätöksiä sen suhteen, kuuluuko tukea tarvitsevien ihmisten työllistyminen sosiaali- vai työllisyyspalveluiden alaisuuteen. Me kannatamme jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Suomessa työllisyysasteen nostamista ei saavuteta ilman että työelämän ulkopuolella olevat saadaan mukaan työelämään. Meillä tulisi ylipäätänsä parantaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edellytyksiä. Ihmisen, jolla on työkykyä, tulisi työllistyä avoimille työmarkkinoille. Hänen kuuluisi saada palkka työstään ja voida kerryttää lomapäiviä. Tähän tavoitteeseen päästäkseen asiakkaamme saavat meiltä työhönvalmentajilta tukea koko työllistymismatkan ajalle. Mikä tärkeintä, he saavat tarvitsemansa työhönvalmennuksen työpaikalleen. Yhdessä tutustumme työnantajaan, työympäristöön, työtehtäviin ja -tapoihin, työpaikan sääntöihin ja toimintaohjeisiin sekä henkilöstöön.

Vahvuudet esiin

Koemme, että tärkein tehtävämme on saada hankkeen asiakkaiden osaaminen ja oppiminen näkyväksi. Meillä kaikilla on omia vahvuuksiamme, jotka työelämässä korostuvat. Mahdollisuus vahvuuksien käyttöön sopivassa työympäristössä luo onnistumisen kokemuksia.

On tärkeää, että aikuinen työssäkäyvä henkilö saa näitä osallisuuden ja yhdenvertaisuuden kokemuksia. Niillä on suora yhteys hyvään itsetuntoon. Hyvä itsetunto puolestaan luo pohjaa onnellisuudelle. Kun koemme iloa ja onnistumisia työssämme, olemme myös parhaita työntekijöitä työnantajallemme.

Työhönvalmentajien arkea

Työmme on hyvin monipuolista ja päivät vaihtelevat vaikuttamistyön, yritysyhteistyön, työnantajayhteistyön, asiakastyön ja verkostotyön välillä. Koronatilanteen vuoksi tähän kaikkeen on tuonut lisämausteen etätyön tekeminen. Etätyö oli meille aikaisemmin vieras käsite ja alkuun oli todella vaikea luopua ihmiskontakteista, kasvotusten tapahtuvasta vuorovaikutuksesta ja niiden tuomasta energiasta. Olemme onneksi voineet tavata asiakkaita edelleen jonkin verran etätyön rinnalla.

Työkavereiden ja tiimin tuki ei kuitenkaan kadonnut minnekään, se vain muutti muotoaan. Koronatilanne osoittautuikin meille muutoksena, josta olemme oppineet paljon. Olemme kehittyneet ammatillisesti jouduttuamme etätyötä tehdessämme pois mukavuusalueeltamme. Olemme opetelleet tukeutumaan digitaalisiin tapoihin pitääksemme yhteyttä niin työkavereihin ja asiakkaisiin kuin työnantajiin ja muihin verkostoihin.

Verkostotyötä ja vaikuttamista

Tyypillinen työpäivämme pitää sisällään yhteydenpitoa asiakkaiden ja työnantajien kanssa. Jos asiakkaallamme ei vielä ole työpaikkaa, tapaamme hänet ensin yksilötapaamisissa. Niissä kartoitamme asiakkaan mieleisiä työpaikkoja, hänen taitojaan ja teemme cv:tä sekä harjoittelemme kertomaan itsestä työnantajalle. Käymme myös TE-toimistolla yhdessä tapaamassa virkailijaa, jonka kanssa asiakkaamme tekee yksilöllisen työllistymissuunnitelman.

Yksilötapaamisissa meidän on hyvin tärkeää tutustua toisiimme ja asiakkaan tapoihin oppia erilaisia asioita. Tämä tieto auttaa meitä sanoittamaan ja tekemään hänen taitonsa näkyviksi työnantajalle, jos asiakkaamme tarvitsee tässä asiassa apuamme.

Työpäiviimme sisältyy myös erilaisiin verkostoihin osallistumista sekä puheenvuoroja työllistymiseen liittyvissä seminaareissa ja koulutuksissa. Vaikuttamistyö kuulostaa sanana kovin isolta, mutta sitä teemme ihan jokaisissa kohtaamisissa - isoissa ja pienissä. Ei ole väärää paikkaa puhua tai kommentoida tärkeiden yhdenvertaisten tekojen ja toimien puolesta.

Lisää rohkeutta työnantajat!

Meille ihmisille pelko on suurin este jonkin uuden kokemiselle. Ilman rohkeutta ei synny tilanteita, joista voisimme oppia jotain uutta ja kehittää oppimista eteenpäin. Siksi haastaisimmekin työnantajia rohkeuteen. Kehitysvammaisen henkilön palkkaaminen luo lisää mahdollisuuksia työyhteisöön ja työtehtävien tekemiseen - vanhanaikainen ajattelu ei-tuottavasta kääntyykin tuottavaksi.

Monesti meiltä kysytään, mitä kehitysvammaisen henkilön palkkaaminen vaatii työnantajalta. Pyrimme kääntämään kysymyksen niin, että mitä työnantaja saakaan palkatessaan tinkimättömällä työmotivaatiolla ja työtä arvostavalla asenteella varustetun työntekijän.

Toki aina ei onnistuta löytämään sopivaa työtä edes työtehtäviä muokkaamalla tai pienempiin osiin pilkkomalla, mutta se on elämää, ja työhönvalmentajina kuljemme tuota matkaa yhdessä. Kaikissa työllistymisen vaiheissa – onnistumisissa ja epäonnistumisissa – tuemme sekä työnhakijoita että heitä palkkaavia työnantajia.

Jenni vasemmalla, ruskea lyhyt tukka ja Minna oikealla, musta lyhyt tukka.Jenni Kujansivu ja Minna Korpela
KOP-hankkeen työhönvalmentajat


Artikkeli on kooste elokuussa 2020 pidetyn Työmaailman parannusviikon yhdestä puheenvuorosta.


Kehitysvammaiset osatyökykyiset palkkatyöhön (KOP) -hanke

  • Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR
  • Toiminta-aika 1.3.2019-28.2.2022
  • Päätoteuttajana Kehitysvammaisten palvelusäätiö, osatoteuttajina Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta
  • Asiakkaita hankkeessa lokakuun 2020 loppuun mennessä noin 40, joista työllistynyt 16
  • Asiakkaat ovat työllistyneet kiinteistöhuollon-, sosiaali- ja terveys-, kaupan- ja ravintola-aloille

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

KOP-hankkeen sivuille

KOP-hankkeen Facebook-sivulle

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: