Siirry pääsisältöön

Maatiloista rajavartiolaitokseen - Job Shadow Day mahdollistaa unelmien toteuttamisen

23.09.2020

Teksti: Marianne Pentikäinen
Graafi: Joni Ulmanen
Kuvat: Laptuote-säätiö ja Siun sote/Ilomantsi

Job ShTyönseuraajia YLE Lappeenrannassa.adow Day – työn seurannan päivä on lähtöisin Irlannista, jossa sitä on järjestetty vuodesta 2009 alkaen. Suomessa Job Shadow Day järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja siihen osallistui kymmenen nuorta vaasalaisesta Resurscentret Föregångarna -työpajasta. Sittemmin tapahtumasta on tullut valtakunnallinen.

 

Job Shadow Day -tapahtuman suosio kasvussa

Vuonna 2019 mukana oli noin 225 työnantajaa ja yli 280 työn seuraajaa. Työtä seurattiin mm. kukkakaupoissa, kirjastoissa, maatiloilla, eläinkaupoissa, seurakunnissa, lastentarhoissa, palolaitoksella, rajavartiolaitoksella, pelastustoimessa sekä kahvioissa, kaupoissa ja kampaamoissa. Vaikkei päivän varsinainen tarkoitus olekaan työpaikaKeväällä 2019 Keijo Eronen pääsi seuraamaan työtä Ilomantsin palolaitokselle.n etsiminen, solmittiin työsopimuksia sekä aloitettiin työkokeiluja ja työharjoitteluja. Päivä innosti työn seuraajia hakeutumaan opiskelemaan sekä myös työnhakijoiksi. Pohjois-Karjalassa oli mukana myös maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Työnantajien suhtautuminen myönteistä

Työnantajat suhtautuvat työn seuraajiin myönteisesti. Vuoden 2019 palautteessa todettiin muun muassa, että osatyökykyisen mukanaolo rikastuttaa työyhteisöä ja ohjaa terveeseen hyväksyvään arvomaailmaan. Yritykset kertoivat, että Job Shadow Day sopii hienosti heidän arvoihinsa ja he ovat mielellään mukana tällaisessa toiminnassa. Yleensä yritykset saavat tietoa tapahtumasta työhönvalmentajan ottaessa yhteyttä. Osa yrityksistä ilmoittautuu kuitenkin mukaan jo ennen kuin heillä on tietoa työn seuraajasta tai kontaktia lähettävään tahoon.

PGraafi: poimintoja vuoden 2019 Job Shadow Day’n palautekyselystä.alautekyselyyn vastanneista työnantajista 93 prosenttia suosittelee päivää muille työnantajille ja seitsemän prosenttia mahdollisesti suosittelee. Työnantajat kiittelivät päivään osallistumisen helppoutta ja hyvää yhteistyötä lähettävien organisaatioiden kanssa. Toisaalta toivottiin, että työvalmentajalla olisi ollut mahdollisuus olla mukana päivän aikana työpaikalla.

Yritykset kertoivat myös, että osa työn seuraajista oli valmiita työntekijöitä. Työnantajista 51 prosenttia kertoi, että päivä muutti heidän asenteitaan myönteisemmiksi. Asenne ei muuttunut 16 prosentin mielestä ja vastaajista kolmasosan mukaan asiaa on vaikea arvioida. Siihen, etteivät asenteen muuttuneet myönteisimmiksi, vaikutti mm. se, että asenteet olivat jo valmiiksi myönteisiä oman kokemuksen kautta.

Palautteissa todettiin mm.
” Ehdottomasti! Löytyi hieno talentti, jonka puoleen varmasti käännyn jatkossakin vastaavissa tehtävissä.”

”Olen seurannut osatyökykyisiä ja heidän työntekoaan läheltä ja arvostan niin paljon, ettei myönteisyys voi lisääntyä!”

”Ihan positiivisesti suhtauduttu asiaan muutenkin. Silmiä avaavaa oli kuitenkin nähdä se, että miten jokaiselle eritasoiselle tekijälle löytyi kuitenkin joku asia, jota he pystyivät tekemään.”

Vastanneista työnantajista 65 prosenttia oli tietoisia työnantajille myönnettävistä työllistämisen tuista. Heistä 31 prosenttia palkkaisi osatyökykyisen henkilön osa-aikatyöhön.

”Kokemus on osoittanut, että osa-aikatyö soveltuu paremmin. Työntekijä ei ehkä jaksaisi tehdä kokonaista työpäivää. Riippuu tietysti paljon työntekijästä ja hänen motivaatiostaan.”

Vuoden 2020 toukokuulle suunniteltu tapahtuma jouduttiin peruuttamaan koronapandemian vuoksi. Vates-säätiö pitää teemaa kuitenkin esillä erityisesti 16. - 22.11., jolloin vietetään European Disability Employment Week -teemaviikkoa. Järjestämme tuolloin Job Shadow Day’ta tunnetuksi tekevän kampanjan yhdessä aiempien vuosien kumppaneiden kanssa. Kampanjan aloittaa Vatesin viestintäverkoston järjestämä etätilaisuus aiheesta.

Seuraava Job Shadow Day toteutetaan Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa toukokuussa 2021.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Monimuotoinen työelämä -extralehdessä 2020 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!