Siirry pääsisältöön

Minun työelämäni

14.03.2017

Teksti: Antti Selki
Kuva: Kati Savela

Olen Antti. Asun Helsingissä. Ikäni on 24 vuotta ja olen ollut noin 3 vuotta palkkatukityössä, johon olen kouluttautunut. Opiskelin kiinteistönhoitajan perustutkintolinjaa Kiipulan erityisammattiopistossa. Koulutus kesti 3 vuotta. Sain 11-vuotiaana Aspergerin oireyhtymädiagnoosin, joka on neurologinen poikkeavuus aivojen keskushermostossa.

Teen kiinteistöhoitajan töitä täällä pääkaupunkiseudulla. Pääpainona työssäni ovat olleet ulkoalueiden hoitotyöt sekä pienet erilaiset kiinteistöhoitoon kuuluvat huoltotehtävät. Olen esimerkiksi oppinut lukemaan kiinteistön lämpimän käyttöveden kulutusmittareita. Lisäksi teen erilaisia vuorotyöjaksoja. Vuorotyötäni ovat olleet Suomen liputuspäivät, jotka ovat aina merkitty vuosikalenteriin sekä apupäivystäjän työt, joita olen tehnyt vuoden verran. Olin riemuissani tästä ja tämä tuli myös yllätyksenä työvalmentajalle. Päivystystehtäviini ovat kuuluneet erilaiset ovenavaukset eri vuorokauden aikoina asukkaille. Myös LVI-hälytyskeikat ovat tulleet minulle tutuiksi. Minulla on traktorikortti ja kuljen päivystysvuorolla työkoneellani.

Asperger-diagnoosi saattaa näkyä välillä heittelehtivänä tilanteena eli niin sanottuna neurologisena poikkeavuutena, joka vaikuttaa muun muassa erilaisten tilanteiden ja asioiden ymmärtämiseen. AS-poikkeavuus on näkynyt minulla myös silleen, että stressin kynnykseni on joskus pieni ja silloin haluaisin vain keskittyä rauhassa omiin työtehtäviini. Haasteita työelämässä minulla on ollut satunnaisesti erilaisissa kommunikointi ongelmissa sekä vuorovaikutustilanteissa. Jotta en jäisi näitä stressaamaan, niin yritän aina jatkaa oman parhaani mukaan eteenpäin, jottei myöskään ympäristökään huomaisi näitä tilanteita. Pyrin myös etukäteen miettimään, miten voisin kommunikoida työasioissa kavereiden kesken.

Myös erilaisia kommunikaatio-ongelmia saattaa esiintyä jopa virastoissa ja joskus oman ohjaajani kanssa. Mutta en jää murehtimaan niitä, koska ne ovat aina niin nopeita tilanteita ja pyrin miettimään jo etukäteen mitä tulen sanomaan virkailijalle, jotta se sujuvoittaisi meidän keskusteluamme. Tärkeää on aina muistaa oikea asenne ja vuorovaikutus taidot. Tärkeää olisi saada hyvä paketti aikaan eli selvät sävelet kavereiden kanssa.

Loppuun vielä mainitsen, että voisin pysyä samassa työssäni vielä pitkään. Tärkeää on myös muistaa, että lepääminen on aina oikeilla hetkillä tärkeää, jotta motivaatio säilyy työssä. Olen aina valmis pitämään diagnoosini turvin Tuetun työllistymisen palvelun ja hyvän asenteen työssäni. Tärkeää on myös muistaa, että ei kannata olla liian avoin esimerkiksi vieraille ihmisille. Jos jokin on epävarmaa, niin kannattaa aina kääntyä muiden, tuttujen ihmisten puoleen

Kirjoittaja on löytänyt työpaikan Helsingin kaupungin tuetun työllistymisen palveluiden kautta. Hänen tukenaan on ollut työhönvalmentaja.


Pääkaupunkiseudulla tuetun työn palvelua

Helsingin ja Vantaan kaupungeilla on omat tuetun työllistymisen palvelunsa, jotka tukevat kehitysvammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palvelulla pyritään edistämään tuettavien liittymistä osaksi yhteiskuntaa sekä elämänlaadun ja toimeentulon parantumista. Työvalmentaja on tukena työnetsinnästä työpaikalla tapahtuvaan valmennukseen. Tuen tarpeesta sovitaan yhdessä työnantajan ja työntekijän kanssa. Myös ELY-keskukset ostavat palveluita yksityisiltä toimijoilta ja myöntävät niitä asiakkailleen tiettyjen tuntimäärien puitteissa.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2016