Siirry pääsisältöön

Monimuotoinen työelämä - paikka löytyy jokaiselle, polku voi olla erilainen

ke tammik. 23 10:31:00 2019

Teksti ja kuvat: Anne KorhonenNuoret miehet töissä Tokmannin varastossa laatikoita purkamassa.

Yhteistyö Ammattiopisto Liven ja Variston Tokmannin kanssa on alkanut tämän ryhmän kanssa syyskuussa ja jatkuu jouluun saakka. Neljä nuorta - Kalle, Sari, Tommi ja Shumail - opiskelevat Telma-opintoja ja työskentely on osa heidän opintojaan. Nuoret työskentelevät ryhmänä, minkä tarkoituksena on oppia myös ryhmämuotoisen valmennuksen malli, joka tukee nuorten työelämävalmiuksien kasvattamista. Nuoret työskentelevät Tokmannilla kaksi kertaa viikossa kuuden tunnin ajan ohjaajan tuella.

Ryhmästä tukea omiin valmiuksiin

Haastattelukysymykseni keskeyttävät hyvän työskentelytahdin ja osalle ryhmästä keskeytys aiheuttaa hämmennystä.

- Meillä on nämä työtehtävät tässä tekemättä, jutellaan sitten myöhemmin, kommentoi Tommi, yksi nuorista.

Työnteko jatkuu, mieli rauhoittuu ja kysymykset sekä vastaukset löytävät paikkansa työn lomassa. Kaikki ryhmäläiset ovat sitä mieltä, että ryhmämuotoinen työskentely on heille hyvä oppimismuoto työpaikalla.

- Ryhmästä saa aina tukea. On työkaveri aina läsnä, eikä tarvitse tehdä yksin, tiivistävät nuoret Kalle ja Sari.

Opettaja tai ohjaaja on aina läsnä työpaikalla. Joka päivä kahvi- ja ruokatauot vietetään yhdessä henkilökunnan tiloissa. Päivit- täin käydään myös yhteisesti palaute päivän työtehtävistä.

- Välillä ohjaaja kyllä puuttuu liikaa tekemiseen. Siihen, miten pitäisi tehdä ja ohjeistaa työtehtäviä, Tommi nostaa ohjaamisen kysymyksen keskusteluun.

Kuvassa Opitaan työhön yhdessä -hankkeen projektikoordinaattori Tiina Aikio- Työasennot ja -tavat ovat tärkeitä jaksamisen kannalta. Niihin on hyvä kiinnittää huomiota heti alussa, vastaa Tiina Alkio, Opitaan työhön yhdessä -hankkeen projektikoordinaattori, joka on toiminut koko jakson ajan nuorten kanssa ryhmässä ohjaajana.

Kaikki ryhmäläiset olivat huomanneet, että aluksi jalat kipeytyivät työstä, mutta nyt jaksaa jo paremmin. Kun on ottanut huomioon, miten esimerkiksi laatikoita tulee nostella ja siirrellä, oma keho kiittää.

- Työssä oppimisen aikana tavoitteena on itsenäisen työskentelyn vahvistaminen ja se, että oppii oma-aloitteisesti seuraamaan työnsä tulosta ja kantaa siitä vastuun, lisää Tiina Alkio.

Haaveet ja tavoitteet työelämään ovat nuorella keskiössä

Nuoret opiskelevat ammatillisessa erityisopetuksessa. He tarvitsevat opinnoissa ja työllistymisessä vain hieman enemmän tukea. Tuen tarpeen perusteena voivat olla esimerkiksi oppimisen ja sosiaalisen toiminnan vaikeudet sekä psyykkiset ja fyysiset sairaudet. Silti heillä on aivan samat haaveet ja tavoitteet kuin muillakin nuorilla ja näitä kohti tulisi tukea.

Nuorten suusta vilisee erilaisia toiveita ja vaihtoehtoja tulevaisuudestaan:
Haluaisin olla taksinkuljettaja. Minä suunnittelisin mielelläni pelejä. Olen myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Haluaisin perustaa oman kahvilan, jossa voi tarjota erikoiskahveja. Pidän palveluammateista, voisin olla ravintola-alalla.

- Telman opetussuunnitelma mahdollistaa koulutuksen järjestämisen monenlaisissa ympäristöissä. Luokkatiloissa ei tarvitse olla tuntiakaan. Tämä on koulutuskokonaisuuden vahvuus. Aidoista oppimisympäristöistä nuori saa realistista palautetta omista taidoistaan ja tukea omille suunnitelmilleen, Tiina Alkio summaa.


Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA)

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan työ- ja toimintakykyä ja tukea mielekkään työn, työtehtävän tai työtoiminnan löytämisessä. Koulutuk sessa opiskellaan itsenäisessä elämässä tarvittavia taitoja. Koulutuksen tavoitteet ja sisällöt rakennetaan yksilöllisesti opiskelijan tarpeiden mukaan. Koulutuksen laajuus on 60 osaamispistettä ja kesto yksilöllisen suunnitelman mukaisesti 1 – 3 vuotta.


 

Millainen on hyvä työpaikka nuoren näkökulmasta?

  • Hyvä työpaikka on ennen kaikkea hyvinvoiva työyhteisö, jossa työkaverit auttavat, tukevat ja innostavat toisiaan.
  • Hyvässä työpaikassa autetaan ja neuvotaan toisia ja jokainen huomioidaan, Kalle nostaa tärkeimmät asiat esille.
  • Parasta olisi, jos saisi tehdä sitä, missä on hyvä ja mistä tykkää. Kuten vaikka ravintola- työtä, olen hyvä siistimisessä, hän jatkaa.
  • Toisaalta paras työpaikka on tämmöinen kuin Tokmanni. Ei täältä malta lähteä kotiin, summaavat nuoret yhteisesti kokemuksiaan.

Mistä asioista muodostuu nuoren mielestä hyvä työpaikka ja työyhteisö?

  • siellä autetaan ja neuvotaan toisia
  • tervehditään jokaista
  • otetaan hyvin vastaan ja huomioidaan
  • mielekkäät ja mielenkiintoiset työtehtävät

Hyvä työelämä työnantajan näkökulmasta

  • toisten kunnioittaminen
  • yhteisöllisyys
  • joukkuehenki
  • tasavertaisuus

Tokmannin sisäänkäynti.

Kaikille tulee antaa mahdollisuus työelämässä

Tähän otsikkoon kiteytyy Variston Tokmannin myymäläpäällikkö Marika Pöntisen ajatus yhteistyöstä Ammattiopisto Liven kanssa. -Kaikille tulee antaa mahdollisuus.

Kun Ammattiopisto Livestä otettiin yhteyttä, ajattelin, että miksi ei. Miksi me emme käynnistäisi yhteistyötä heidän kanssaan? Meillä on aitoa työtä ja tarvetta tekijöille ja heillä motivoituneita opiskelijoita, kertaa myymäläpäällikkö Pöntinen yhteistyön alkumetrejä.

- Tämä ryhmä tuo piristystä kaikille. Heidän ilo tarttuu koko henkilökuntaan ja luo hyvää työilmapiiriä, Pöntinen jatkaa.

- Yhteistyön aloituksesta on hyvä kertoa avoimesti koko työyhteisölle. Ketä meille on tulossa ja mitä he tulevat tekemään.
Näin vältetään mahdolliset kompastuskivet. Nämä nuoret tulevat samoilla periaatteilla, samoin velvollisuuksin ja oikeuksin kuin muutkin. He ovat osa meidän työyhteisöä ja työkavereitamme, kiteyttää myymäläpäällikkö sujuvan yhteistyön kulmakiviä.

Ryhmällä on hyvä olla mukana oma ohjaaja

Yhteistyössä Ammattiopisto Liven kanssa on huomattu, että ryhmällä on hyvä olla mukana oma ohjaaja. Hän antaa ryhmälle arkeen tarvittavaa lisätukea, jota ei olisi välttämättä irrotettavissa olemassa olevasta henkilöstöstä. Kuitenkin Tokmannin oma henkilökunta antaa aina työtehtävät ja ohjeistaa koko ryhmää.

- TämKaksi opiskelijapoikaa keräyskorien kanssa.ä ei vaadi työnantajalta mitään erityistä. Kohtele kuin muitakin ja ymmärrä ihmistä, kiteyttää myymäpäällikkö Pöntinen.

- Yhteistyömme Liven kanssa alkoi keväällä 2018. Silloin minuun otettiin yhteyttä. Neuvon kaikkia ottamaan ensin yhteyttä sähköpostitse ja sopimaan tapaaminen. Sähköpostissa on hyvä kertoa tiivistetysti, mitä on tarjoamassa ja minkälaiseen yhteistyöhön on kysymässä mukaan. Tapaamisessa voidaan sitten jatkaa keskustelua. Usein olen niin kiireinen tuolla myymälässä, että jos sopimatta tulee paikalle, saattaa hyvä asia kärsiä huonosta ajoituksesta, ohjeistaa Pöntinen.

Toiveena hyvä työelämä kaikille

- Hyvä työelämä rakentuu toisen kunnioittamisesta, yhteisöllisyydestä ja joukkuehengestä. Näitä asioita toivon olevani rakentamassa tulevaisuudessakin. Suosittelen yhteistyötä lämpimästi koko Tokmannin ketjulle ja muillekin työnantajille, sanoo Pöntinen.

- On hieno tunne, kun aamulla on kiva fiilis mennä töihin ja tavata nämä tyypit. Heistä on oikeasti apua ja on hienoa huomata jo tässä pienessä ajassa, kuinka heidän oma-aloitteisuus ja rohkeus ovat kasvaneet. Toivon, että yhteistyö jatkuu samanlaisena, hän kertoo kokemuksistaan.

Pieni toive hyvästä työelämästä tulee vielä myymäläpäällikön suusta: - Kun ne laitteet ja tekniikka aina toimis, niin ois superfiilis!

Artikkeli on julkaistu joulukuu 2018 Kyvyt käyttöön / Kehittyvä työelämä extrassa (linkki aukeaa uuteen välilehteen)