Siirry pääsisältöön

Unelmana palkkatyö yhä useammalle

pe kesäk. 07 11:45:00 2019

Teksti: Annemaria Ojanperä TELMA-opiskelijoita Baguetten tiloissa. Kuva: Anne Korhonen.
Kuva: Anne Korhonen

Huhtikuinen aamu alkoi innostuneissa tunnelmissa Iloisten duunarien brunssilla Ipi Kulmakuppilassa Helsingin Kalliossa. Opitaan työhön yhdessä (OPTY) -hankkeen järjestämällä brunssilla kuultiin työllistymistarinoita, joita kertoivat sekä erityistä tukea tarvitsevat TELMA-opiskelijat että työnantajat. OPTY-hankkeessa pyritään edistämään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä ja opintoja muun muassa verkostoyhteistyön avulla.

Tärkeimmäksi asiaksi aamiaiskeskustelussa nousi opiskelijoiden toive siitä, että saa tehdä oikeaa työtä oikealla palkalla. Kun työtehtävät ja osaaminen kohtaavat, erilaiset työntekijät antavat työpaikalle paljon enemmän kuin työpanoksensa.

Elvis on kolmannen vuoden TELMA-opiskelija Ammattiopisto Livestä. Hänen unelmanaan on kahvilatyö, johon hän onkin jo saanut tuntumaa. Hän osallistui oppilaitoksessaan ensin ryhmämuotoiseen työhönvalmennukseen. Kuuden viikon harjoittelun aikana Cafe Baguettessa työnantaja huomasi Elviksen taitojen karttuneen niin, että hän saattoi tehdä töitä itsenäisesti. Tällä hetkellä hän on Baguettessa koulutussopimuksella (aiemmin työssäoppimisjakso), ja valmistumisen jälkeen hän jatkaa kahvilassa vakituisessa työssä 4 - 6 tuntia päivässä, oman jaksamisen mukaan.

Kysyttäessä, mikä työssä on parasta, Elviksellä on vastaus valmiina.
– Ihan parasta on tehdä töitä!

Verkostoyhteistyötä opiskelijan työhön tukemisen polulla

Jari Liimatta on tehnyt jo parikymmentä vuotta töitä kehitysvammaisten parissa Cafe Baguettessa. Liimatta kokee, että osatyökykyisten henkilöiden palkkaaminen on lisääntynyt, koska asenteet ovat vihdoin muuttumassa. Vielä riittää kuitenkin tehtävää. Työnantajat tarvitsevat myös tietoa ja tukea osatyökykyisten työllistämiseksi.

OPTY-hankkeen kohderyhmä ovat valmennus- ja ohjaustyötä tekevät ammattilaiset, kuten työhönvalmentajat, opettajat ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa hanketta hallinnoi Invalidisäätiö, ja Vates-säätiö on yksi hankekumppaneista.

Verkostotyö on hankkeen kovaa ydintä: hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi rakennetaan yhteistyö- malleja eri toimijoiden kesken ja kehitetään ryhmämuotoinen työhönvalmennusmalli, jossa huomioidaan aiempaa paremmin itse valmentautujat ja heidän tuen tarpeensa.

Vates järjesti 16.4. vuoden toisen Työhönvalmennuksen teemapäivän yhteistyössä OPTY-hankkeen sekä Vantaan kaupungin vammaisten työvalmennus Virtaamon kanssa. Teemapäivässä keskityttiin verkostoyhteistyön kysymyksiin erityistä tukea tarvitsevan työllistyjän työelämään tukemisen näkökulmasta.

– Teemapäivässä virisi vilkas keskustelu erityisesti työryhmätyöskentelyn yhteydessä. Oli mielenkiintois- ta kuulla, miten työhönvalmennusta toteutetaan eri tahoilla. Ammattilaiset saivat tilaisuuden verkostoitua ja jakaa hyviä ja toimivia käytäntöjä keskenään, Vates-säätiön kehittämiskoordinaattori Anne Korhonen kiteyttää päivän annin.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2019 (pdf avautuu uuteen välilehteen)