Sairaanhoitajasta potilaaksi ja uuteen työhön

21.06.2018

TEKSTI: Mirvan tekstin pohjalta Kati Savela
KUVAT: Jukka Vaso

On monenlaisia hoitajia ja monenlaisia potilaita. Joskus nämä roolit menevät päällekkäin. Tämä on Mirvan tarina. Tarina hoitajasta, josta tuli potilas, ja joka ei kyennyt palaamaan työhönsä, mutta löysi uuden työn – samasta työpaikasta. Klubitalo oli tukena toipumisessa.

Sitaatit ovat otteita Mirvan kirjoittamista teksteistä vuosilta 2014 ja 2017.

Mirva valmistui sairaanhoitajaksi 1996. Pikkulapsiperheen arjessa, parisuhdeongelmien myötä hän sairastui masennukseen. Hän teki töitä vanhustenhuollossa, sai toisen lapsen, erosi lasten isästä. Pikkuhiljaa hän parani. Mirva muutti toiselle paikkakunnalle lasten kanssa ja oli uudessa pari- suhteessa. Hän sai töitä erikoissairaanhoidosta. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.

Mirvan esikoinen ei pärjännyt koulussa ja käyttäytyi erikoisesti. Pojan ollessa 12-vuotias he kävivät läpi tutkimusjakson, jossa hänestä ei kuitenkaan löydetty diagnosoitavaa.

”Poika meni yläkouluun ja helvetin kuilu aukesi jalkojeni alla. Hän teki kaikki mahdolliset pahuudet, lintsasi, puhutteli opettajia epäkunnioittavasti, poistui koulun alueelta jne. Lopulta minulla katkesi kaikki. En eräänä päivänä kyennyt lähtemään töihin, ahdistus oli niin valtava. Hain sairauslomaa. Koetin palata töihin, mutta se ei onnistunut. Päädyin osastohoitoon. Se oli outo kokemus.”

Mirva ajatteli, että hoitajana hänen täytyy tietää kaikki. Lukemattomia kertoja häntä kehotettiin luopumaan hoitajuudesta ja olemaan täysillä potilas tai potilaan äiti. Se oli vaikeaa.

Herra Asperger

Mirva päätyi esikoisensa kanssa nuorisopsykiatrian poliklinikan (NUPO) asiakkaiksi. Poika suhtautui negatiivisesti kaikkiin auttaviin tahoihin. Neuropsykologisessa tutkimuksessa pojalla todettiin lopulta Aspergerin syndrooma. Perhepiirissä sitä kutsutaan usein herra Aspergeriksi.

Mirva mietti tuskaisena, kuinka poika oli joutunut neurologisen vammansa takia vaikeuksiin ja ollut ahdistunut, mutta kaikki pantiin pojan haastavan temperamentin piikkiin. Hän oli katkera lapsensa puolesta.

”Samalla yritin hoidattaa omaa ahdistuneisuuttani, mutta se jäi väistämättä taka-alalle. Tunsin myös syyllisyyttä siitä, että nuoremmasta pojastani oli tullut näkymätön lapsi. Koetin palata töihin osasairaspäivärahan turvin, mutta en kyennyt. Siirryin kuntoutustuelle.”

Nuoremman pojan ongelmat alkoivat heti yläkoulussa. Pari vuotta oli melkein isoveljen koulutien toisintoa. Hänet sijoitettiin samaan perhekuntoutuskeskukseen, jossa isoveli oli ollut. Lasten ongelmat vaikuttivat myös Mirvan mielenterveyteen.

Lupa olla potilas

Erottuaan Mirva pystyi vihdoin antamaan aikaa nuoremmalle pojalleen. Hän joutui kuitenkin sairaalaan univaikeuksien vuoksi. Samankaltaisten ongelmien takia hän on ollut sairaalassa myöhemminkin.

”Potilaan rooli on tullut pikkuhiljaa omemmaksi, hoitajuus ei puske esiin niin voimakkaasti. Vaikeinta on ollut se, että minua on hoidettu omassa työpaikassa. Olen joskus joutunut menemään ambulanssilla päivystykseen, missä olen pyytänyt siirron yliopisto- sairaalaan, jotta en joutuisi omalle osastolleni potilaaksi.”

Jaksot yliopistosairaalassa olivat Mirvan mielestä karmeita. Osastolla ei tunnuttu tietävän miten puhua hänelle, joten ratkaisu oli vaikeneminen ja ohittaminen. Hän sai itse vaatimalla tiedot esimerkiksi lääkityksen jatkamisesta. Hoitajuudesta oli hyötyä, vaikka niin ei saisi olla.

Hengenlähtö oli lähellä

Vuodesta 2011 vuoteen 2014 Mirva oli sairaalahoidossa seitsemän kertaa, joista kuusi psykiatrian puolella. Hän sairastui mm. keuhkokuumeeseen ja sepsikseen, verenmyrkytykseen. Yliopistosairaalassa alkoi kuukauden mittainen painajainen. Tilanne teho-osastolla oli kriittinen, mutta hän selvisi.

”Koin hallusinaatioita, jotka johtuivat todennäköisesti rajusta infektiosta, joka melkein lopetti munuaisteni ja keuhkojeni toiminnan. Kuvittelin, että minut on kaapattu opetussairaalaan, jossa minulla harjoiteltiin keuhkokuumeen hoitamista. Olin mielestäni terve ja hoidossa vastoin tahtoani. Olin myös olevinani Roomassa uuden paavin virkaanastujaisissa.”

Oli karmea tunne, kun ei päässyt vuoteesta mihinkään. Mirva koki myös paniikkia yksin jäämisestä, koska joutui eristyksiin bakteeriepäilyn takia.

Fyysisesti hän toipui rajusta sairaudesta kohtuullisesti, henkisesti ei niin hyvin. Hän alkoi kuitenkin nähdä hiukan valoa löydettyään Salon Klubitalon vuonna 2014.

Uusi työ klubitalon tuella

Syksyllä 2014 tuli kutsu kolmikantaneuvotteluun. Mirva oli ollut lähes kuusi vuotta poissa työelämästä toimivapaalla, sairauslomalla ja kuntoutustuella. Hän pyysi mukaan Klubitalon johtajan Arja Timosen. He pohtivat, että ehkä Mirva pystyisi tekemään muuta kuin hoitajan työtä. Paikalla olivat Mirvan ja Klubitalon johtajan lisäksi lähiesimies, ylihoitaja ja sairaanhoitopiirin henkilöstökoordinaattori. Työsuhteen päättäminen nousi esiin, mutta sitten otettiin puheeksi Mirvan työnkuvan muuttaminen. Mirvan esimies tarttuivat ajatukseen. Tarjolla oli osastonsihteerin työtä, ja siihen Mirva oli pätevä. Työ myös kiinnosti häntä.

Vuoden 2015 alussa hän alkoi opetella uutta työtä 50 prosentin työajalla työkokeiluna. Sen sujuttua hän jatkoi vakituisena osastonsihteerinä edelleen osa-aikaisena.

”Kiitän Salon Klubitaloa ja sen johtajaa tuesta. Samoin talon työ- ja opintoyksikön Jenniä, joka kävi kanssani työhönvalmennuksen ennen palkkatyöhön siirtymistäni. Ilman sitä en olisi tässä.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olen kärsinyt vakavista uniongelmista, joiden vuoksi olen ollut sairauslomalla. Halu työssä käymiseen on kuitenkin kova, kuten myös halu tuntea olevansa yhteiskunnan tuottava, hyödyllinen jäsen. Nämä tuovat merkityksellisyyttä, mikä on kova motivaattori. Kiitän myös työnantajaani tuesta ja joustavuudesta.”

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2018


Klubitalot kuntoutumisen ja työllistymisen tukena

Suomen Klubitalot ry tukee suomalaisten mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen toimintaa ja edistää mielenterveyskuntoutujien sosiaalista asemaa yhteiskunnassa.

Mielenterveyskuntoutujien Klubitaloja on yli 20 eri puolilla Suomea. Klubitalot tukevat jäseniään kohti työelämää.
Klubitalotoiminta on osoitettu tulokselliseksi avohuollon mielenterveyspalveluksi.

Valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot hyötyvät klubitalotoiminnasta miljoonia euroja vuodessa. Hyöty syntyy mm. kuntoutujajäsenten sairaala- ja muiden palvelujen vähenevästä käytöstä.

www.suomenklubitalot.fi