Siirry pääsisältöön

Taiteesta tuloja päiväaikaisessa toiminnassa?

27.04.2020

Teksti ja kuvat: Katriina Rosavaara, Aula-työkotien Kannatusyhdistys

Jutun kirjoittaja Katriina katsoo kameraan ja hymyilee.Vertaistaiteilijat-hanke kehittää Taidealan työvalmennuksen toimintamallia. Yksi keskeisistä havainnoista on, että taidealoilla ja laajemmin luovilla aloilla toimivien erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ei tarvitse lähteä omista päiväaikaisen toiminnan paikoistaan tai taidestudioistaan voidakseen ansaita tuloja osaamisellaan. Tilanne on pikemminkin päinvastainen, monelle päivätoiminnan tai taidestudion asiakkaalle tilat, välineet ja ohjaajan tuki ja mahdollistavat omat ansiot.

Erityistä tukea tarvitsevilla taiteilijoilla tuen tarve liittyy myös taiteen tai muun luovan alan työn tekemiseen. Taiteilija voi tarvita apua esimerkiksi työvälineiden esille ottamiseen, materiaalien käyttöön, näyttelyhakuun tai oman osaamisen markkinointiin.

Erityistä tukea tarvitsevilla taiteilijoilla vain vähän ansaintamahdollisuuksia

Taidealalla taiteilijuuden kehittyminen, osaamisen vahvistaminen ja oman uran edistäminen vaatii aikaa ja pitkäjännitteisyyttä, joka mahdollistuu taidestudiotoiminnan ammattilaisten ohjauksessa ja tutussa ja laadukkaassa työympäristössä. Kun taiteilijalla on mahdollisuus keskittyä työhönsä ja saada tarvitsemaansa tukea ja ohjausta, hänen oma taiteilijaäänensä löytyy ja vahvistuu. Tähän saakka asiat usein sujuvat.

Meillä on Suomessa verrattain laaja joukko kiinnostavia ja osaavia erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita, mutta entä ne Lattialla papereita ja maalaustyö käynnissä.ansaintamahdollisuudet? Taidestudiotoiminta sijoittuu vammaispalveluissa usein osallisuutta tukevaan eikä työelämään suuntaavaan toimintaan ja osin ilmeisesti juuri tästä syystä taiteilijoille ei juuri ole kehitetty ansaintamahdollisuuksia päiväaikaisten toimintojen puitteissa. Kyse on resursseista ja osaamisesta.

Taidealalla ei juuri koskaan ole tarjolla työsuhteista työtä. Taiteilijat työskentelevät freelancereina tai pätkissä ja työnantajia voi olla useita. Taidealoilla niin kutsutut epätyypilliset työsuhteet ovat arkipäivää. Tästä syystä myöskään mahdollisuuksia työkokeiluihin ja sitä kautta pidempiin työsuhteisiin ei ole samalla tavalla tarjolla kuin joillakin muilla aloilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö työmahdollisuuksia olisi. Niitä ei ehkä ole valmiina tarjolla, mutta niitä voi löytää ja kehittää. Tätä työtä Vertaistaiteilijat-hanke on tehnyt. Olemme toimineet asiantuntija- ja aikaresurssina erityistä tukea tarvitseville taiteilijoille ja heidän taustatoimijoilleen.

Muotokuvakioskista tilaustöitä taiteilijoille

Kaksi taiteilijaa taulujensa julkistustilaisuudessa. Toinen pitelee taulua käsissään.Olemme halunneet kehittää ensimmäisiä mahdollisuuksia. Niin että syntyy työnäytteitä, joiden avulla voisi etsiä uusia työmahdollisuuksia. Vertaistaiteilijoiden Muotokuvakioskissa on mukana viisi taiteilijaa, joista jokainen on saanut ainakin yhden muotokuvatilauksen. Muotokuvakioskin kautta on toteutettu esimerkiksi presidentti Tarja Halosen muotokuva Kulttuuria kaikille -palvelun tilauksesta, teoksen maalasi taiteilija Juhani Rusanen. Taiteilija Linnea Mettälän tekstauksesta syntyi Helsingin kaupunginmuseon museokauppaan kokonainen joulun tuotesarja.

Olemme välittäneet kuvitustöitä ja teettäneet tilaustöitä. Olemme järjestäneet taiteilijavierailuja, pop-up taiteilijaresidenssin ja taidetyöapaja-avustajan töitä. Kaikista näistä on maksettu palkkiot taiteilijoille. Monelle kyseessä ovat olleet ensimmäiset omat tulot ikinä eläkkeen lisäksi.

Vertaistaiteilijat on STEA:n rahoittama kolmivuotinen valtakunnallinen hanke (2018-20). Sen tehtävänä on edistää erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden asemaa ja toimintamahdollisuuksia taidemaailmassa ja työelämässä. Hankkeen kohderyhmää ovat kaikki Suomessa toimivat erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat. Hankkeen toteuttaja on Aula-työkotien Kannatusyhdistys ry Helsingissä.


Vertaistaiteilijat-hankkeen sivuille (avautuu uuteen välilehteen)

Kuva 1 oikealla:

Taiteilija Aleksiina Salmi ohjasi Unessa laukkaava hevonen -yksityisnäyttelynsä yhteydessä ARTag Galleryssa Helsingissä lasten taidetyöpajan yhdessä taiteilijamentorinsa kanssa osana Vertaisohjaajakoulutukseen kuuluvaa harjoittelua.

Kuva 2 vasemmalla:

Vertaistaiteilijat-hankkeen Muotokuvakioski toteutti muotokuvat entisistä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajista. Taiteilija Juhani Rusasen maalaama muotokuva presidentti Tarja Halosesta ja taiteilija Aleksi Pietikäisen maalaama muotokuva professori Tiina Rosenbergista julkistettiin toukokuussa 2019. Muotokuvat ovat esillä Kulttuuria kaikille -palvelun tiloissa Kaapelitehtaalla Helsingissä.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen: kati.savela(at)vates.fi . Kiitos!