Työelämään suuntaavaa kuntoutusta entistä paremmin ennakoiden kuntoutusuudistus ja sote
29.11.2016
Teksti ja kuvat: Kati Savela
Kuntoutusprosessin epäkohtia joidenkin kuntoutujien kannalta on se, että tavoitteet tehdään lyhyelle aikavälille. Paluu osalliseksi yhteiskuntaan ei ammatillisen tai sosiaalisen kuntoutuksen asiakkailla aina käy nopeasti. Pitkäjänteistä suunnittelua kaipaisi myös kuntoutuksen kokonaisuudistus, joka osuu sote-uudistuksen kanssa rinnakkain.
– Uudistuksen läpileikkaavuus on melkoinen haaste, toteaa Kuntoutussäätiön tutkija Jaakko Harkko.
Olipa kuntoutuksen tavoite mikä tahansa, tavoitteen tulisi huomioida yksilön kokonaistilanne pidemmällä aikavälillä. Usein kysymyksessä ei ole vain yhden ongelman ratkaisu. Tutkija Jaakko Harkko antaa esimerkin yhdestä tutkimusaiheesta, josta hän teki selvityksen kollegoidensa kanssa. Selvityksen perusteella kuntoutusrahaa saaneille nuorille aikuisille on opintojen loppuun saattamisella iso merkitys. Siksi ammattiopintojen tukeminen on tärkeä osa nuorten kuntoutusta ja kuntoutumista.
– Aikuistumisprosessia tulisi kuitenkin seurata pidemmälle kuin esimerkiksi opintojen loppuun saattamiseen. Nuorilla on monta kehitysprosessia päällekkäin, itsenäistyminen, opiskelu tai työ ja asumisen ratkaisut. Tuettua koulutusta pitäisi seurata työvalmennusjakso, mikä helpottaisi työelämään pääsyä. Tämä olisi palvelukokonaisuuden järkevää integroimista, Harkko kertoo.
Jos kuntoutusprosessia suunniteltaessa huomioitaisiin jo seuraavan etapin jatkotoimet, päästäisiin todennäköisemmin tavoitteisiin. Kuntoutuksen rahoitus tulee kuitenkin yleensä vain senhetkisen ongelman perusteella.
Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy helpommaksi
Harkon mukaan on alettu havahtua siihen, että kuntoutusta tarvitsevien tulisi saada tukea usein jo aiemmin kuin he yleensä saavat. Joissakin kunnissa, kuten Imatralla, on suunniteltu palvelujärjestelmä uusiksi tältä pohjalta. Ehkäiseviä palveluita on 25-vuotiaisiin saakka. Mallia on kiitelty.
– Tehtävänä pitäisi olla elämänkulun tukeminen ja vaikeuksien ehkäisy mahdollisuuksien mukaan, ei ongelmien korjaaminen, mikä vaatii kalliita tukipalveluita. Onhan se inhimillisestikin mielekkäämpää.
Varhaisen puuttumisen haaste on se, että elämäntilanteiden solmut tulevat esiin yleensä vasta, kun ongelmat ovat kasautuneet. Yhteydenoton kynnyksen tulisi siis olla matala.
– Esimerkiksi Kelan OPI-kuntoutuksessa masentuneille ja ahdistuneille ammattiopintoja suorittaville nuorille tarjotaan kuntoutusta, joka nivotaan nuorten opintoihin. Eli normaalipalvelujärjestelmää pitäisi muokata ennaltaehkäisevämmäksi ja toiseksi syrjäytymisvaarassa oleville tulisi tarjota kohdennettuja palveluita.
Hankkeiden kokemukset liian vähän käytössä
Jaakko Harkko tuli Kuntoutussäätiöön seitsemän vuotta sitten tekemään tutkimusta työhönvalmennuksen kehittämistarpeista tutkimus- ja kehittämispäällikkö Kristiina Härkäpään ryhmään. Kelan ja työ- ja elinkeinohallinnon työhönvalmennusta oli ennen tätä tutkittu niukasti.
– Työllistämistulokset osoittautuivat vaatimattomiksi sekä Kelan että TE-hallinnon työhönvalmennuksessa. Ratkaisuksi tutkimuksessa ehdotettiin mm. siirtymistä toimenpiteisiin painottuvasta ammatillisesta kuntoutuksesta tavoiteperusteiseen suuntaan. Tämä tarkoittaa palveluntuottajien osaamisen vahvistamista työnantajayhteistyössä ja työn etsinnässä.
Sekä Kelan että TE-toimistojen palveluissa on Harkon mukaan otettu suosituksista oppia, vaikka systemaattista näyttöön perustuvaa tuetun työllistymisen mallia ei vielä ole otettu käyttöön.
Työhönvalmennus on Harkon mukaan paraatiesimerkki sektorirajat ylittävästä kuntouttavasta toiminnasta.
– Työhönvalmennushankkeista saatuja kokemuksia pitäisi ottaa käyttöön laajemmalti, paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu, mutta ne ovat olleet vähäisiä ja liian hitaita, hän lisää.
Jaakko Harkko toimii nykyisin työnsä ohessa RIFI-kuntoutusfoorumin kansallisena sihteerinä. RIFI on kansainvälisen kuntoutusalan toimijan Rehabilitation Internationalin (RI) jäsenorganisaatio. Kansainvälisessä toiminnassa Harkko näkee tärkeänä mm. sen, että sen avulla voi tukea kuntoutuksen parhaiden käytäntöjen löytämistä.
Yhteiset käsitteet auttaisivat asiakasta
Asiakasnäkökulma ja asiakkaan osallisuus ovat myös nousseet yhä vahvemmin esille terveydenhuollon eri alueilla. Sen merkitystä puntaroidaan myös meneillään olevassa kuntoutuksen kokonaisuudistuksessa. Jaakko Harkko muistuttaa nykyisen hyvinvointipalveluiden järjestelmän syntyneen vuosikymmeniä sitten.
– Esimerkiksi kuntoutusjärjestelmä on syntynyt sotien jälkeen, jolloin lääkinnälliset tarpeet olivat etusijalla. Nykyisenlainen kokonaisvaltainen asiakasnäkökulma ei tuolloin ymmärrettävästi ollut etusijalla.
1990−2000-luvulla puolestaan korostettiin hallinnon tehokkuutta, mikä johti eri toimitahojen sektoroitumiseen. Palvelujärjestelmää on siis kehitetty kunkin sektorin tavoitteiden, keinojen ja sisältöjen uudistamisen kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia niinkään eri sektorien näkökulmasta, vaan ennen kaikkea asiakkaiden kokonaistilanteen kannalta. Yhteiset käsitteet ja ns. palvelutarjotin puuttuvat.
– Palvelujärjestelmän uudistuksen keskiössä on nyt se, miten parannetaan asiakkaan kokonaistilanteen huomioimista ja järjestelmän kompleksisuuden hallintaa.
Sote- ja kuntoutusuudistuksen yhteinen soppa
Harkko on tutkinut myös kuntoutusalan keskusteluun noussutta sosiaalista kuntoutusta. Hänen mielestään olisi hyvä selvittää ainakin se, kommunikoiko sosiaalinen kuntoutus jatkossa muun järjestelmän kanssa, kun kuntoutuksen kokonaisuudistusta tehdään ja aletaan toteuttaa.
– Vaarana on, että tämä kuntoutusmuoto kategorisoidaan vain ns. sosiaaliavuksi ja suunnataan niille, jotka eivät pärjää ”oikeissa kuvioissa”, kuten työelämässä, tutkija miettii.
Kuntoutuksen kokonaisuudistusta Harkko pitää yhdessä alue- ja soteuudistuksen kanssa mielenkiintoisena yhtälönä. Kun nämä uudistukset ja lainsäädäntövalmistelu ajoittuvat samaan aikaan, on käsillä erinomainen tilaisuus yhtenäistää hajanaista ja monimutkaista kuntoutuksen lainsäädäntöä.
– Uudistuksen pitäisi joka tapauksessa olla eri toimia ja toimijoita läpileikkaava. Syksyllä 2016 työnsä aloittaneessa kuntoutuksen uudistamiskomiteassa on laaja sidosryhmien edustus. Tässä asiassa voi siis olettaa tapahtuvan myönteistä kehitystä, pohtii Harkko.
– Ammatillisessa kuntoutuksessa työelämäkytkös on vahvistunut. Jos myös sosiaalisessa kuntoutuksessa yksi tavoite tulee olemaan henkilön valmiuksien mukaan työelämään siirtyminen, on tärkeää, että järjestelmässä on sisäänrakennettuna mekanismit, joiden avulla siirtymät työelämän suuntaan varmistetaan.
Vastakkainasettelua ehkäistävä
Työllistymistä edistävän kuntoutuksen parissa toimivien kannalta on huolestuttavaa, että vaikuttamistyö on vielä kesken. Päättäjien tietoisuus kuntoutuskokonaisuuden olennaisista kohdista asiakkaan kannalta kaipaisi vahvistamista.
– Kysymys kuuluu, mihin satsataan, kun valintoja tehdään. Panostetaanko esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluihin, kunnan työllistämispalveluihin vai pitkäaikaistyöttömiin, jotta vältyttäisiin kunnan sakkorahalta, vai johonkin muuhun? Tutkija Harkko korostaa vielä, että järjestelmä tulee luoda siten, ettei synny keinotekoisia vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välille.
– On tärkeää varmistaa, että kaikilla ryhmillä on yhtäläiset mahdollisuudet pyrkiä elämässään eteenpäin ja kaikilla toimijoilla puolestaan riittävät taloudelliset kannusteet parhaiden käytänteiden toteuttamiseksi.
Tutkimukset, joihin tekstissä on viitattu:
Harkko J., Lehikoinen T., Lehto S., Ala-Kauhaluoma M. (2016) Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Kela. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 144. Helsinki
Harkko J., (2015) ”Että nämä ihmiset joilla työpanos annettavana, sais sitä antaa. Että eivät olisi palveluiden kohde” : Kit-projekti toimintaympäristökartoituksen tulokset. Kehitysvammaliitto. Helsinki
Harkko J., Ala-Kauhaluoma M. (2015) Nuorten aikuisten kuntoutusrahaetuudet ja kuntoutuspalvelut. Kuntoutus 38 (1): 42–48
Harkko J., Tuusa M. (2014) Vahvat ja yksilölliset tukipalvelut nuorille yhdeltä luukulta. Kuntoutus 2014; 37 (1): 53–61
Härkäpää K., Harkko J. & Lehikoinen T. (2013) Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. Kela
Harkko J. (2013) Syrjäytyminen ja sitä koskeva keskustelu. Teoksessa Notkola V., Ala-Kauhaluoma M., et al. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä ja sitä edistävien palveluiden vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Eduskunnan julkaisuja.
Harkko, J., Ala-Kauhaluoma M. & Lehikoinen, T. (2012). Keitä ovat vaikeasti työllistyvät ja tarvitsevatko he sosiaalista kuntoutusta?. Kuntoutus 2012; 35 (4): 54–60.