Siirry pääsisältöön

Työelämäsanasto avaa myös osatyökykyä koskevat termit

08.03.2016

SAK:n tuottamaa Työelämäsanastoa on nyt täydennetty osatyökykyä koskevilla termeillä. Asia julkistettiin Asiaa osatyökykyisyydessä -tilaisuudessa 8.3., jonka Vatesin Tiedolla vaikuttaminen -hanke järjesti yhteistyössä Eläketurvakeskuksen kanssa.

Tilastokeskuksen arvion mukaan yli 600 000 työikäisellä Suomessa on terveydentilan vuoksi joitain työrajoitteita. Vaikka kaikki heistä eivät ole osatyökykyisiä, rajoittaa terveysongelma tavalla tai toisella heidän ansiotyöhön osallistumistaan tai työnsaantimahdollisuuksiaan.

– Osatyökykyisyys on laajempi ilmiö kuin yleisesti luullaan. Siksi on tärkeää, että se näkyy myös Työelämäsanastossa, SAK:n verkko-opistokehittäjä Mika Ukkonen toteaa.

- Vates-säätiössä oli aiemmin mietitty osatyökykyisyyteen liittyvän sanaston tekoa omille verkkosivuille. Kun huomasimme, että SAK:n verkko-opistossa oli jo laajemminkin työelämää käsittelevä sanasto, ehdotimme yhteistyötä heille. Oli hienoa, että he ottivat asian omakseen, sanoo Tiina Jäppinen Vatesin Tiedolla vaikuttaminen -hankkeesta.

-  Nyt mukaan liitetyistä sanoista suuri osa perustuu Valtakunnallisen työpajayhdistyksen ja Vates-säätiön yhteisjulkaisuun Sosiaalisen työllistämisen toimiala, jatkaa Jäppinen.

Osatyökykyä koskevista termeistä selityksen saavat Työelämäsanastossa nyt esimerkiksi siirtymätyö, tuotantokoulu ja ammattistartti.

Osana Työelämän verkko-opistoa julkaistu Työelämäsanasto kokoaa yhteen työelämässä tarvittavia käsitteitä. Sanasto avaa termien merkityksiä niin ay-toiminnan, edunvalvonnan, järjestötoiminnan, talouden, aikuiskoulutuksen kuin sosiaaliturvankin kannalta. Työelämäsanaston käyttäjät voivat olla mukana kehittämässä sanastoa ehdottamalla siihen uusia, puuttuvia termejä verkkolomakkeen avulla.

Työelämäsanastoa pääset käyttämään osoitteessa: www.tyoelamasanasto.fi

Työelämän verkko-opisto on vuonna Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n, sen jäsenliittojen, ay-liikkeen opistojen sekä TSL:n ja KSL:n opintokeskusten yhteinen sisäänkäynti työelämän verkkokursseihin ja verkkotuettuihin opintoihin.