Siirry pääsisältöön

Kesätyöpesti joululahjarahoilla

13.06.2018

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Annika Olo sai ensimmäisen palkkatyönsä 29-vuotiaana A-Insinööreistä aamupalavastaavana. Kokemusta keittiötöistä hän oli saanut jo aiemmin työtoiminnassa. Olo palkattiin kesäkaudeksi jättämällä joululahjat asiakkaille hankkimatta.

Annika Olo laittaa aamupalatarpeet riAnnika Olo kattaa aamupalapöytää.peästi esille pian alkavaa aamupalahetkeä varten. A-Insinöörien toimistoissa on aamuisin tarjolla työnantajan kustantama aamiainen henkilöstölle. Espoon Leppävaaran toimipaikassa päivän tärkeimmän aterian laitosta on huolehtinut kesäkuusta lokakuuhun Olo, kolmena päivänä viikossa.

– Luovuimme joululahjojen antamisesta asiakkaillemme ja päätimme osoittaa vastuullisuutta rekrytoimalla kehitysvammaisia. Toisessa toimipaikassamme oli jo kokemusta toimintarajoitteisen henkilön palkkaamisesta, ja päätimme ottaa oppia, viestintäpäällikkö Marjaana Kothari kertoo syyskuisena maanantaiaamuna.

– Tätä ennen olin palvelukeskuksessa keittiössä työtoiminnassa, josta en saanut oikeaa palkkaa. Äitini on muuten ollut samanlaisissa tehtävissä kuin minä, pirteännäköinen Olo kertoo asetellessaan leikkeleitä lautaselle.

Myös Tampereen toimipaikassa kesän työskennellyt Hanna Riuttaskorpi oli ensimmäisessä palkkatyössään.

Vastuullisuus ja monimuotoisuus edellä

Espoon toimipaikassa assistenttina kesän ollut Tuulia Keinänen teki Annika Ololle selkeät kuvalliset ohjeet aamupalan valmistuksen vaiheista. Niitä kertyi peräti 52! Jonkin aikaa työpaikkaohjaaja piti ohjeita esillä, mutta Olo ei tarvinnut niitä kovin pitkään.

Aamupalakäytäntö on ollut yrityksessä jo vuosia. Palvelu on ostettu ulkoa tai siitä on huolehtinut joku työntekijöistä oman toimensa ohella.

A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinäsen mukaan yrityksessä herättiin siihen, että tälläkin hetkellä noin 10 000 kehitysvammaista tekee Suomessa palkatonta työtä esimerkiksi avotyössä tai työtoiminnassa. Taustalla on myös yrityksen perustaja Kalevi Ahosen perinnön kunnioittaminen. Ahonen oli aikanaan kehitysvammaisten ihmisten puolestapuhuja ja työskenteli heidän asemansa kohentamiseksi. A-Insinöörit haluaa esimerkillään kannustaa muitakin yrityksiä kehittämään monimuotoisempia työmahdollisuuksia, jotka pohjautuvat erilaisiin osaamisiin ja ominaisuuksiin.

– Tarjoamalla työtä esimerkiksi kehitysvammaiselle henkilölle haluamme osoittaa vastuullisuutta. Tiedossa on, että moni kehitysvammainen osaisi ja haluaisi tehdä palkkatyötä, mutta mahdollisuutta näyttää osaamisensa ei kovin usein saa, Jyrki Keinänen perustelee päätöstä.

Ensi kesänä uusiksi

29-vuotias Annika Olo asuu Espoossa vanhempiensa kanssa. Töiden loppuminen neljän kuukauden jälkeen harmittaa, mutta hän aikoo hakea vastaavanlaisia töitä Espoon kaupungin työllisyyspalveluiden työnohjaajan kanssa. Ellei muuta tule vastaan, hän tulee mielellään ensi kesänäkin A-Insinööreihin.

Annika Olo, Heidi Jämsä, Marjaana Kothari ja Jyrki Keinänen aamiaispöydän ääressä.– Työnohjaajani kanssa olemme kirjoittaneet lyhyitä esittelyitä ja CV:itä minusta, kun olen hakenut työpaikkoja. A-Insinööreillä meistä kesätyöntekijöistä tehty video on myös mitä modernein esittäytyminen potentiaalisille työnantajille, Olo kertoo työnhaustaan.

Työtehtäviin on kuulunut myös muuta kuin aamiaisen laittoa. Olo on jakanut talon sisällä postia, siistinyt kirjastoa, purkanut kuormia ja huoltanut kopiokoneita työtoverinsa kanssa.

Neljän kuukauden aikana hän ehti tutustua muihin työntekijöihin sen verran, että nopeat kuulumiset tuli vaihdettua usein aamupalan laittamisen tai sen nauttimisen lomassa.

Työhönvalmentajan palvelu työnantajalle on tullut tutuksi A-Insinööreissä. Tämä on ollut tukena niin Ololle kuin häntä ohjaaville työntekijöillekin.

– Ensi kesänä jatkamme nyt aloittamaamme käytäntöä, kokeiluun tyytyväinen Jyrki Keinänen sanoo.

Vakiotyöntekijöitä jututtamalla selviää, että heillekin Oloon tutustuminen on ollut mieluisa kokemus.

– Hän on hyväntuulinen heti aamusta. Olisi hienoa, jos hän voisi jäädä tänne, Tuomo Rantala kollegoineen tuumaa.

Kysyttäessä Olo toteaa olevansa säästäväinen. Hän ei aio tuhlata ansaitsemiaan rahoja heti. Rahaa voi tosin kulua jonkin verran ratsastusharrastukseen.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Katso Annika Olosta tehty video: www.youtube.com/watch?v=wj2aqcMsopA (linkki aukeaa uuteen välilehteen)