Siirry pääsisältöön

Työllisyysverkosto edistämässä Lahden seudun kuntakokeilua

17.01.2022

Teksti ja valokuva: Hanna Ranta-Pitkänen
Piirroskuva: IStock

Työllisyyden eri toimijoiden ja kuntien yhteistyö on tärkeää, jotta työnhakija saa tarvitsemansa ja oikea-aikaiset palvelut. Kolmannella sektorilla on mahdollisuus toimia ketterästi muiden toimijoiden apuna/välissä ja monella järjestöllä on myös tarjota laadukkaita ja tarpeisiin vastaavia työllisyyspalveluita. Yhteistyö edellyttää molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta ja kykyä kuunnella aktiivisesti toista osapuolta. Oleellista on myös tietää ja tuntea oma toimintaympäristö ja sen monimuotoisuus. Tärkeintä työllisyydenhoidon palvelurakenteiden muutoksissa on, että työnhakijoiden oma ääni ja heidän kokemuksensa saadaan kuuluviin – he ovat oman elämäntilanteensa asiantuntijoita.

Kaksi miestä ja kaksi naista kokoaa piirroskuvassa oransseja, keltaisia, valkoisia ja violetteja palapelinpalasia pystysuuntaan.Lahden alueen työllisyysverkosto kokoaa yhteen työllisyyden parissa työskenteleviä toimijoita Päijät-Hämeen maakunnassa ja verkostoa koordinoi tällä hetkellä Lahden Diakonialaitos. Työllisyysverkoston yhtenä tavoitteena on koota yhteen Lahden seudun alueella työllisyyden parissa toimivat tahot ja lisätä toimijoiden tietoisuutta toisistaan. Tämän avulla pyritään parantamaan eri-ikäisten työttömien työnhakijoiden poluttumista kohti työelämää. Verkosto on tehnyt aktiivista työtä mm. Lahden seudun kuntakokeilun kanssa syksystä 2021 alkaen ja pyrkinyt etsimään konkreettisia keinoja, miten yhteistyötä voidaan vahvistaa. Lahden alueen työllisyys -verkoston toimesta rakennettu palvelukoonti, johon on koottu eri organisaatioiden tarjoamia palveluita.

Kysely kuntakokeilun vaikutuksista

Lahden seudun kuntakokeilualueen kolmannen sektorin toimijoille toteutettiin syyskuussa 2021 kysely, jonka suunnitteluun osallistui Lahden Diakonialaitoksen Saila Immonen, Lahden kuntakokeilun kehityspäällikkö Sami Kuikka, Vates-säätiön aluetoiminnan aluekoordinaattori Hanna Ranta-Pitkänen sekä työllisyyssuunnittelija Anne Kallio, joka vastaa Järjestöt työllisyyden kuntakokeiluissa –selvityksestä (2021-2023). Kyselyn jakelusta ja tulosten analysoinnista vastasi Lahden Diakonialaitos.

Kyselyn avulla selvitettiin kuntakokeilun vaikutuksia eri organisaatioiden toimintaan ja asiakasohjaukseen. Suurimmassa osassa vastauksista (N=22) nousi esille asiakasohjauksen merkittävä vähentyminen kolmannen sektorin työllisyyspalveluihin, mikä on vaikuttanut heikentävästi mm. eri hankkeiden asiakasmääriin ja jatkopolutukseen. Asiakkailla ja kolmannen sektorin palveluntarjoajilla on ollut haasteita saada selville, mikä viranomainen vastaa työllistymiseen liittyvästä kokonaisuudesta. Tämä on hidastanut suoraan palveluiden käynnistämistä ja etuuksien saamista. Vastaajien mukaan kuntakokeilun omavalmentajia on ollut ajoittain haastavaa tavoittaa. Se on vaikeuttanut asiakkaiden asioiden edistämistä. Positiivisena viestinä kyselystä nousi esiin Lahden seudun kuntakokeiluun kuuluvat Kärkölä, Orimattila, Asikkala ja Hollola sekä vieraskielisten palvelut, jotka ovat onnistuneet vahvistamaan lyhyessä ajassa kuntakokeilujen tavoitteita yksiöllisen tuen tarjoamisesta ja palveluiden räätälöinnistä.

""Kyselyn tuloksia käytiin läpi Lahden alueen työllisyysverkoston tapaamisessa syyskuussa 2021, jossa alustuspuheenvuoron pitivät Lahden kuntakokeilu ja Vates-säätiö. Pienryhmissä pohdittiin, mitä käytännön toimia pitäisi tehdä yhdessä tekemisen tukemiseksi, jotta asiakasohjaus eri palveluihin alkaisi jatkossa tehostumaan ja toisaalta, miten kuntakokeilun omavalmentajia voidaan tukea heidän työssään. Tärkeää on, että asiakkaat ovat tietoisia, mihin palveluun ovat osallistumassa, ja kuka on hänen vastuutyöntekijänsä. Keskusteluissa nousi vahvasti esiin konkreettiset/teemalliset ja säännöllisesti toistuvat tilaisuudet tai infot, jossa kohtaavat sekä eri palveluntuottajat että kuntakokeilun omavalmentajat.

Toivottiin myös kasvokkaisten tapaamisten lisäämistä heti, kun koronapandemiatilanne mahdollistaa sen.

Marraskuussa 2021 käynnistyneet kuukausittaiset teemalliset tilaisuuden Lahden kuntakokeilun omavalmentajille eri palveluntuottajien palveluista ja toiminnasta jatkuvat myös keväällä 2022. Lisäksi suunnittelun alla on työnhakijoille suunnattuja Lahden Palvelutorilla järjestettäviä tapahtumia, joissa voidaan alakohtaisesti esitellä erilaisia palveluita ja pyytää mukaan myös rekrytoivia yrityksiä. Päijät-Hämeen työllisyystoimijoiden verkostotilaisuudessa 30.11.2021 vahvistui käsitys, että maakunnassa on tartuttu aktiivisesti esiin tulleisiin haasteisiin ja lähdetty yhdessä eri toimijoiden välillä rakentamaan yhteiskehittämisen mallia, joka viime kädessä näyttäytyy asiakkaiden saaman palvelun ja ohjauksen paranemisena ja työllistymisenä avoimille työmarkkinoille. Monella kuntakokeiluun kuuluvalla asiakkaalla on erilaisia tuen- ja ohjauksen tarpeita, joihin palveluidentuottajien ja organisaatioiden tulee pyrkiä vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyöllä.

Lisätietoja:
Vatesin aluetoiminta
Järjestot kuntakokeiluissa -selvityshanke
Lahden_tyollisyysverkosto (linkkji aukeaa uuteen välilehteen)
Lahden alueen tyollisyysverkoston palvelut  (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Lahden alueen työllisyysverkosto

Työllisyysverkoston tavoitteena on koota yhteen Lahden alueella (ja sivukunnissa) työllisyyden parissa toimivat tahot ja lisätä toimijoiden tietoisuutta toisistaan. Tämän avulla pyritään parantamaan työttömien työnhakijoiden poluttumista kohti työelämää. Työllisyysverkoston palveluista on koottu yhteinen palvelukoonti, johon on koottu eri organisaatioiden tarjoamia palveluita. Työllisyysverkostoa koordinoi Lahden Diakonialaitos.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 2/2021 (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!