Siirry pääsisältöön

Ylöjärvi tukenut työosuuskunta Taidokkaan perustamista

pe jouluk. 01 17:43:00 2017

Kuva: Siina VättöTeksti: Siina Vättö, Aspa-säätiö ja Tiina Jäppinen, Vates-säätiö
Kuva: Siina Vättö

Aspa-säätiö ja Ylöjärven kaupunki ovat yhteistyökumppaneita Osallisuutta osuuskunnista -ESR hankkeessa. Siinä on kehitetty osatyökykyisten ihmisten työelämäosallisuutta valmentamalla osallistujia perustamaan työosuuskunta ja käynnistämään toiminta. Hankkeen tuloksena Ylöjärvellä on käynnistynyt 2016 Osuuskunta Taidokkaat. Osuuskunnan tavoitteena on tarjota jäsenilleen kuntoutumista, työtä ja hyvinvointia. Hanke toimii Ylöjärvellä 2015-2017.

Taidokkaat on paikallinen osuuskunta, joka tuottaa monipuolisia palveluita kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille. Esimerkkeinä Taidokkaiden palveluista ovat kotityöpalvelut, henkilöstövuokraus ja it-tuki.

Taidokkaiden tavoitteena on taata asiakkailleen laadukkaita palveluita, työllistää paikallisia osaajia ja tuottaa yhteisöllistä hyvinvointia. Taidokkaat tekevät myös vapaaehtoistyötä vanhusten parissa. Osuuskunta on saanut Yhteiskunnallisen yrityksen statuksen.

Jotta osatyökykyisten ihmisten osuuskunta on voinut käynnistyä, se on tarvinnut hankkeen valmennuksen lisäksi tukea myös kaupungilta.

- Koska kyseessä oli yhteistyöprojekti, projektin puitteissa kaupunki antoi osuuskunnan pakollisia käynnistämiskuluja varten 1500 euron avustuksen. Osuuskunnan tarjoamia töitä on markkinoitu kaupungin työntekijöille, jotta he voivat yksityistalouksina halutessaan hankkia palveluita osuuskunnalta. Jos on ollut mahdollista, joitain palveluita on hankittu osuuskunnalta myös kaupungin toimesta. Esimerkkinä tästä on IT-opastus sosiaalitoimiston asiakkaille. Kaupunki on myös tarjonnut osuuskunnan käyttöön kokoustiloja, kertoo Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti (kuvassa).

Aspa-säätiön hanketyöntekijä Siina Vättö sanoo, että vaikka osuuskunnan alussa saatu avustus oli kaupungin mittakaavassa pieni, oli se osuuskunnalle ratkaisevan tärkeä.

- Avustuksella osuuskunta sai maksettua pakolliset käynnistämiskustannukset esimerkiksi työterveysmaksun ja vakuutuksen, jotta toiminta voitiin käynnistää. Lisäksi avustuksella saatiin hankittua välttämättömiä työvälineitä, sanoo Aspa-säätiön hanketyöntekijä Siina Vättö.

- Osuuskunta on jäsenten omistama yritys. Tämän osatyökykyisten ihmisen osuuskunnan jäsenet ovat pienituloisia, eikä heillä ollut itsellään mahdollisuutta sijoittaa alkupääomaa, jolla toiminta olisi voitu käynnistää. Kaupungin antama avustus helpotti huomattavasti toiminnan käynnistämistä, jatkaa Vättö jatkaa.

Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti uskoo, että Ylöjärvi pystyy lisäämään osuuskuntamallilla osatyökykyisten kuntalaisten hyvinvointia.

- Ylöjärvi hyötyy siitä, että kaikki kuntalaiset voivat voimaantua ja saada elinvoimaa. Tiedetään, että työllistyminen lisää hyvinvointia. Osuuskuntamalli tuo elinvoimaa ja hyvinvointia kuntaan, sanoo Anne Santalahti.

Hän pitää myös Taidokkaiden tekemää vapaaehtoistyötä tärkeänä hyvinvoinnin lisääjänä.

- Kunta voi tältä osuuskunnalta tilata aika vähän, koska sen palvelut ovat suunnattu lähinnä kotitalouksille. Kuntalaiset sen sijaan voivat kotitalousasiakkaina hankkia palveluita osuuskunnalta. Henkilökohtaisesti olen käyttänyt kotitalousasiakkaana koiranhoitopalvelua, kertoo Santalahti.

Osuuskunta markkinoi pääsääntöisesti itse itseään, mutta Santalahti sanoo, että kunnan työntekijät voivat kuitenkin olla apuna vinkkaamassa osuuskunnan palveluista.

Santalahti suosittelee myös muita kuntia tukemaan Ylöjärvellä toteutunutta osuuskuntamallia:
- Tällä tavalla luodaan hyvinvointia. Osatyökykyiset työllistyvät. Kuntalaiset voivat saada uusia lähipalveluita. Yhteisöllisyys lisää hyvinvointia, hän sanoo.

Hanketyöntekijä Siina Vättö kertoo, että samaa kertovat Osuuskunnan Taidokkaiden jäsenet.

- Osuuskunnan mahdollistama yhteisöllisyys merkitsee heille yhdessä olemista, toisten kannustamista, tukea aroille ja ujoille henkilöille, yhteistä ideointia, töiden tekemistä ja niissä onnistumista. Tässä osuuskunnassa yhteenkuuluvuuden tunne on voimakas.

Taidokkaiden jäsenet ovat kokeneet tärkeäksi, että saa kuulua rehelliseen, ahkeraan ja luovaan porukkaan, jossa on iloa ja huumoria.

- Taidokkaiden jäsenille tehdyn kyselyn mukaan osuuskunnassa toimiminen on tuonut elämään toiveikkuutta, tavoitteellisuutta, yhdenvertaisuutta ja elämänlaadun parantumista. Myös rohkeus, sosiaaliset taidot ja arvostus itseä kohtaan on lisääntynyt. Työllistymisen myötä taloudellinen hyvinvointi on lisääntynyt. Jotkut ovat kokeneet terveydentilansa kohentuneen, josta kertoo esimerkiksi lääkityksen vähentäminen ja harvennetut terapiakäynnit. Hyvät kokemukset ovat kasvattaneet rohkeutta tarttua töihin, kohdata uusia ihmisiä ja luottaa itseensä, listaa hanketyöntekijä Siina Vättö Taidokkaat työosuuskunnasta koituneita hyötyjä.