Siirry pääsisältöön

Uutiskirje 4/2022

ti elok. 09 09:00:00 2022

Elämänlaatua ruuasta.

Tervetuloa Elämänlaatua ruuasta -hankkeen uutiskirjeen pariin!

Kerromme 2 kk välein ilmestyvässä uutiskirjeessämme hankkeen kuulumisista, tulevista tapahtumista sekä muista toimialan ajankohtaisasioista. Tervetuloa mukaan!

Vinkkaa uutiskirjeestä myös kollegallesi! Uutiskirjeen voi tilata tästä linkistä.


 

Elämänlaatua ruuasta -pilotit kutsuvat!

Elämänlaatua ruuasta -hanke palasi kesälomilta uusien tuulien äärelle, sillä lähestyvä syksy tuo mukanaan toimintakonseptin pilotoinnin Klubitaloilla ja Päijät-Sotessa. Loppukevään ja kesän aikana hankkeessa on työstetty ruokatoimintaa työssään ohjaaville verkkokoulutusta, kehitetty ruokatoiminnan suunnittelun työkaluja ja koottu materiaalipankkiin monenlaista toimintaa ruuan parissa toteutettavaksi. Pakettia päästään ensimmäistä kertaa testaamaan ja jatkokehittämään yhtenä kokonaisuutena kolmessa Päijät-Soten työpajassa elokuun puolivälin ja syyskuun lopun välillä. Varsinainen, täysmittainen pilotointi ajoittuu vuoden loppuun.

Elämänlaatua ruuasta -toimintaan tutustumisessa pääsee kuitenkin jo elokuussa ottamaan pienen varaslähdön osallistumalla ke 24.8 verkossa järjestettävään Elämänlaatua ruuasta -toiminta tutuksi -tapahtumaan. Yhteisen iltapäivän aikana tutustutaan Elämänlaatua ruuasta -toimintaan ja keskustellaan siitä, millaista sapluunaa ruokatoimintaan ollaan rakentamassa.

Lue syksyn piloteista tarkemmin verkkosivuiltamme

Ilmoittaudu tapahtumaan


Ravitsemusterapeutti työpajalla

Terveyden edistämisen ravitsemusterapeutti Anna Päätalo kirjoitti mukaansatempaavan kuvauksen siitä, mitä ruokatoiminta hänen näkökulmastaan voi työpajalla näyttää. Näin Anna maalaa ruokatoiminnan maisemaa:

"Keittiöön ja ruokailutilaan saapuu kuusi vähän vielä aamutokkurassa olevaa nuorta aikuista. Herätelläkseni heitä aion tänään käsitellä ravitsemusteemaa kuunnellen erityisesti porukan itse esille nostamia asioita. Otan avukseni tehtävän, joka virittää ruokateemaan lempeällä tavalla; ruokasuhdekollaasin. Ryhdymme yhdessä rakentamaan jokainen oman näköistä kollaasia selailemalla lehtiä ja etsimällä niistä kuvia itselle tärkeistä ruokaan ja syömiseen liittyvistä asioista. Alkujutustelun jälkeen syvennymme tehtävään niin intensiivisesti, että voin melkeinpä kuulla pöydän äärellä olevien ajatusten raksutuksen. Tilanne vaikuttaa jopa meditatiiviselta!"

Lue Annan blogikirjoitus


 

Hanketiimi esittäytyy

Jokaisessa uutiskirjeessä pääset tutustumaan yhteen hanketiimiläisistä. Tällä kertaa esittelyssä on Meeri Riihelä, Vates-säätiö.

Meeri hymyilee kuvassa.Hei! Olen Meeri, Elämänlaatua ruuasta -hankkeen viestintävahvistus. Olen mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa hankkeen ulkoista viestintää, kuten verkkosivuja, materiaaleja ja tapahtumia. Työskentelen hallinto- ja digipalvelujen asiantuntijana Vates-säätiössä, joka edistää osatyökykyisten ihmisten työllistymistä. Olemme Vatesissa saaneet hankekumppanuuden myötä upeasti ihan uudenlaista näkökulmaa työllistymiseen ja kuntoutukseen. Minuun voi olla yhteyksissä (viestintä)yhteistyöhön liittyen sekä hankkeen että Vatesin puitteissa. Sparrailen myös mielelläni erityisesti tapahtumajärjestämiseen ja saavutettavuuteen liittyvissä pohdinnoissa. Työn iloa elokuuhun!

Ruokaknoppi Meeristä: Arkiaamuni alkavat usein hyvällä kahvilla sekä kaurapuurolla marjoilla ja maapähkinävoilla höystettynä. Lomilta paluu sujui mukavasti tällä kattauksella.



HY+digiaamussa keskustellaan terveyttä edistävästä ravitsemuksesta

Mitä terveyttä edistävällä ravitsemuksella tarkoitetaan ja miten se linkittyy osaksi elintapaohjausta ja ruokakasvatusta? Entä miten hyvinvointialueiden ja kuntien välille voidaan luoda uudenlaisia yhdyspintoja palveluiden saatavuuden ja kohdentamisen varmistamiseksi? Millaista tukea ja koulutusta toimijat kaipaavat? Näitä kysymyksiä käsitellään maksuttomassa HY+digiaamussa 22.9.2022. Tule mukaan kuulemaan, mikä terveyttä edistävän ravitsemuksen kentällä parhaillaan puhuttaa!

Lue lisää ja ilmoittaudu


Luku- ja kuunteluvinkkejä

Lukuvinkkejä-lista kokoaa uutiskirjeen oheen mielenkiintoisia linkkejä ja vinkkejä hankkeen teemoihin liittyen. Kurkkaa tässä kuussa ainakin nämä:

  • Jäikö edellinen uutiskirjeemme lukematta? Ei hätää! Nettisivuiltamme löytyy uutiskirjearkisto, johon kokoamme kaikki julkaistut uutiskirjeet.
  • Syö hyvää 5 eurolla päivässä -esite havainnollistaa, miten viisi päivän ateriaa voi koostaa vain viidellä eurolla. Esite toimii mukavasti yhteisen pohdinnan ja keskustelun herättäjänä.
  • Joskus perinteisten reseptien sijaan ruokatoiminnassa on hyötyä kuvallisista ruokaohjeista. Näitä tarjoavat esimerkiksi VAVA II -hankkeen tuottamat kuvallinen reseptivihko ja kuvalliset leivontaohjeet. Käy nappaamassa talteen!
  • Millainen on joustava suhtautuminen syömiseen ja liikkumiseen? Aihetta taustoittavat SYLI ry:n asiantuntijat Tampereen Ohjaamon haastattelussa. Puolituntisen aikana puhutaan mm. kehojen kommentoinnista ja median tavasta käsitellä syömistä ja laihduttamista. Katso video vaikka yhdessä ohjattavien kanssa keskustelun virittäjänä!

Tutustu työelämän ulkopuolella olevien miesten hyvinvointia edistävään Arjen sankarit -hankkeeseen

Arjen sankarit - hanke järjestää ravitsemusterveyden seminaarin Oulussa ja Teamsin välityksellä 16.11.2022. Hankkeen tavoitteena on kehittää hyvinvointia ja toimintakykyä parantava ja terveellisiin elintapoihin ohjaava maakunnallinen toimintamalli työelämän ulkopuolella oleville, työikäisille miehille. Hankkeessa on tuotettu muun muassa Hyvinvointia ruuasta -ryhmämalli, joka tarjoaa valmiin ohjelmarungon terveellistä ravitsemusta tukevaan ryhmätoimintaan.

Ilmoittaudu ravitsemusterveyden edistämisen seminaariin


Jaa meille juttuvinkkisi uutiskirjeeseen!

Otamme mielellämme vastaan juttuvinkkejä Elämänlaatua ruuasta -hankkeen uutiskirjettä varten! Onko tuloillaan työelämän ulkopuolella olevien hyvinvointiin liittyviä tapahtumia tai tilaisuuksia? Tai tuliko mieleesi hankkeen teemoja käsittelevä julkaisu, kampanja tai muu juttuvinkki?

Lähetä vinkkisi tai valmis teksti osoitteeseen johanna.puttonen@phhyky.fi. Otsikoi viesti: ”Juttuvinkki uutiskirjeeseen”.


Logoja.

Elämänlaatua ruuasta -hanketta toteutetaan Terveyden edistämisen määrärahalla (STM). Hanketta hallinnoi Päijät-Sote kumppaneinaan Itä-Suomen yliopisto ja Vates-säätiö sr.

Hankkeen verkkosivut.
Elämänlaatua ruuasta Twitterissä: @elamanlaatuaru
Elämänlaatua ruuasta Innokylässä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Elämänlaatua ruuasta vuonna 2024

Elämänlaatua ruuasta -toimintamallin vakiinnuttaminen jatkuu vuonna 2024 Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Vakiinnuttamisella tuetaan toiminnan käyttöönottoa ja laajentamista esimerkiksi vammaispalveluissa sekä perheiden ja ikääntyneiden palveluissa.

Lisätietoa:
Projektityöntekijä Johanna Puttonen
Elämänlaatua ruuasta -toiminta
johanna.puttonen@paijatha.fi
+358 44 440 3071

Elämänlaatua ruuasta teksti ja vihreä sydän.

Mistä on kyse?

Elämänlaatua ruuasta -hankkeen lyhyt esittely. Projektityöntekijä Johanna Puttonen. YouTube (3.22 min.)

Katso aloituswebinaari

Elämänlaatua ruuasta -hanke polkaistiin käyntiin aloituswebinaarissa 15.9.2021.

Katso tallenteelta hanke-esittely ja monta mielenkiintoista puheenvuoroa ruuasta, ravitsemuksesta ja työllistymisen edellytyksistä. Mukana myös paneelikeskustelu hankkeen taustoista.

Seuraa hanketta