Siirry pääsisältöön

Eurajoki etsii kuntouttavan työtoiminnan paikkoja kunnan sisältä

18/10/2017

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Kuvassa Vesa Lakaniemi (vas.) ja Alpo Komminaho

Eurajoen kunnanhallitus päätti yksimielisesti 23.5.2017, että hallintokunnat tarjoavat kuntouttavan työtoiminnan paikkoja 10 prosenttia toimialansa virkojen ja toimien määrästä. Eurajoki ei enää odota, vaan halusi tarttua härkää sarvista kiinni.

- Päätös on iso asia. Olen toiminut täällä neljä vuotta ja tämä on ensimmäinen kerta, jolloin kunnan sisällä pyritään aktiivisesti yhteisellä päätöksellä tukemaan heikoimmin työllistyvien asemaa, kiittää Eurajoen kunnan perusturvajohtaja Alpo Komminaho päätöksentekijöitä.

Hän pitää myös tärkeänä, että työllistymistä edistävä aktivointitavoite asetettiin seuraavan vuoden talousarvion yhdeksi seurantakohteeksi.

- Mitään ei saavuteta, jos ei ryhdytä konkreettisiin toimenpiteisiin. Tämä on meidän malli, jolla pääsemme nopeasti alkuun, sanoo vuoden 2017 alusta kunnanjohtajaksi tullut Vesa Lakaniemi.

Maaliskuussa 2017 Eurajoen työttömyysaste oli 9,4 prosenttia ja yli 300 tai 1000 päivää työmarkkinatukea saaneita oli yhteensä 93 henkilöä. Eurajoki ja Luvian kunnat yhdistyivät vuoden 2017 alussa.

- Haluamme lisätä aktivointitoimintaa avarakatseisesti ja tämä on ensimmäinen askel. Työllisyyttä voidaan ehkä lisätä myös hankintojen kautta, mutta etenemme hitaasti. Ensi syksynä alamme laatia hankintastrategiaa, pohtii kunnanjohtaja Lakaniemi.

Monia keinoja työllisyyden hoitoon

Eurajoella on laskettu, että työmarkkinatukien maksut ovat vuonna 2017 noin 450 000 euroa. Summaa voidaan pienentää, jos kunta tarjoaa ja saa pitkäaikaistyöttömät mukaan kuntouttavaan toimintaan.

Eurajoen kunnassa työllistymistä edistäviä keinoja ovat kuntouttava ryhmätoiminta, kuntouttavan työtoiminnan paikkojen etsiminen kunnan sisältä, yhteistyö palvelujen järjestämisessä Rauman Seudun Katulähetys ry:n kanssa, vammaispalveluissa tehty yhteistyö elinkeinoelämän kanssa sekä Party-hankkeessa tehty kehittämistyö ja kierrätyskeskustoiminnan aloittaminen, mihin sisältyy aikuisten työpajatoiminta.

Kunnassa järjestetään kuntouttavaa ryhmätoimintaa. Kunnanhallituksen päätöksen avulla asiakkaille halutaan tarjota myös kuntouttavan työtoiminnan paikkoja oikeassa työympäristössä kunnan eri toimialueilla.

- Aiemmin työttömällä on ollut mahdollisuus osallistua oikeastaan vain päiväryhmiin, ja kunnassa on ollut vain yksittäisiä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja. Suurin osa kuitenkin haluaa tehdä töitä ja heillä on paljon erilaista osaamista, muistuttaa perusturvajohtaja Komminaho.

10 prosentin tavoite on Komminahon mielestä kova, mutta toisaalta päätöksessä puhutaan tavoitteista ei velvoitteista. Kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi pitää tavoitetta realistisena. Hän toimi aiemmin Rauman kasvatus- ja opetusjohtajana ja kertoi, että kaupungissa tehtiin samankaltainen päätös jo aiemmin.

- Siellä kuntouttavan työtoiminnan paikkojen tavoitteeksi asetettiin 15 prosenttia. Kokemukset olivat hyviä, vaikka haasteita oli löytää paikkoja etenkin opetus- ja kasvatuspuolelta, jossa kuty-paikkojen vastaanottajilta edellytetään tiettyjä asioita, sanoo Lakaniemi.

- Suurimpana haasteena ovat ennakkoluulot. Työttömien joukko nähdään helposti perässävedettävinä, eikä havaita ihmisten yksilöllistä osaamista, taitoja ja työhalua. Nyt tehty päätös on kunnan johdon ryhtiliike, pohtii perusturvajohtaja Komminaho.

Alpo Komminaho kehuu myös nuorten työpajaa, mihin toimintaan kysyntää on tuonut myös vuonna 2017 toteutunut kuntaliitos Luvian kanssa

Eurajoen hallintokunnat saavat tukea tavoitteen saavuttamiseksi kuntouttavan työtoiminnan ohjaajalta, jonka palveluita kunta ostaa Rauman Seudun Katulähetykseltä.

- Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja opastaa hallintokuntia ja auttaa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita alkuun työpaikalla ja ottaa vastuuta kokonaisuudesta, kertoo perusturvajohtaja Alpo Komminaho.

Kunnan työllisyydenhoidossa voivat toimia mukana aktiivisesti myös vammaispalvelut. Vammaispalvelujen puolella on tehty yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa, minkä ansiosta osa asiakkaista on työllistynyt avoimille työmarkkinoille osa-aikaisesti TE-hallinnon maksaman palkkatuen avulla. Lisäksi kunta on kaivanut omasta pussistaan tukityöllistämiseen.
Tärkeää työllistämisen edistämisessä ovat myös hankkeiden ja projektien kautta saadut uudet toimintamallit. Eurajoen kunta on mukana ESR:n rahoittamassa Party-hankkeessa, jossa se on onnistunut löytämään kuntouttavan työtoiminnan paikkoja perustamalla kierrätyskeskuksen jaa siihen liittyvän aikuisten työpajan.

- Eurajoki on pieni kunta, minkä takia meidän kannattaa ostaa työllisyyden hoidon palveluita ulkopuolelta. Olemme tehneet sopimuksen Rauman Seudun Katulähetyksen kanssa, sanoo perusturvajohtaja Komminaho.

.

Tälle palstalle on koottu vanhoja artikkeleita osatyökykyisten henkilöiden työllistämisestä osana Kyvyt käyttöön 100 -kampanjaa.


09.08.2017

Vajaakuntoisten työllistämisen edis­tämissäätiö aloitti yhdessä paikallis­projektien kanssa kaksi vuotta sitten EU-rahan turvin projektin, jolla se pyrki saamaan vam­maisia lisää työelä­mään. Vai onko pula enemmän tekijöistä kuin työstä, sillä projektin avulla jo lähes 300 vammaista on nykyään mukana työelämässä eri puolilla Suomea. - Työnantajat ovat olleet tyytyväisiä. Pahin este on aino­astaan maamme joustamaton eläke­lainsäädäntö, projek­tipäällikkö Leena Sariola sanoo.

Tuettu työllistäminen tuonut vammaisille liki 300 työpaikkaa (Nykyposti 1998)

09.08.2017

S-ryhmä on mukana toteut­tamassa maamme ensimmäistä turvavalvojakoulutusta yhdes­sä Jyväskylän yliopiston täy­dennyskoulutuskeskuksen, Data Check Oy:n, Anttila Oy:n, Uudenmaan oppisopi­mustoimiston, Vajaakuntois­ten työllistämisen edistämisäätiön ja Kynnys ry:n kanssa

Turvavalvojat vahvistavat kaupan turvallisuutta (Ässä 1997)

08.08.2017

Mäntsäläläinen Tarja Tanskanen, 19, on päässyt työelämän makuun oppisopimuskoulutuksen kautta, vaikka entisinä aikoina hänelle olisi saatettu tarjota työkyvyttömyyseläkettä. Vastaisuudessa työkyvyttömyyseläkkeellä olevallakin voi olla entistä paremmat mahdollisuudet työhön oppisopimuksen avulla.

Oppisopimus on Tarja Tanskasen tie työelämään (Tukiviesti 1997)

08.08.2017

Uudenmaan erityishuoltopiirin aluejohtaja Sinikka Männistö-­Haili pitää Pomaisten mallia erit­täin onnistuneena ja hyvänä esi­merkkinä muuallakin noudatetta­vaksi. - Mielestäni he ovat kohdan­neet kuntalaisen oikealla tavalla. Pornaisissa ollaan ajan tasalla näissä asioissa, edelläkävijyyteen on uskallusta.

Pornaisissa järjestettiin vammaisille oikeita töitä (Uusimaa 1997)

08.08.2017

Selkävaivat vaativat Tuija Varilan vaihtamaan ammattia. Osapäiväraha auttoi muutoksen aikana

Selälle sopivaan työhön (Kela Elämässä 2013)

07.08.2017

Sairastuttuaan paniikkihäiriöön ja julkisten paikkojen pelkoon Päivi Westerlund menetti työkykynsä. 46-vuotiaana hän oli ollut jo kolme vuotta poissa työelämästä. Taskussa oli määräaikaiset eläkepaperit eli Päivi sai Kelasta kuntoutustukea. Lääkityksen ja terapian avulla paniikkikohtaukset saatiin hallintaan. Työelämään palaaminen ei kuitenkaan olisi onnistunut omin voimin pitkän tauon jälkeen.

Värit palasivat elämään (Kela Elämässä 2013)

07.08.2017

Pakkaaja Tuija Laukkanen on pystynyt jatkamaan työtään kuntoutuksen avulla. – Työkyvyn ylläpitäminen on pitkäjänteistä työtä. Onneksi olen tuntenut monet työntekijät työhöntulotarkastuksesta saakka, työterveyshoitaja Helena Joas sanoo.

Tuija tahtoo pitää kiinni työkyvystään (Kela Elämässä 2012)

07.08.2017

Anna-Marja Arvassalo toteaa, että sekä itsetuntemukseni että oman­arvontuntoni ovat lisääntyneet. Olen oppinut suojelemaan itseäni paremmin. En enää yritä tehdä kaikkia asioita kerralla ja osaan sanoa ei. Tein myös konkreettisia muutoksia työssäni - luovuin muun muassa yhdestä tehtäväkokonaisuudesta.

En epäröinyt hetkeäkään (Kela Elämässä 1/2009)

04.08.2017

Lait ja asenteet tuovat mutkia matkaan: Lain mukaan työ­nantajan tulee kustantaa pal­kollisensa työkyvyttömyyselä­ke. Maksuvelvoite on porras­tettu: mitä isompi firma, sitä suurempi maksu.

Vammainen pärjää työssä siinä kuin vammatonkin

04.08.2017

Kehitysvammaisille pyritään löytämään työpaikkoja tuetun työllistämisen avulla. Tätä varten· eri puolilla maata on menossa kymmenen tuetun työllistymisen hanketta. Tuettu työllistäminen tarkoittaa, että työntekijä ja työnantaja saavat apua tukihenkilöitä, kunnes vammainen työntekijä selviytyy itsenäisesti työtehtävistään.

Yhä useampi kehitysvammainen työskentelee tavallisessa työpaikassa

04.08.2017

Jouko Dahlmanilla todettiin epilepsia kansakoulussa. Se ei kuitenkaan ole estänyt häntä tekemästä työhön. Nyt, 30 vuoden hoidon jäl­keen, hän on täysin parantunut.

Jouko Dahlman tietää omasta kokemuksesta: Epilepsia ei estä työntekoa (Riihimäen Uutiset 1996)

03.08.2017

Vajaakuntoisten syrjäytyminen huolestuttaa Oulussa. Kuurojen työnsaantia vaikeuttaa eniten muiden ihmisten asenteet. Monet kuurot siirtyvätkin työkyvyttömyyseläkkeelle jo hyvin nuorena, minkä seurauk­sena he sulkeutuvat lähes täysin työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Tervatulli työllistää kuuroja (Pohjolan työ 8.11.1998)

03.08.2017

Jyväskyläläisen Olli-Pek­ka Lassinpellon elämä kääntyi tammikuussa va­kaille raiteille, kun hän kuittasi elämänsä ensim­mäisen oikean palkan. Enti­nen harjoittelupaikka, Jyväskylän yliopiston täydennyskou­lutuskeskus, on nyt virallisesti miehen työpaikka.

Tuettu työllistyminen nosti raiteilleen (Keski-Suomalainen 1996)

03.08.2017

Petra Kuparinen leikittää lapsia ja kattaa pöytiä kolmena päivänä viikossa Sillankorvan päiväkodissa Kuokkalassa. Jyväskylässä usean vuoden ajan pyörinyt projekti on työllistänyt kehitysvammaisia avustajiksi esim.päiväkoteihin ja vanhustenhuoltoon.

Petra tykkää täsmäkoulutuksesta ja työstään (Keski-Suomalainen 1998)

03.08.2017

Kati Pitkäaho iloitsee työstään McDonald'silla. Kati aloitti Jyväskeskuksen McDonald'silla ensin työkokei­lun, joka muuttui nopeasti työ­suhteeksi. - Kuulun nyt henki­lökuntaan, Kati iloitsee työasus­saan.

Roskat ja liat saavat Katilta kyytiä (Keski-Suomalainen 1997)

03.08.2017

Kouvolalainen Jani Lahtela työllistyi CTS Engtec Oy:ön palvelukseen. Vates-säätiö valitsi CTS Engtec Oy:n Vuoden esimerkilliseksi työllistäjäksi. Yritys on tehnyt tiivistä yh­teistyötä paikallisen Parik-säätiön kanssa ja·-työllistänyt sää­tiön valmentamia, vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä.

Tasajalkaa hyppien töihin (Kouvolan Sanomat 2011)

02.08.2017

Lieksan Saha Oy on ansiokkaasti toteuttanut tasa-arvoista työvoimapolitiikkaa. Lieksan Seudun Invalidit ry palkitsi Lieksan Sahan kunnia­kirjalla, koska yritys on edistä­nyt tasa-arvoa työllistämällä jo vuosien ajan vammaisia.

Lieksan Saha edelläkävijä vammaisten työllistämisessä (Lieksanlehti 1997)

02.08.2017

Artikkeli vuodelta 1997 kertoo cp-vammaisesta yrittäjästä, joka avasi avasi lahjatavarapuodin Ouluun. - Suhtaudun toiveikkaasti tulevaisuuteen, vaikka minua onkin yritetty monasti lyödä henkisesti maahan, sanoo 30-vuotias Pirjo Hernesniemi.

Vammainen yrittäjä suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen (Länsi-Savo 1997)

02.08.2017

Artikkeli vuodelta 1996 kertoo siitä, ettei vammautumisen tarvitse merkitä työstä tai opiskelusta luopumisesta. Artikkelissa on haastateltu lihastautia sairastavaa 25-vuotiasta Johan Kullasta, joka opiskeli tuolloin Otaniemen Teknillisessä Korkeakoulussa.

Pyörätuoli ei estä työntekoa (Aamulehti 1996)