Siirry pääsisältöön

Valoisaa varjostusta - ensimmäinen Job Shadow Day 2017

pe huhtik. 13 12:23:00 2018

Pienten kerhotossujen sukkela askellus hidastui kerhotilan ovella, kun tutun pöydän ympärillä istuikin vieraita aikuisia. Tutun kerhotädin, lastenohjaaja Marja-Leena Tikan, ja kerhossa avustajana toimivan, nuorisonohjaaja Ari-Pekka Paanasen rohkaisulla kaikki pienet kerholaiset löysivät paikkansa ja aloitettiin tutustuminen. Esko Pietilänaho ja Johanna Hovi (kuvassa) olivat tulleet omalta työpaikaltaan Toimintakeskus Violasta Reisjärven seurakunnan kerhoon työn varjostajina eli Job Shadow Day -päivään osallistuvina.

Esko Pietilänaho ja Johanna Hovi lumisessa kuvassa.Pian päiväkerhossa kuului iloinen porina ja kerho eteni tutulla ohjelmallaan. Päiväkerholaisten kuultua vieraiden esittelyt, kaikki ujous ja jännitys olivat tipotiessään ja hartaushetken jälkeen siirryttiin askarteluun. Rairuohon siemenet kätkettiin multaan, jotta ne voisivat omalla vihreällä kasvullaan olla tuomassa koteihin pääsiäisen sanomaa: mustasta mullasta nouseekin uusi elämä. Pöydälle kasaantui komea parvi keltaisia tipuja sylissään rairuohoistutus.

– Kerran päivässä kotona kastelette näitä ja ensi viikolla kerhossa kuullaan, miten ruoho on alkanut kasvaa, ohjeisti lastenohjaaja Marja-Leena Tikka.

Ruokarukous, ruokarauha ja eväät repusta. Ja aikuisille kahvit! Miten sukkelasti sen jälkeen oltiinkaan eteisessä ujuttautumassa haalareihin ja kumppareihin! Nopeimmat kerholaiset ehtivät roikkua ulko-oven rivassa tovin ja toisenkin, kun osalla lapsista vielä kumpparit ja kurahousun lahkeet hakivat sopivaa järjestystä. Mutta ulkona keväinen aurinko helli ja lumipenkan päältä oli kiva laskea pellolle Ari-Pekan ja Eskon antaessa vauhtia. Punaiset posket, iloiset ilmeet ja märät vaatteet kruunasivat tämän huhtikuisen kerhopäivän. Kerhovihkoon jäi muistoksi itse väritetty pääsiäiskuva ja tarra, kotiinviemisenä märkien kintaiden puristama tipu, jonka syliin, ruohon kätköön, odotetaan ehkä pääsiäiseksi makeaa yllätystä.

-Hieno kokemus! Lapset ottivat Eskon ja Johannan vastaan mutkattomasti ja vanhemmilta viesti on ollut pelkästään positiivinen, summasi päivää Marja-Leena Tikka.

- Tämä on kehittävää työtä, tuumasi Johanna päivän kokemuksestaan.

Pulkkamäen riemua.Hän iloitsi, että sai tulla päiväkerhoon, kun etukäteen suunniteltu suntion työn varjostaminen ei sairastumisen vuoksi onnistunutkaan.

Eskolle oli heti päivänselvää, että hän haluaa viettää päivän lasten kanssa.

- Minä niin tykkään lapsista. Ajatella, että minäkin kelpaan mukaan, oli hän pohtinut Mäntykodin kodissaan etukäteen.

Mikä Job Shadow Day?

Job Shadow Day on saanut alkunsa Irlannista ja sen tavoitteena on tarjota mahdollisuus työn seurantaan ihmisille, joilla elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttaa työllistymistä. Job Shadow Day -teemapäivä järjestetään useissa Euroopan maissa keväisin, joissakin maissa samana päivänä. Neljässä vuodessa päivä on kasvanut Suomessakin paikallisesta kokeilusta valtakunnalliseksi tapahtumaksi. Vates-säätiö organisoi Job Shadow Day -päivän ja vakuuttaa kaikki päivään osallistuvat.

Vuonna 2017 päivän suojelija oli presidentti Sauli Niinistö. Tervehdyksessään presidentti Niinistö totesi: ”Päivän aikana voidaan hakea sopivia startteja mahdollisimman monelle, koska oikeassa työssä ja ohjauksessa osatyökykyinenkin voi pärjätä hyvin.” 

Alueellamme Job Shadow Day oli ensimmäinen laatuaan. Raudaskylän Kristillisen Opiston hallinnoima, ESR-rahoitteinen KELPO kehitysvammaisen polku työelämään -hanke toteutti päivän kutsuen Reisjärven seurakunnan ja Autonlasit Oy:n ja Ouluntien ABC:n Ylivieskasta vastaanottamaan työnvarjostajia. Viidelle innokkaalle järjestyi vaivattomasti paikka työn varjostamiselle.

– Kun kyseessä on ensimmäinen kerta, aloitimme vain muutamasta yrityksestä. Vastaanotto on ollut myönteinen ja halukkaita työnvarjostajia olisi ollut enemmänkin. Tarkoituksemme on tänä vuonna mahdollistaa useamman ihmisen toive päästä näkemään, millaista työtä työpaikoilla tehdään, kertovat hankkeen työntekijät Tarja Myllylahti ja Raimo Tikkanen.

Yksi päivä vuodessa voi olla alku asenteiden muuttamiselle.

Työn seurannan päivä vei Spesian opiskelijat unelmiensa työpaikoille

Kuva Spesia: työnseuraaja vaihtaa rengasta yhdessä yrityksen työntekijän kanssa.

Spesian opiskelijat osallistuivat Job Shadow Day -päivään monilukuisasti ympäri Suomen. Päivän aikana monenlaiset työtehtävät tulivat tutuiksi, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan unelmatyöhönsä.

Lue Sari Råmanin blogi JSD-päivästä Spesian sivuilta (linkki aukeaa uuteen väilehteen)

Poveri-hanke: Job Shadow Day -video

Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen

Katso videoita: Job Shadow Day Suomessa

Vatesin podcast-jakso Job Shadow Day'sta

Ilmoittaudu mukaan

Ihmishahmo, jonka pää näyttää hehkulampulta, josta lähtee keltaisia säteitä. Vieressä teksti Job Shadow Eay

Ilmoittautuminen JSD-päivään 23.5.2024 on nyt avattu.

Ilmoittaudu mukaan / Registrera dig 

Katso, ketkä ovat jo ilmoittautuneet

Sopimus 2024           Avtalet 2024

JSD pähkinänkuoressa

Videolla kerrotaan lyhyesti Job Shadow Day päivästä.

Kysy lisää

Yleistä päivästä, sopimusasiat ja nettipäivitykset:

Marianne Pentikäinen
Johdon sihteeri, JSD-koordinaattori
puh. +358 44 743 1929
marianne.pentikainen(at)vates.fi

Det är min dröm att jobba som fotograf

FDUV:n videossa kuullaan päivään osallistuvien ajatuksia ja haaveita.