Siirry pääsisältöön

Tuomas Saloma on graafisen alan yrittäjänä Eurajoella

20/10/2017

Tuomas Saloma on CP-vammainen nuori mies, joka ei tyytynyt valtion tarjoamaan eläkeputkeen peruskoulun jälkeen. Sen sijaan hän lähti opiskelemaan graafista alaa Nakkilan käsi- ja taideteolliseen kouluun. Hän kiittää Eurajoen kuntaa, joka mahdollisi opinnot ja maksoi 30 kilometrin edestakaiset taksikuljetukset Nakkilaan. Opiskelupaikkakunnalla kulkeminen julkisilla Porin kautta olisi ollut haastavaa.

Opiskelu sujui hyvin ja hän kävi työharjoittelussa graafisen alan työpaikoissa. Valmistumisen jälkeen työpaikkaa ei kuitenkaan löytynyt.

- Jotkut yritykset olisivat palkanneet minut, mutta työntekijät vastustivat. Ennakkoluulot ovat vahvassa, eivätkä ihmiset luottaneet ammattitaitooni. Pystyn tekemään töitä ja CP-vamman aiheuttamat rajoitteet ovat käytännössä pieniä, kertoo Saloma.

Hän ei luovuttanut, vaan ryhtyi yrittäjäksi. Siihen häntä kannusti nyt jo edesmennyt isä. Työhalun lisäksi toinen kannustin liittyi kuntoutukseen.

- CP-vamma aiheuttaa alaraajoihin kireyttä. Jos olisin jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle, Kela ei olisi korvannut minulle fysioterapiaa, kuvaa Saloma yhdenlaista sosiaaliturvan loukkoa.

Kuten usein muidenkin aloittavien yrittäjien kohdalla, aluksi Saloma teki töitä tuttaville ja sukulaisille, ja näiden tuntemille yhdistyksille. He kertoivat yrityksestä edelleen verkostoilleen. Suurempi työntilaaja löytyi omasta kunnasta, joka tilasi häneltä painotöiden lisäksi graafista suunnittelua, kuten lehden taittoa.

Saloma toivoo, että kuntapäättäjät ottaisivat huomioon alueensa vammaisyrittäjät. Vaikka kunta ei voi suosia yksittäistä yritystä, voi kunta julkisena toimijana käyttää kuitenkin sosiaalisia kriteeriä hankinnoissa. Toisaalta pienempiä tilauksia ei tarvitse edes kilpailuttaa, joten jos kunnassa löytyy tahtoa työllistää osatyökykyisiä henkilöitä myös yrittäjinä, se on mahdollista.

Myöhemmin Saloma haki lisää ammattitaitoa ja suoritti Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon. Nyt yritys on toiminut yli 10 vuotta ja asiakkaita on vuosittain 40–50.
Yrityksen verkkosivuilla lukee, että TS-Grafi on painoalan yritys, joka muuttaa ajatuksesi näkyviksi. Mutta mitä ajattelee 32-vuotias nyt uravalinnastaan.

– Ei ollut muuta mahdollisuutta. Kilpailu on kovaa ja omasta työn hinnasta pitää tinkiä. Minun etuni hintakilpailussa on se, että yritys ja firma ovat samassa pihapiirissä eli kiinteät kustannukset ovat pienet, sanoo Saloma.
Hintakilpailuun hän vastaa myös kouluttautumalla lisää. Suunnitelmissa on alkaa tehdä myös esimerkiksi verkkosivuja asiakkaille.

– Jos pitäisi lähteä johonkin vuokralle, niin joutuisin sosiaalitoimiston luukulle, kertoo Saloma.
Hän asuu yhdessä äitinsä Sirkka Saloman kanssa, joka auttaa tarvittaessa hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä, kuten sidontatöissä.

Kesällä 2017 Tuomas Saloma oli mukana Suomi Areenalla Vates-säätiön osastolla. Samalla hän kiersi muilla osastoilla myymässä palveluitaan.

TS Grafi
Painoalan yritys, joka suunnittelee ja toteuttaa räätälöidysti. Yritys taittaa, suunnittelee ja painaa erilaisia tuotteita onnittelukorteista yrityslehtiin ja esitteistä lomakkeisiin. Yritys sijaitsee Satakunnassa Eurajoella ja on Suomen Yrittäjien jäsen.

Teksti: Tiina Jäppinen

Tälle palstalle on koottu vanhoja artikkeleita osatyökykyisten henkilöiden työllistämisestä osana Kyvyt käyttöön 100 -kampanjaa.


09.08.2017

Vajaakuntoisten työllistämisen edis­tämissäätiö aloitti yhdessä paikallis­projektien kanssa kaksi vuotta sitten EU-rahan turvin projektin, jolla se pyrki saamaan vam­maisia lisää työelä­mään. Vai onko pula enemmän tekijöistä kuin työstä, sillä projektin avulla jo lähes 300 vammaista on nykyään mukana työelämässä eri puolilla Suomea. - Työnantajat ovat olleet tyytyväisiä. Pahin este on aino­astaan maamme joustamaton eläke­lainsäädäntö, projek­tipäällikkö Leena Sariola sanoo.

Tuettu työllistäminen tuonut vammaisille liki 300 työpaikkaa (Nykyposti 1998)

09.08.2017

S-ryhmä on mukana toteut­tamassa maamme ensimmäistä turvavalvojakoulutusta yhdes­sä Jyväskylän yliopiston täy­dennyskoulutuskeskuksen, Data Check Oy:n, Anttila Oy:n, Uudenmaan oppisopi­mustoimiston, Vajaakuntois­ten työllistämisen edistämisäätiön ja Kynnys ry:n kanssa

Turvavalvojat vahvistavat kaupan turvallisuutta (Ässä 1997)

08.08.2017

Mäntsäläläinen Tarja Tanskanen, 19, on päässyt työelämän makuun oppisopimuskoulutuksen kautta, vaikka entisinä aikoina hänelle olisi saatettu tarjota työkyvyttömyyseläkettä. Vastaisuudessa työkyvyttömyyseläkkeellä olevallakin voi olla entistä paremmat mahdollisuudet työhön oppisopimuksen avulla.

Oppisopimus on Tarja Tanskasen tie työelämään (Tukiviesti 1997)

08.08.2017

Uudenmaan erityishuoltopiirin aluejohtaja Sinikka Männistö-­Haili pitää Pomaisten mallia erit­täin onnistuneena ja hyvänä esi­merkkinä muuallakin noudatetta­vaksi. - Mielestäni he ovat kohdan­neet kuntalaisen oikealla tavalla. Pornaisissa ollaan ajan tasalla näissä asioissa, edelläkävijyyteen on uskallusta.

Pornaisissa järjestettiin vammaisille oikeita töitä (Uusimaa 1997)

08.08.2017

Selkävaivat vaativat Tuija Varilan vaihtamaan ammattia. Osapäiväraha auttoi muutoksen aikana

Selälle sopivaan työhön (Kela Elämässä 2013)

07.08.2017

Sairastuttuaan paniikkihäiriöön ja julkisten paikkojen pelkoon Päivi Westerlund menetti työkykynsä. 46-vuotiaana hän oli ollut jo kolme vuotta poissa työelämästä. Taskussa oli määräaikaiset eläkepaperit eli Päivi sai Kelasta kuntoutustukea. Lääkityksen ja terapian avulla paniikkikohtaukset saatiin hallintaan. Työelämään palaaminen ei kuitenkaan olisi onnistunut omin voimin pitkän tauon jälkeen.

Värit palasivat elämään (Kela Elämässä 2013)

07.08.2017

Pakkaaja Tuija Laukkanen on pystynyt jatkamaan työtään kuntoutuksen avulla. – Työkyvyn ylläpitäminen on pitkäjänteistä työtä. Onneksi olen tuntenut monet työntekijät työhöntulotarkastuksesta saakka, työterveyshoitaja Helena Joas sanoo.

Tuija tahtoo pitää kiinni työkyvystään (Kela Elämässä 2012)

07.08.2017

Anna-Marja Arvassalo toteaa, että sekä itsetuntemukseni että oman­arvontuntoni ovat lisääntyneet. Olen oppinut suojelemaan itseäni paremmin. En enää yritä tehdä kaikkia asioita kerralla ja osaan sanoa ei. Tein myös konkreettisia muutoksia työssäni - luovuin muun muassa yhdestä tehtäväkokonaisuudesta.

En epäröinyt hetkeäkään (Kela Elämässä 1/2009)

04.08.2017

Lait ja asenteet tuovat mutkia matkaan: Lain mukaan työ­nantajan tulee kustantaa pal­kollisensa työkyvyttömyyselä­ke. Maksuvelvoite on porras­tettu: mitä isompi firma, sitä suurempi maksu.

Vammainen pärjää työssä siinä kuin vammatonkin

04.08.2017

Kehitysvammaisille pyritään löytämään työpaikkoja tuetun työllistämisen avulla. Tätä varten· eri puolilla maata on menossa kymmenen tuetun työllistymisen hanketta. Tuettu työllistäminen tarkoittaa, että työntekijä ja työnantaja saavat apua tukihenkilöitä, kunnes vammainen työntekijä selviytyy itsenäisesti työtehtävistään.

Yhä useampi kehitysvammainen työskentelee tavallisessa työpaikassa

04.08.2017

Jouko Dahlmanilla todettiin epilepsia kansakoulussa. Se ei kuitenkaan ole estänyt häntä tekemästä työhön. Nyt, 30 vuoden hoidon jäl­keen, hän on täysin parantunut.

Jouko Dahlman tietää omasta kokemuksesta: Epilepsia ei estä työntekoa (Riihimäen Uutiset 1996)

03.08.2017

Vajaakuntoisten syrjäytyminen huolestuttaa Oulussa. Kuurojen työnsaantia vaikeuttaa eniten muiden ihmisten asenteet. Monet kuurot siirtyvätkin työkyvyttömyyseläkkeelle jo hyvin nuorena, minkä seurauk­sena he sulkeutuvat lähes täysin työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Tervatulli työllistää kuuroja (Pohjolan työ 8.11.1998)

03.08.2017

Jyväskyläläisen Olli-Pek­ka Lassinpellon elämä kääntyi tammikuussa va­kaille raiteille, kun hän kuittasi elämänsä ensim­mäisen oikean palkan. Enti­nen harjoittelupaikka, Jyväskylän yliopiston täydennyskou­lutuskeskus, on nyt virallisesti miehen työpaikka.

Tuettu työllistyminen nosti raiteilleen (Keski-Suomalainen 1996)

03.08.2017

Petra Kuparinen leikittää lapsia ja kattaa pöytiä kolmena päivänä viikossa Sillankorvan päiväkodissa Kuokkalassa. Jyväskylässä usean vuoden ajan pyörinyt projekti on työllistänyt kehitysvammaisia avustajiksi esim.päiväkoteihin ja vanhustenhuoltoon.

Petra tykkää täsmäkoulutuksesta ja työstään (Keski-Suomalainen 1998)

03.08.2017

Kati Pitkäaho iloitsee työstään McDonald'silla. Kati aloitti Jyväskeskuksen McDonald'silla ensin työkokei­lun, joka muuttui nopeasti työ­suhteeksi. - Kuulun nyt henki­lökuntaan, Kati iloitsee työasus­saan.

Roskat ja liat saavat Katilta kyytiä (Keski-Suomalainen 1997)

03.08.2017

Kouvolalainen Jani Lahtela työllistyi CTS Engtec Oy:ön palvelukseen. Vates-säätiö valitsi CTS Engtec Oy:n Vuoden esimerkilliseksi työllistäjäksi. Yritys on tehnyt tiivistä yh­teistyötä paikallisen Parik-säätiön kanssa ja·-työllistänyt sää­tiön valmentamia, vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä.

Tasajalkaa hyppien töihin (Kouvolan Sanomat 2011)

02.08.2017

Lieksan Saha Oy on ansiokkaasti toteuttanut tasa-arvoista työvoimapolitiikkaa. Lieksan Seudun Invalidit ry palkitsi Lieksan Sahan kunnia­kirjalla, koska yritys on edistä­nyt tasa-arvoa työllistämällä jo vuosien ajan vammaisia.

Lieksan Saha edelläkävijä vammaisten työllistämisessä (Lieksanlehti 1997)

02.08.2017

Artikkeli vuodelta 1997 kertoo cp-vammaisesta yrittäjästä, joka avasi avasi lahjatavarapuodin Ouluun. - Suhtaudun toiveikkaasti tulevaisuuteen, vaikka minua onkin yritetty monasti lyödä henkisesti maahan, sanoo 30-vuotias Pirjo Hernesniemi.

Vammainen yrittäjä suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen (Länsi-Savo 1997)

02.08.2017

Artikkeli vuodelta 1996 kertoo siitä, ettei vammautumisen tarvitse merkitä työstä tai opiskelusta luopumisesta. Artikkelissa on haastateltu lihastautia sairastavaa 25-vuotiasta Johan Kullasta, joka opiskeli tuolloin Otaniemen Teknillisessä Korkeakoulussa.

Pyörätuoli ei estä työntekoa (Aamulehti 1996)