Siirry pääsisältöön

Vates-säätiön hallitus vahvasti kuntakokeilujen takana

12.11.2015

Vates-säätiön hallitus kannattaa vahvasti hallituksen kärkihankkeisiin sisältyvien osa-työkykyisten henkilöiden työllistämisen edistämistä tukevien kuntakokeilujen toteuttamista.

Hallitusohjelman strategisena painopistealueena on hyvinvointi ja terveys, ja tässä osiossa erityisesti vaikeasti työllistettävien palvelut sektoreita ylittävänä kokonaisuutena on tärkeä yhteiskunnallinen kehittämisen painopiste.

Kärkihankkeissa näihin palveluihin kohdistuvat erityisesti asiakaslähtöisten palveluiden, palvelusetelin ja perustulon kuntakokeilut, terveyden ja hyvinvoinnin sekä eriarvoisuuden vähentämisen kuntakokeilut ja osatyökykyisten työllistymisen kuntapilotit.

Vates-säätiön hallituksen näkemys on, että kuntakokeilut antavat hyvän kehittämisen ja uusien toimintatapojen juurruttamisen mahdollisuuden vaikeasti työllistyvien kohdalla. Vates-säätiön hallitus toivoo STM:n ja TEM:n kesken tiivistä yhteistyötä ja rajoja ylittävää näkemyksellisyyttä kuntakokeilujen ja kuntapilottien käynnistämisessä sekä uusien toimintamallien ennakkoluulotonta käyttöönottoa.

Helsingissä 5.11.2015

Vates-säätiön hallitus