Siirry pääsisältöön

Poikkeusolojen jälkeen työllistymisen tukea tarvitaan kipeästi

30.03.2020

Suomen hallituksen 75 % työllisyystavoite näyttää murenevan koronaan. Ei ole hallituksen eikä hallitusohjelman syy, että tavoitteeseen ei tällä hetkellä näytetä päästävän. Tähän mennessä tehdyt toimenpiteet ovat olleet oikeansuuntaisia ja tuloksetkin ovat olleet positiivisväritteisiä. Tähän asti.

Työkykyohjelman toteuttaminen on lähtenyt hitaasti käyntiin. Osatyökykyisten henkilöiden työllistymisen edistämiseen ei ole löydetty konkreettisia toimintatapoja. Luonnollisesti tämäkin työ on hidastunut ja varmasti vaatii myös uudelleen kohdennusta, kunhan virustilanteesta päästään eroon.

Huolestuttavaa on se, että osatyökykyisten henkilöiden kohdalla erityisen tärkeä palvelu, henkilökohtainen kuntoutus, on jouduttu toistaiseksi lopettamaan. Tilanne haastaa paitsi kuntoutuksen tarvitsijoita myös palvelujen tuottajia, joista merkittävä osa on kolmannen sektorin toimijoita. Kun tuotot loppuvat, joudutaan välttämättömiin lomautuksiin. Pitkittyessään tilanne voi kääntyä vielä pahemmaksi, jopa järjestön toimintaedellytysten lakkaamiseen. Onneksi etäkuntoutuksen mahdollisuus on olemassa. Tämä soveltuu osalle tarvitsijoista, mutta ei jokaiselle.

Poikkeustila päättyy jossain vaiheessa. Nyt on tärkeää pitää asiantuntijuutta yllä, tehdä kehittämissuunnitelmia ja valmistautua askelluksissa siihen vaiheeseen, kun toiminnot palautuvat lähemmäs normaalitilaa. On täysin varmaa, että työtämme osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi tarvitaan poikkeusolojen jälkeen, jopa enemmän kuin aiemmin. Hyvällä ennakkosuunnittelulla teemme yhdessä onnistuneita asioita.


Jaana Pakarinen
toimitusjohtaja

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen: kati.savela(at)vates.fi . Kiitos!