Siirry pääsisältöön

Työhön integroivia toimijoita tarvitaan enemmän kuin koskaan

15.09.2023

Jukka Lindberg, sininen puvuntakki, vaalea paita. Lyhyet hiukset, katsoo kameraan. Välityömarkkinatoimijoihin on aina kohdistunut erilaisia, joskus toisten kanssa ristiriitaisiakin odotuksia. Yksi esimerkki tästä oli suurin odotuksin ja useiden projektien myötä lanseerattu sosiaalisen yrityksen malli ja siihen liittyvä lainsäädäntö. Kyseinen tarina tuli tänä kesänä lopulliseen päätökseen, kun laki kumottiin, mutta toiminta oli toki hiipunut jo useiden vuosien ajan.

Mallin taustalla ollut tarve ei ole kadonnut mihinkään, minkä välityömarkkinatoimijat ovat hyvin huomanneet. Yhteydet yhteiskunnallisten yritysten toimintamalliin havaittiin jo reilu vuosikymmen sitten, ja jo yli viiden vuoden ajan on työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten toimintaa kehitetty koko ajan kasvavalla intensiteetillä. Iso merkkipaalu tässä oli yhteiskunnallisten yritysten strategian luominen Suomen edellisen hallituksen puolivälissä ja erityisesti strategian toimeenpanoa toteuttamaan perustetun verkostomuotoisen Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO:n perustaminen.

Vates-säätiö on ollut keskeisesti mukana kehitystyössä alusta alkaen, niin myös YYO:n kohdalla. TEM:n osana Työkykyohjelmaa rahoittama perustamishanke päättyy vuoden vaihteessa ja viestikapula on hiljalleen siirtymässä ESR+-rahoitteiselle kansalliselle Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohankkeelle (2023 - 2027). Vates jatkaa myös tässä toteuttajakonsortioltaan laajentuvassa hankkeessa osatyökykyisten henkilöiden työllistämisen edistämistä ja välityömarkkinoiden kehittämistä.

YYO on jo keväällä julkistamassaan politiikkasuosituksessa (Uusi työpaikka 100 000 ihmiselle yhteiskunnallisten yritysten voimalla) tuonut esille välityömarkkinatoimijoiden potentiaalin työllisyyden haasteiden ratkaisijana. Syksyn aikana tulossa on kaksi muutakin suositusta, joissa myös EU:n yhteiskunnallisten yritysten kehittämiselle antama tuki ja suositukset avataan kansalliselle tasolle. Kansallisen työn tueksi on tarjolla myös laajaa vertais- ja tutkimusverkostojen vetoapua, josta on tarjolla lisää tietoa mm. 24.10.2023 järjestettävässä hybriditilaisuudessa. YYO:n asiantuntijat osallistuivat tämän viikon alussa yhteiskunnallisten yritysten tutkimusverkosto EMESin konferenssiin (Act locally, change globally: Social enterprises and cooperatives for more resilient economies and societies, jossa työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten kehittämiä ratkaisuja käsiteltiin useissa työpajoissa, myös YYO:n alustamana.

Työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten rooli paikallisyhteisöjen ja työllistymisessään tukea tarvitsevien eri ryhmien tukena oli vahvasti esillä Social Firm Europe Cefecin konferenssissa (Acting for Social Economy. Empowering the Community edellisellä viikolla 6.-8.9.2023. Meillä Suomessa tapahtumat opit tulevat tarpeeseen ja sopivaan ajankohtaan, onhan meillä edessä työvoimapalvelujen siirto kuntatasolle ja sen myötä välityömarkkinatoimijoiden ja kuntien yhteistyön uudistaminen – ehdottomasti tehokkaampaan ja paikallisyhteisöjä paremmin palvelevaan suuntaan.

Jukka Lindberg
Erityisasiantuntija, työnantajayhteistyö

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!