Siirry pääsisältöön

Vatesin verkostomaisen toimintatapaan perehtymässä ja sen vaikuttavuutta selvittämässä

21.09.2023

Liisa, tummat pitkähköt hiukset, värikäs paita. Seisoo pensaan edessä, katsoo kameraan hymyillen.Olen Liisa, yhdenvertaisen (työ)elämän edistämisestä kiinnostunut yhteiskuntapolitiikan opiskelija, utelias reflektoija sekä livemusiikista ja retkeilystä innostuva seikkailija.

Viime viikolla aloitin neljän kuukauden kestoisen korkeakouluharjoitteluni Vatesilla, minkä myötä sain kunnian esittäytyä täällä blogin puolella.

Kerronpa vaikka koulutuspolustani: Aloitin korkeakouluopintoni alun perin erityispedagogiikan parissa Turun yliopistolla. Kasvatustieteiden opintoihini sisältyneistä poikkeavuuden tarkastelusta kulttuurisena ilmiönä ja sosiaalisen vammaistutkimuksen kautta löytyi kuitenkin kiinnostus sosiaalitieteisiin. Parin Turussa vietetyn vuoden ja sitten vielä yhden välivuoden jälkeen koulutuspolkuni vaihtui sosiaalitieteiden opintoihin Helsingin yliopistolla. Opintosuunnaksi valikoitui yhteiskuntapolitiikka, ja nyt maisteriohjelmasta ei ole enää jäljellä juuri muuta kuin maisteritutkielma. Keväällä olisi tarkoitus saada tämä mutkainen koulutuspolkuni toistaiseksi päätökseen ja valmistua vihdoin valtiotieteiden maisteriksi.

Opintojeni aikana olen ollut kiinnostunut erityisesti maahanmuuttaneiden työmarkkina-asemaan liittyvistä kysymyksistä. Työllisyyden ja osallisuuden edistäminen eri väestöryhmien osalta on tärkeää, ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen haasteet ja ratkaisut lienevät monilta osin yhteneväisiä, erityisesti saavutettavan työelämän asenteiden edistämisen osalta. Työelämään tarvitaan lisää avoimuutta ja joustavuutta.

Opintoihini liittyvää työkokemusta minulla on kertynyt niin Kelan asiakaspalvelusta kuin etuuskäsittelystä sekä edellisenä kesänä työharjoittelun kautta työ- ja elinkeinoministeriön työvoiman maahanmuutto ja kotoutuminen -yksiköstä, jossa pääsin muun muassa tekemään kotoutumiseen liittyviä selvityksiä ja avustamaan lainvalmistelussa.

Tämän harjoittelun myötä toivon kartuttavani laajemmin ymmärrystä erilaisista vaikeasti työllistyvien ryhmien tilanteista, ja siitä keinovalikoimasta, jota on kehitetty tukemaan vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä ja työssäpysymistä. Ensimmäisen viikon aikana olenkin innolla oppinut jo paljon uutta esimerkiksi välityömarkkinoista ja tuetusta työllistymisestä. Harjoittelun aikana päätehtäväni on toteuttaa selvitys Vatesin verkostomaisen toimintatavan vaikuttavuudesta.

Olen innoissani syksystä, tästä harjoittelumahdollisuudesta sekä uudesta työyhteisöstä.

Liisa Päkki
korkeakouluharjoittelija 

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!