Siirry pääsisältöön

Tulisielu-tunnustus Marjatta Varangalle vammaisten henkilöiden työllistämisen edistämisestä

05.04.2017

Tulisielu-kunniakirjan on saanut tänä vuonna Marjatta Varanka, joka on Vates-säätiön entinen toimitusjohtaja. Hän on elämäntyöllään avannut uusia väyliä erityistä tukea tarvitsevien työllistymiseksi.

Varanka oli perustamassa Vates-säätiötä vuonna 1993. Hän työskenteli noin 40 vuotta vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymisen edistämiseksi. Ennen Vatesin perustamista Varanka toimi Hengitysliitossa (aik. Keuhkovammaliitto) suojatyötoiminnan päällikkönä ja vajaakuntoisten työllistämisen kehittämisyksikön johtajana.

- Marjatta Varanka on ollut edelläkävijänä tuoden toimialalle uusia toimintamalleja ja haastaen vakiintuneita rakenteita, Tulisielun luovuttanut Invalidiliiton entinen toimitusjohtaja, Vatesin hallituksen puheenjohtaja Marja Pihnala kertoo tunnustuksen perusteluista.

- Vates-säätiön perustaminen vammaisten työllistymisen kokonaisvaltaiseen edistämiseen oli aikoinaan vammaisjärjestöiltä erittäin hyvä strateginen valinta. Pitkäjänteisen yhteistyön kautta saimme osatyökykyisten työllistymisen nousemaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikuttamistyössä verkostot olivat oleellinen voimavara, Marjatta Varanka sanoo.

Varanka toteaa, että tiedon lisääntymisen lisäksi asenteisiin merkittävästi vaikutti se, kun vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt itse pääsivät sidosryhmien tilaisuuksiin kertomaan työstään ja sen merkityksestä.

Varanka sai vuonna 2009 Työterveyden Edistämisyhdistyksen työsuojelupalkinnon vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen edistämisestä.

Tulisielu-tunnustus luovutettiin Vates-päivillä, säätiön jokavuotisessa seminaarissa, jossa käsitellään vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisen kysymyksiä.

Tulisielun saajan valitsi Vates-säätiön hallitus.

Vates-säätiö aloitti vuonna 2014 Tulisielu-kunniakirjasarjan. Tulisielu annetaan henkilölle tai henkilöille, jotka ovat merkittävästi toiminnallaan vaikuttaneet erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämisen edistämiseen tuottaen uusia innovatiivisia toimintamalleja tai läpimurtoja. Vates-säätiön aikaisempi tunnustus oli Vuoden esimerkillinen työllistäjä (1998−2012).

Lisätietoa Tulisielu-kunniakirjasta ja haastattelupyynnöt:
Kaija Ray
kaija.ray(at)vates.fi
p. 0440 724 944