Siirry pääsisältöön

Viestintäharjoitteluni Vatesissa

15.11.2018

Kirjoittaja Meeri Riihelä ulkona sininen pusero päällään.Hain maaliskuussa 2018 viestinnän korkeakouluharjoittelijaksi Vates-säätiölle. Halusin kyseisen harjoittelupaikan, koska siinä yhdistyivät suurimmat kiinnostuksen kohteeni: yhdenvertaisuustyö ja viestintä. Pääsin haastatteluun, ja muutaman päivän kuluttua sain kuulla saaneeni paikan.

Nyt on marraskuun puoliväli. Olen työskennellyt Vatesissa toukokuusta lähtien. Aika on kulunut todella nopeasti, ja jokainen päivä on ollut erilainen. Harjoitteluni päättyy huomenna, ja pysähdyn nyt pohtimaan kuluneita kuukausia.

Vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä

Työtehtäväni ovat olleet vaihtelevia, sillä olen päässyt mukaan monenlaisiin viestinnän projekteihin. Olen esimerkiksi päivittänyt nettisivuja ja sosiaalista mediaa, kirjoittanut artikkeleita ja uutisia, oikolukenut sekä valokuvannut ja käsitellyt kuvia.

Olen erityisen iloinen saamastani vastuusta ja mahdollisuuksista vaikuttaa omiin työtehtäviini. Tiina, Vatesin viestintävastaava, on aktiivisesti tuuppinut minua pois mukavuusalueeltani, minkä takia olen löytänyt itsestäni uusia puolia. Esimerkiksi kirjoittaminen ja kuvaaminen Kyvyt käyttöön -lehteen sekä some-koulutuksen järjestäminen yhdessä hankesihteeri Tuulin kanssa olivat minulle melko uusia aluevaltauksia, joista innostuin ja joissa haluan kehittyä.

Elokuussa siirryin yleisviestinnän parista Sosiaali- ja terveysministeriön OTE-kärkihankkeen Osku Tie työelämään -portaalin kehitystyöhön. Verkkopalvelusuunnittelu on ollut palkitsevaa ja inspiroivaa, sillä olemme kehittäneet portaalia työpajoissa yhdessä työllisyys- ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Olen oppinut jokaisessa tapaamisessa jotakin uutta.

Korkeakouluharjoittelu työllistymisen tukena

Työharjoittelu on osa filosofian maisterin tutkintoa, jota suoritan Helsingin yliopistossa. Yliopisto tuki harjoitteluani kolmen kuukauden ajan harjoittelutuella, jolla katettiin osa palkkaamisestani aiheutuvista kuluista. Pidän harjoittelutukea tärkeänä, sillä se mahdollistaa oman alan asiantuntijuuden kartuttamisen sellaisissakin työpaikoissa, jotka eivät ilman tukea voisi ottaa korkeakouluharjoittelijoita.

Olen aina kokenut olevani oikealla alalla, mutta omien uramahdollisuuksieni kartoittaminen näin yhteiskuntatieteellisenä humanistina ja järjestöaktiivina on tuntunut haastavalta. Opiskelen pääaineena kotimaista kirjallisuutta ja sivuaineena viestintää. Olen suorittanut myös suomen kielen ja sukupuolentutkimuksen opintoja sekä ollut pitkään mukana ainejärjestötoiminnassa.

Työharjoittelu Vatesissa on auttanut minua hahmottamaan, minkälaista työtä haluan ja voin tehdä. Suurin oivallukseni harjoittelun aikana on ollut se, että koulutuspolkuni ja kiinnostuksen kohteeni todella sopivat urasuunnitelmiini. Sen lisäksi olen päässyt osaksi lämminhenkistä ja ammattitaitoista työyhteisöä sekä saanut kattavan kuvan järjestöviestinnästä, vaikuttamistyöstä ja saavutettavasta verkkopalvelusuunnittelusta.

Harjoittelupaikan löytäminen on työllistymisen kannalta tärkeää, koska se antaa mahdollisuuden soveltaa yliopistolla opittuja taitoja käytännön työtehtäviin. Harjoittelu myös tarjoaa uusia kontakteja sekä helpottaa siirtymää opinnoista työelämään. Harjoittelupaikkoja voi kuitenkin alasta riippuen olla vaikea saada, minkä takia yliopiston tuki on tarpeellinen.

Meeri Riihelä
viestintäharjoittelija

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!