Siirry pääsisältöön

Job Shadow Day - oiva mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin

26.02.2020

Kirjoittaja Marianne Pentikäinen katsoo iloisesti hymyillen kameraan päällään kirkkaan vaaleanpunainen pusero.Job Shadow Day -päivään on alle kolme kuukautta. H-hetki on tänä vuonna Suomessa ja monessa muussakin Euroopan maassa 14. toukokuuta.

Job Shadow Dayn idea on mielestäni loistava: annetaan mahdollisuus tutustua työhön ilman, että se sitoo työnantajia palkkaamaan ketään. Päivä sopii kaikille – niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin. Vuoden 2019 JSD-päivän innovaatio oli ottaa mukaan myös maahanmuuttajataustaisia nuoria. Viime vuoden tulokset ovat rohkaisevia: työn seuraajista muutama haki opiskelemaan unelma-ammattiinsa ja jokunen sai ensin työkokeilu- ja sen jälkeen ihan oikean työpaikankin, vaikka työllistyminen ei tämä päivän perimmäinen tarkoitus olekaan.

Nuorille päivä on loistava tilaisuus nähdä, millaista unelmatyö on oikeasti, kun he miettivät ”mikä minusta tulee isona”. Yritykset saavat päivän aikana kokemusta osatyökykyisyydestä ja vammaisuudesta ja huomata, ettei vamma tai sairaus estä työntekoa. Yrityksissä saatetaan huomata, että pienin tukitoimin ja mukautuksin tai jopa ilman niitä työtä seuraava henkilö voisikin olla ihan potentiaalinen työntekijä. Mielestäni päivän tärkein anti onkin asenteisiin vaikuttaminen.

Job Shadow Daystä on mukava kertoa. Itse olen koordinoinut päivään Vatesissa pari vuotta. Kun aloitin päivän koordinoinnin, en oikeastaan tiennyt asiasta juuri mitään, vain sen, mitä olin sivukorvalla kuullut. Tänä keväänä onkin sitten ihan eri tilanne, kun on pari kertaa tämän jo läpikäynyt ja -vienyt. On todella mukavaa ja innostavaa jutella eri puolilta Suomea osatyökykyisten nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Viime vuonna myös muutama yrittäjä soitti ja halusi tietää Job Shadow Day -päivästä: mistä siinä on kyse ja miten pääsee mukaan. Jokaisen puhelun jälkeen oli todella hyvä mieli, kun on voinut olla avuksi. Vates ei suoraan yhdistä seuraajia ja työpaikkoja, vaan seurantapaikkojen etsintä on lähettävien tahojen vastuulla. Voimme silti vinkata seuraajia etsivistä työnantajista, kun huomaamme, että joku on jäämässä ilman!

Job Shadow Dayssä mukana olleet yrittäjät antavat pääasiassa hyvää palautetta päivästä ja suosittelevat päivään osallistumista myös muille yrityksille. He ovat myös olleet yllättyneitä, miten valmiita työntekijöitä joukossa on ollut. Toivon todella hartaasti, että kaikki yrittäjät, jotka tänä vuonna ilmaisevat kiinnostuksensa olla mukana Job Shadow Day -päivän toteutuksessa, saisivat työnseuraajan. Silloin he luultavasti lähtevät mukaan jatkossakin ja ehkä joku heistä päättää rekrytoida päivään osallistuneen.

Mukaan kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin. Tämä koskee niin lähettäviä tahoja kuin yrityksiäkin. Toivottavasti tänäkin vuonna saamme mukaan taas ennätysmäärän yrityksiä ja innokkaita työn seuraajia. Ilmoittautumislomake on avattu Vatesin sivuilla kaksikielisenä, samoin sopimuspaperi löytyy tänä vuonna sekä suomeksi että ruotsiksi.

Olenkin Job Shadow Day -koordinaattorina saanut jo tammikuussa vastata päivää koskeviin kysymyksiin ja päässyt opastamaan kiinnostuneita uusia toimijoita päivän ideaan. On todella innostavaa kuulla, miten kaikki haluavat olla mukana täydellä sydämellä. Toivottavasti päivän toteutukseen osallistuu suuri joukko uusia toimijoita, niin lähettävinä kuin vastaanottavina tahoinakin ja tietysti myös konkareita, useamman kerran päivän toteutuksessa mukana olleita.

Toivonkin, että kaikki lähtevät mukaan toteuttamaan unelmia ja romuttamaan asenteita!

PS. Päivän voi toteuttaa myös jonain muuna ajankohtana, jos 14.5. ei itselle sovi.

Marianne Pentikäinen
johdon sihteeri, verkkoviestintä
työsuojeluvaltuutettu
JSD-päivän koordinaattori

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen: kati.savela(at)vates.fi . Kiitos!