Työllisyyspalveluiden narratiivit rakentavat työnhakijan paikkaa (työ)elämässä
15.01.2020
Milloin olet viimeksi pysähtynyt miettimään tapaa, jolla puhut?
Yhteiskunta rakentaa merkityksiä tarinoiden ympärille. Esimerkiksi Yuval Noah Harari kirjoittaa Sapiens-kirjassaan, että todellisuus muodostuu hyvin pitkälti siten, että tarpeeksi suuri määrä ihmisiä uskoo samaan tarinaan. Kautta aikojen vaikuttamisen tavat ja kanavat ovat vaihdelleet, mutta erilaiset kertomukset ohjaavat uskomuksiamme.
Suomalaiselle kulttuurille on ollut leimallista vahva työnteon ihannointi. Työelämän ulkopuolella oleminen on nähty häpeällisenä epäonnistumisena, ja on vähintäänkin selitettävä paikkansa (esim. äitiysvapaa, eläke). Miten työllisyydenhoidon ympärillä puhutaan työttömistä, työn hakemisesta ja erityisestä tuesta työllistymiseksi? Puhutaanko työllistämisestä vai työllistymisen tukemisesta? Saako työtä hakeva työmarkkinatukea vai työttömyystukea? Puhunnassa on useampia tasoja, virallinen kieli ja ohjeistus käyttää tiettyjä termejä, kun arkikielessä puhunta on erilaista.
Laura Mäkiniemi (Pro Gradu, Helsingin Yliopisto 2018) on tutkinut eläkkeelle jääneiden pitkäaikaistyöttömien tarinoita, ja päätynyt luokittelemaan tarinat sankaritarinoihin, tragediatarinoihin, komediatarinoihin. Sankaritarinoissa on tyypillistä, että ihmisellä on positiivinen ja aikaansaava asenne. Tragediatarinoissa ihminen on oman tilanteensa vanki ja komediatarinoissa läheisten sosiaalinen verkosto ohittaa yhteiskunnan ihmiselle asettamat rooliodotukset.
Kun ihminen ohjataan työllistämisyksikön palveluihin, hänellä voi olla kirjava ohjeistus taustalla. Se vaikuttaa asenteeseen, miten tulee työllistämisyksikön palveluun ja miten näkee oman tulevaisuutensa. On eroa, onko sanottu, että tuolla on paikka, ”mee sinne kokeilee”, vai ”Kyllä sinäkin voit työllistyä. Siihen voi mennä vähän enemmän aikaa, vaikka viisi vuotta. Aloita matkasi tuolta.”
Mitä työllisyystoimijat voisivat tehdä, jotta vahvistetaan työllisyyteen johtavaa tarinaa?
Monialaisuus voisi olla nykyistä suuremmassa roolissa työllistämispalveluiden rekrytoinnissa. Henkilöstössä jokaisen oman puhunnan itsereflektointi ja pysähtyminen sen äärelle. Kuinka oma puhuntani vaikuttaa tilanteeseen? Keskustelu eritaustaisten kollegojen kanssa voi tuoda uusia näkökulmia samaan tilanteeseen. Usein, työllistämispalveluissa työskentelevistä valtaosalla on sosiaalialan tausta. Sille on tyypillistä hoivaamisasenne, joka pahimmillaan vahvistaa työttömälle hänen kyvyttömyyttään tarttua itse aktiivisesti omaan kohtaloonsa kiinni. Ihminen ikään kuin tyytyy hoidettavana olemiseen.
Valmennettavien kanssa työskennellessä ohjaamismenetelmänä identiteettityöskentely ja narratiivien tuottaminen omasta suhteestaan työhön, yhteiskuntaan ja itseensä. Millaisena näen itseni ja mihin olen menossa? Identiteetin rakennusaineksina toimivat elämän eri taitekohdat. Tavoitteena vahva toimijuus ja oman asiansa omistajuus. Toimijuus muodostuu tapahtumapaikassa ja ajassa. Taidelähtöisten menetelmien on nähty toimivan tässä yhteydessä, tuottamassa tietoa omasta itsestään ja ympäröivästä yhteiskunnasta.
Marjo Jokipii
toimitusjohtaja
Sotek-säätiö
Anne Kallio
tutkija
Vates-säätiö
Kommentointi
Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!