Siirry pääsisältöön

Työllisyyden järjestökenttää kartoittamassa ja oppimassa

24.08.2021

Jonna vaaleassa paidassa aurinkoisella pihalla.Olen Jonna Lähdemäki ja aloitin työt Vates-säätiössä heinäkuun alussa. Vates ei ollut minulle ennestään kovinkaan tuttu, mutta koin kolmanteen sektoriin, ja yleensäkin uuteen toimialaan, tutustumaan pääsemisen arvokkaaksi mahdollisuudeksi oppia jälleen uudenlaisten organisaatioiden toiminnasta. Aiempi työhistoriani on nimittäin vahvasti painottunut yrityksiin, sisältäen myös joitain lyhytkestoisempia tehtäviä julkisella sektorilla.

Kuvaisin itseäni luonteeltani generalistiksi, joka on kiinnostunut lähes kaiken mahdollisen ymmärtämisestä ja kehittämisestä. Tämä yleisuteliaisuus on suunnannut opintojani ja vaikuttanut myös työuraani. Tutkintoni on Turun yliopistosta, josta valmistuin maisteriksi tietojärjestelmätieteestä, sivuaineinani kognitiotiede ja liiketaloustiede. Myöhemmin luin sivuainekokonaisuuden tulevaisuudentutkimuksesta. Lisäksi olen suorittanut jatko-opintoja Aallossa mm. käytettävyystutkimuksesta, mutta väitöskirjani hakee edelleen aikaa, aihetta, jne. Työurani aloitin vaihtelevissa testaus- ja laadunvarmistustehtävissä erilaisissa ohjelmisto- ja tuotekehitysprojekteissa, joiden parissa vierähti vuosikymmen. Sen jälkeen olen pisimpään viihtynyt rahoituskonsultin roolissa, jossa olen auttanut lähinnä pk-yrityksiä hakemaan julkista rahoitusta mm. Business Finlandilta ja EU:lta. Vuosiin mahtuu myös mm. EU-rahoitushakemusten arviointia ja eri asioiden opettamista yliopistolla.

Vatesilla työskentelen STEA:n rahoittamaan Järjestöjen rooli työllisyyden kuntakokeiluissa -hankkeessa, jossa selvitetään eri järjestöjen rooleja ja toimintamalleja vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten työllisyyden edistämisessä. Hankkeen tarkoituksena on lopulta tuottaa ehdotus kokeilualueiden kunnille siitä, miten ne hyötyvät järjestöjen asiantuntemuksesta ja osaamisesta työllistymisen edistämisessä, sekä mm. tunnistaa kuntia hyödyttävät järjestövetoiset palveluiden tuottamisen toimintamallit. Mutta kauan ennen näitä lopputuloksia on mm. urakoitava järjestöjen ja hankkeiden tiedot kootusti yhteen paikkaan käpisteltäväksi sekä kehitettävä mittareita niiden analyysia ja toiminnan vaikuttavuuden arviointia varten. Mielenkiintoista puuhaa siis riittää!

Uudessa organisaatiossa uusien työtehtävien aloittaminen voi olla välillä jännittäväkin kokemus, mutta Vatesin kollegat ansaitsevat täydet pisteet mm. mukavuudestaan ja helposti lähestyttävyydestään. Tähän mennessä on eniten harmittanut oikeastaan se, että omalta osaltani tätä jatkuu näillä näkymin vain syyskuun loppuun asti. Työtehtävissäni käytännössä olen innolla uppoutunut mm. Excelin pyöritykseen ja odotan mielenkiinnolla, miten tuotoksiani päästään myöhemmin hyödyntämään – toivottavasti mahdollisimman laajasti! Poikkean täällä muista tietotekniseltä taustaltani, joten sen ja muun työkokemukseni pohjalta olen jo ilahduttavasti myös päässyt vaikuttamaan tiettyihin prosesseihin niiden alusta asti. Jatkossakin toivon enenevissä määrin voivani tarjota pohdittavaksi uudenlaista näkökulmaa, tai vaikka tuoreita kehitysehdotuksia, monipuolisesti organisaation sovellettavaksi.

Syysterveisin,
Jonna Lähdemäki

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!