Siirry pääsisältöön

Vaikuttavuutta kuntouttavaan työtoimintaan tulosperusteisella hankinnalla

Tampereen kaupunki on kilpailuttanut osan kuntouttavasta työtoiminnasta vuodesta 2009 lähtien. Järjestöt ovat saaneet enemmän vastuuta palveluiden tuottamisesta. Kokemukset ovat myönteisiä.

YK:n vammaissopimuksen kansallinen ohjelma julkistettu

Eilen julkistettiin YK:n vammaisyleissopimuksen kansallisen toimeenpanon edistämiseksi Suomen ensimmäinen toimintaohjelma. Sen on laatinut vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, joka myös koordinoi sopimuksen toimeenpanoa kansallisesti. Oikeus ja yhdenvertaisuus -tilaisuuden puheenjohtajana toimi Eveliina Pöyhönen.

Yhdenvertaisuussuunnitelmia aletaan valvoa Lounais-Suomessa - Työpaikkailmoituskin voi olla syrjivä

Aluehallintovirastoihin (AVI) on tullut vain vähän epäilyjä syrjinnästä työelämässä vammaisuuden perusteella. Syrjintäepäilyistä ei kuitenkaan aina välttämättä ilmoiteta. Yhdenvertaisuussuunnitelman olemassa oloa aletaan valvoa otoksilla ainakin Lounais-Suomen työpaikoilla tästä vuodesta alkaen.

Sisäilmasta oireileva pelkää usein työkyvyn menetystä

Hengitysliiton suunnittelija Kiti Haukilahti suunnittelee sisäilmasta sairastuneiden vertaistoimintaa. Sisäilmasta sairastuneita arvioidaan olevan Suomessa tuhansia, oireita saavat jopa kymmenet tuhannet ihmiset. Joskus oireet pakottavat vaihtamaan työpaikkaa, ellei työtilan vaihto tai etätyö onnistu.

Mielenterveysbarometri: Työpaikoilla tulisi rohkaista kertomaan mielenterveysongelmista

Mielenterveyden ongelmista ei herkästi kerrota työpaikalla, sillä leimautumisen pelko on tänäkin päivänä suuri. Työnantajista noin 50 % uskoo, että kertominen voi johtaa työpaikan tai aseman menettämiseen. Psyykkistä kuormitusta on kartoitettu ja kuormitustekijöitä vähennetty tai poistettu noin kahdella työpaikalla kolmesta. Kuntoutujat pitävät tärkeänä, että ammattilaisten lisäksi työtovereiden olisi hyvä olla mukana kuntoutumisprosessissa.