Aluetoiminnan kysely 2021: Korona ja kuntakokeilu ajankohtaisia. Järjestöyhteistyöhön ja tiedon välitykseen kaivattaisiin parannusta.
17.03.2021
Vatesin aluetoiminta toteutti viime kesän tavoin kyselyn maakunnissa toimiville työllisyystoimijoille tammi- ja helmikuussa 2021. Vastaajia kyselyssä oli 90. Vastaajia oli eniten järjestöistä ja säätiöistä (39 %), kunnan tai kuntayhtymän työllisyyspalveluista (18 %) ja kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalveluista (8 %).
Edellisen vuoden kyselyn tapaan vastaajilta kysyttiin eri teemoihin liittyviä kysymyksiä osatyökykyisten työllistämisestä maakunnissa. Teemoina selvitettiin koronan vaikutuksia työllisyystoimijoihin, yhteistyötä alueilla työllisyystoimijoiden välillä sekä ajankohtaisia asioita. Korona ja kuntakokeilu vaikuttavat vahvasti työllisyystoimijoihin. Yhteistyössä etenkin järjestötoimijoiden kohdalla korostuu yhteistyön ja tiedonvälityksen pirstaleisuus.
Koronan vaikutukset jatkuvat
Korona vaikuttaa edelleen voimakkaasti työllisyystoimijoiden tekemiseen maakunnissa. 84 % vastaajista ilmoittaa, että korona vaikuttaa paljon tai melko paljon omaan toimintaan. Luku on lähes sama kuin kesän kyselyssä (82 %), eikä ihme, koska korona vaikuttaa edelleen vahvasti koko yhteiskunnan toimintaan.
Koronan vaikutukset näkyvät työllisyystoimijoiden toiminnassa monin eri tavoin. Etäohjaukseen ja palveluihin on siirrytty järjestöissä, kunnissa ja TE-toimistoissa. Erityisesti järjestökentällä ja kuntatasolla nousee esille, että työllistämisen palveluita on jouduttu supistamaan ja työtoiminta on ollut myös osin tauolla ja keskeytettynä. Toiminnan supistaminen on tarkoittanut tapahtumien ja lähitapaamista vaativien asioiden perumista, rajoitettuja aukioloja palveluissa ja asiakasmäärien supistamista toiminnassa.
Työllistymisen suhteen työllisyystoimijoiden vastauksista nousee esille, että avoimet työmarkkinat eivät vedä ja tuetut työpaikat ovat vähentyneet. Palkkatukityöpaikkoihin, työharjoitteluihin ja työkokeiluihin työnantajat eivät palkkaa samassa määrin ihmisiä, koska koronarajoitukset ovat voimassa työpaikoilla ja myös lomautukset rajoittavat tätä edelleen. Työnantajat ovat kaiken kaikkiaan varovaisia. Eritoten palveluala on kärsinyt ja erilaiset extratyöpaikat ovat vähentyneet. Kuten edellä on käynyt ilmi, myös kuntouttavien työpaikkojen mahdollisuudet ja työtoimintakin ovat supistuneet. Kaikkiaan 79 % vastauksissa ilmoitetaan jollain tavoin työllistymisen heikentyneen koronatilanteen vaikutuksesta (Kuvio 1).
Tieto kulkee & yhteistyötä tehdään, mutta järjestöjen ja muiden työllisyystoimijoiden yhteydenpito ei toimi
Kyselyssä työllisyystoimijoilta tiedusteltiin myös yhteistyön toimivuudesta alueilla. Maakunnista ilmoitetaan, että yhteistyö toimii yleisellä tasolla ja tietoa vaihdetaan. Kuitenkin kysyttäessä, että mikä ei toimi erityisesti järjestöjen näkökulmasta suhteessa muihin työllisyystoimijoihin, esille nousevat samat asiat: yhteistyö ei toimi ja tieto ei kulje.
Tästä voi esittää tulkintoja avovastausten perusteella. Vaikka yhteistyötä tehdään työllistämistoimijoiden välillä alueilla, ilmoitetaan myös, että aukkokohtia ja toimijoita on paljon. Tämä korostuu etenkin järjestöjen näkökulmasta, koska järjestökenttä on varsin pirstaleinen. Yhteistyö saattaa olla vastausten mukaan myös pinnallista ja eri työllisyystoimijoilla on omat kiireet. Aika ei yksinkertaisesti riitä olemaan kartalla moninaisten toimijoiden asioista syvällisesti.
Järjestöt ovat kolmantena sektorina lisäksi enemmän oma lohkonsa suhteessa valtioon ja kuntiin. Tämä ei voi olla vaikuttamatta järjestöjen tiedon välitykseen ja yhteistyöhön työllisyystoimijoiden välillä ja suhteessa muihin sektoreihin.
Työllisyyden kuntakokeilu mietityttää toimijoita
Lopuksi kyselyssä tiedusteltiin, mitkä ovat toiminta-alueen ajankohtaiset teemat työllisyydenhoidossa. Ylivoimaisesti ykköseksi nousi työllisyyden kuntakokeilu (38 % vastauksista). Tämä ei ole yllätys, koska kuntakokeilu alkoi 1.3.2021 ja suuressa reformissa iso osa työllisyyspalveluiden asiakkaista siirretään valtiolta kunnan palveluiden piiriin. Tämä mietityttää kaikkien sektoreiden toimijoita ja mitä vaikutuksia tällä on työllistämisen palveluihin. Vastauksista nousee esille kuntakokeilun odotus, epävarmuus sen vaikutuksista työllistämisen kenttään, mutta myös toive, että työllisyyspalvelujen paikallisuutta pystyttäisiin valjastamaan paremmin osatyökykyisten palveluiden parantamiseksi.
Järjestökoordinaattori
Joni Ulmanen
Kommentointi
Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!