Siirry pääsisältöön

Katsaus menneeseen: järjestöjen rooli työllisyydenhoidossa on tunnistettu jo pitkään

09.02.2022

Silmälasipäinen, tummatukkainen ja tumma paitainen Ruut seisoo vihreän verhon edessä, ikkunalaudalla on pieni kukka.Suomessa järjestöjen rooli työllisyydenhoidossa on tunnistettu vahvasti jo usean vuosikymmenen ajan. Eräänlaisena käännekohtana voidaan pitää 1990-luvun lama-aikaa, jolloin hyvinvointipalvelujen tarve kasvoi samanaikaisesti, kun julkinen talous kärsi vakavasta budjettivajeesta. Katseet kohdistuivatkin tuolloin juuri järjestösektoriin, jonka nähtiin voivan kasvattaa rooliaan palveluntarjonnassa.

Työllisyydenhoidon saralla järjestöille miellettiin kahtalainen tehtävä. 1990-luvulla keskustelu teknologisen kehityksen vaikutuksista teollisuuden ja palvelualojen työpaikkoihin kävi vilkkaana. Järjestöjen vahvuutena nähtiinkin kyky tarjota uudenlaisia työtehtäviä voimakkaasti kasvaneen työttömyyden keskellä. Toisena tärkeänä roolina oli syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien yksilöiden tukeminen takaisin avoimille työmarkkinoille.

Talouden kriisin lisäksi kasvanut kiinnostus järjestösektoria kohtaan voidaan jäljittää myös muihin hyvinvointivaltiota kohdanneisiin ongelmiin. Kypsymisen ja kasvamisen tuloksena hyvinvointivaltioon on rakentunut runsaasti hierarkkisia rakenteita ja byrokratiaa. Tällainen toimintamalli soveltuu kuitenkin kehnosti palveluihin, jotka edellyttävät verkostoja ja horisontaalista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Työllisyydenhoito on erinomainen esimerkki tällaisesta toiminta-alueesta. Tehottomuuden karsimiseksi hajauttaminen ja byrokratian purkaminen on nähty keinoina parantaa palveluja. Näiden tavoitteiden ajamiseksi on kolmas sektori nostettu keskeiseen asemaan, sillä nimenomaan verkostomainen toiminta ja yhteistyö on nähty järjestöjen keskeisenä vahvuutena.

1990-luvun jälkeen järjestösektorista onkin muodostunut tärkeä työllisyydenhoidon kumppani erityisesti kunnille. Järjestöjen rooli työllisyyden saralla on kasvanut myös useiden poliittisten muutosten myötä. Yksi esimerkki on 1998 käyttöön otettu yhdistelmätuki (myöhemmin korvattu palkkatuella), jonka avulla erityisesti järjestöjen mahdollisuudet työllistämiseen kohenivat. Järjestösektorilla tilaisuuteen haluttiin tarttua: jo ensimmäisenä vuonna yli 5000 ihmistä työllistyi yhdistelmätuella kolmannelle sektorille, ja 1999 luku oli jo yli 10 000. Liittyminen Euroopan Unioniin tarjosi niin ikään lisärahoitusta järjestöjen toimintaan Euroopan rakennerahastojen kautta.

Tehokkuuden lisääminen, hajauttaminen, verkostomainen yhteistyö: monet nyt työllisyyspalveluista käytävän keskustelun ydinteemat ovat olleet pinnalla ainakin 1990-luvulta lähtien. Niin ikään järjestöjen vahvuudet työllisyydenhoidon alueella on nähty jo pidemmän aikaa. Tästä huolimatta useissa järjestöissä koetaan, ettei kolmannen sektorin osaaminen ja asiantuntemus tule tällä hetkellä riittävästi käyttöön. Juuri nyt elämme isojen uudistusten aikaa työllisyydenhoidossa, ja iso määrä toimijoita urakoi toimivampien työllisyyspalvelujen eteen. Voisiko tämä olla se hetki, jota kolmenkymmenen vuoden päästä muistellaan lähtölaukauksena toimivammalle yhteistyölle järjestöjen ja julkisen sektorin välillä?

Ruut Uurtimo
korkeakouluharjoittelija
Järjestöt työllistymisen kuntakokeilussa -selvityshanke

Tutustu Järjestöt työllistymisen kuntakokeilussa -selvityshankkeen sivulle

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!