Siirry pääsisältöön

Työkyvyttömyyseläke

Työkyvyttömyyseläke on vaihtoehto kun työntekijän työkyky on heikentynyt ja hän kuntoutuksesta huolimatta joutuu jäämään pois töistä. Silloin vaihtoehto voi olla työkyvyttömyyseläke. Työkyvyn heikentymiseen, kuntoutukseen ja työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen liittyvät asiat vaativat perusteellisia selvityksiä. Sairaus ei välttämättä johda työkyvyttömyyteen.

Sairauspäivärahaa maksetaan yleensä enintään 300 arkipäivää eli noin vuoden. Tämän jälkeen samasta sairaudesta maksetaan sairauspäivärahaa yleensä vasta vuoden työkykyisyyden jälkeen. Sairauden pitkittyessä voi työntekijä tarvita kuntoutusta. Kuntoutusmahdollisuus selvitetäänkin ennen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämistä. Jos henkilön työkyky ei ole parantunut, hän voi olla oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää myös määräaikaisena kuntoutustukena kuntoutuksen ajalta tai kun kuntoutusmahdollisuuksia selvitetään.