Siirry pääsisältöön

Uutisia

Vammaiset henkilöt jäävät yhä usein syrjään työelämästä

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista voimassa kolme vuotta. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on laadittu takaamaan vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, mukaan lukien oikeus työhön (artikla 27). Vates-säätiö teki oman kyselyn taustayhteisöilleen siitä, onko sopimus vaikuttanut mm. vammaisten henkilöiden työelämäosallisuuteen ja koulutukseen pääsyyn.

Keittiöapulainen sai paikan – työvalmentaja ja palkkatuki helpottivat rekrytointia

Lounasravintola MySauna Helsingissä oli vailla keittiöapulaista ruuhkahetkien tueksi. Henri ”Henkka” Kallio löytyi Vates-säätiön ja Aula-työkotien kannatusyhdistyksen kautta osa-aikaiseksi työntekijäksi työkokeilun kautta. Käytännön suurena apuna työnantaja Risto Tepposelle on ollut kaksi työvalmentajaa. Nyt Kallio on vakinaistettu.

Yrityshaaveet toteutuivat vammautumisen jälkeen

Ravintolakokkina pitkään toimineella Harri Pynnösellä oli käynyt mielessä oman yrityksen perustaminen, mutta jotenkin hetki ei tuntunut koskaan sopivalta. Vasta kun hän vammautui, suunnitelmat yrittäjyydestä alkoivat konkretisoitua. Nyt hän suorittaa myös töiden ohessa vammaisen yrittäjän ammattitutkintoa.

Kuvita työ, kuvita työhön ohjaus

Kuvia voi käyttää viestinnän tukena tai yhteisen kielen puuttuessa esimerkiksi työprosessien opettamiseen. Ne sopivat kommunikoimiseen muun muassa puhevammaisten, heikkokuuloisten tai kehitysvammaisten henkilöiden kanssa. Kuvat edistävät yhdenvertaisuutta viestinnässä.

Digitaaliset sovellukset tasoittavat tietä työelämään

Uudenlaiset digitaaliset sovellukset tarjoavat uusia keinoja ja mahdollisuuksia niin osatyökykyisten työllistymiseen, työhönvalmennukseen, kuntoutukseen kuin työssä oppimiseenkin. Erityisesti nuoret kaipaavat tähän päivään tuotuja työkaluja, joita he ovat motivoituneita käyttämään.