Siirry pääsisältöön

Uutisia

Suolistosairauteni ei päätä, mitä työtä teen

Diagnoosi suolistosairaudesta oli järkytys Marjo Uutiselle. Ensihoitajan työ on epäsäännöllistä, mutta hän päätti jatkaa jaksamisensa mukaan. Hän ei ole joutunut juurikaan olemaan poissa töistä. Työtovereille hän päätti kertoa sairaudestaan, jotta tiheä vessassa käynti ei herättäisi ihmetystä.

Tähtäimessä pysyvä muutos

Hallituksen OTE-kärkihanke on lopuillaan. Vastuuministeriöiden asiantuntijat Päivi Mattila-Wiro ja Patrik Tötterman kertovat, mitä hanke on tuottanut ja miten sen tulokset juurrutetaan uuteen toimintaympäristöön.

SOSKUssa luotiin laatukriteerit sosiaalisen kuntoutuksen järjestäjille

SOSKU-hankkeessa (2015–2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, kehittivät ja testasivat yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja. Tuloksena oli muun muassa 10 kohdan kriteeristö kuntoutuksen järjestäjän tueksi.

Jatkosuunnitelma mietintään heti ”kutyn” alussa

Nauha ry tuottaa kuntouttavaa työtoimintaa Tampereen kaupungille sekä itse että alihankintatyönä Kuntoutuspolku ry:n kanssa. Asiakkaille tarjottavia työtehtäviä on paljon, kiinteistötöistä keittiö- ja vihertöihin. Lisäksi asiakkaat voivat toimia apuohjaajina.

Lukivaikeuteen saa tukea ja apuvälineitä

Lukivaikeus saattaa tulla diagnosoitua vasta aikuisena, vaikka vaikeus on näkynyt eri tavoin jo kouluaikana. Sekä opinnoissa että työelämässä kannattaa kokeilla menetelmiä, jotka tukevat omaa tapaa oppia.