Uutiset

Tarja Filatov Vates-päivillä: Välityömarkkinoilla olevien työnhakutaidot huomioitava

08.05.2015

Kokenut kansanedustaja esitti, että välityömarkkinoilla kuten työmarkkinoilla yleensäkin yksi ongelma on työelämän kokema muutos. Pitäisi olla pätevä moniosaaja, kyetä myymään osaamistaan, olla tehokas asiakaspalvelija ja niin edelleen. Välityömarkkinakyselyn mukaan yli puolet välityömarkkinoiden asiakkaista ei kykene avoimien työmarkkinoiden työhön. Heitä on siis paljon, ja heidän tilanteensa ratkaisemiseksi tarvitaan erilaisia keinoja kuin avoimilla työmarkkinoilla.

Yhdistyksillä vahvuuksia ja heikkouksia työllistäjänä

Työllistymisen keinoista puhuttiin paljon hallitustunnusteluissakin, mutta välityömarkkinoiden alue on lähes unohtunut. Myös työllisyyden hoidosta kokonaisuudessaan puuttuu yhtenäinen linja, esimerkiksi valtion ja kuntien työnjaon osalta.

– Välityömarkkinat oli sanana vain yhden puolueen ohjelmassa. Puolueilla oli hyvin vähän suoria esityksiä tai välineitä parantaa tilannetta. Nyt kannattaa lobata, Tarja Filatov vinkkasi.

Yksi välityömarkkinoiden keskeinen työllistäjä ovat yhdistykset. Niihin liittyy työnantajana sekä vahvuuksia että heikkouksia. Toisaalta niillä on tarjota kokemusasiantuntijuutta, sosiaalista yhteisyyttä ja tärkeää osallistamista, mutta toisaalta niiden rahoituspohja on hutera ja yhteys elinkeinoelämään ohut. Pysyvämpi palkkatuki olisi yksi askel yhdistysten vahvempaan asemaan välityömarkkinoiden työllistäjänä.

Tarja Filatov kertoi vielä monille tutun esimerkin siitä, miten ehdotettu hyvinvointityön lisääminen välityömarkkinoilla nostaa kiivaita tunteita pintaan. On työttömiä, jotka pitävät ehdotusta halventavana, on ammattilaisia, jotka kokevat, että heidän ammattitaitoaan väheksytään, ja vielä omaisia, jotka eivät antaisi läheisiään ei-ammattilaisen pitkäaikaistyöttömän hoivaan. Työllistämiskysymykset ovat siis hyvin pitkälti myös asennekysymyksiä.

Tarja Filatov oli Vates-päivien ensimmäisen päivän (5.5.) ensimmäinen puhuja. Muut puhujat olivat hallitusneuvos Päivi Kerminen työ- ja elinkeinoministeriöstä, palvelupäällikkö Pekka Patama Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluista, toimitusjohtaja Hilkka Halonen Meri-Lapin Työhönvalmennus-säätiöstä, johtaja Timo Lindholm Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA:sta, työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:ista, erikoistutkija Matti Sarvimäki ja johtava ekonomisti Kari Hämäläinen, VATT:ista ja ekonomisti Harri Hietala Konsultit 2HPO:sta. Päivä huipentui ministeri Lauri Ihalaisen vastaanottoon valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa.  

Kuva: Kati Savela