Uutiset

Suomen työelämän parhaiten pidetty salaisuus?

29.09.2016

University of Southern Californian apulaisprofessori Ira Kalb väitti vuosi sitten The Huffington Postissa, että ”Suomi on maailman parhaiten pidetty salaisuus”. Hänen perustelunsa oli se, että Suomessa moni asia on aivan maailman huippua, sitä ei vain juuri kukaan tiedä. Syyksi tähän Kalb näkee suomalaisten heikon osaamisen itsensä markkinoimisessa. Näkemys ei sinänsä ole uusi tai yllättävä. Suomalaisten taipumuksesta keskittyä tuotteeseen ja tuotantoprosessiin asiakkaan tarpeiden ja aktiivisen myyntityön kustannuksella on puhuttu vuosikymmeniä.

Suomalaisessa työelämässä on, näin kärjistäen, hieman samanlainen tilanne. Meillä on erinomainen, toimivuutensa osoittanut menetelmä ja osaavat tekijät, mutta heidän tarjoamiaan mahdollisuuksia ei edelleenkään tunneta riittävän laajasti. Tarkoitan tällä tietenkin työhönvalmennusta. Meillä on hiljalleen kasvava ryhmä motivoituneita ja kehittymishaluisia ammattilaisia, joiden avulla työyhteisöt ja eri tavoin vaikeasti työllistyviksi lasketut henkilöt ovat saaneet tukea menestykselliselle työhön siirtymiselle, paluulle tai pysymiselle. Työhönvalmennus on noussut osaksi työvoimapalveluja ja siihen on kehitetty erityisammattitutkinto kehittämään ja harmonisoimaan työn laatua. Ammattikunnan tunnettuus on kuitenkin pysynyt suhteellisen vaatimattomana, ja ainakin osasyynä tähän ovat työhönvalmentajat itse. Toimenkuvaan ei ole juurikaan kuulunut äänen pitäminen omista tekemisistä, saati niiden laajamittainen markkinointi.

Tilanne on kuitenkin onneksi myös tunnettuuden osalta muuttumassa. Viime viikolla joukko työhönvalmentajia kokoontui Seinäjoelle, yrittäjyydestä tunnetulle Etelä-Pohjanmaalle Kyvyt käyttöön -seminaariin. Kaksipäiväisen, jo perinteisen tapahtuman teemoina olivat toki myös keskeiset osaamisalueet kuten ohjaustyö ja työelämän muutosten hallitseminen, mutta paljon huomiota sai myös yritysten kohtaaminen raa’an myyntityön kautta. Vuoropuhelu elinkeinoelämän edustajien ja yrittäjien kanssa vilkastuu. Tämä on hieno asia, ja paitsi tärkeä myös ajankohtainen. Sote-uudistuksen myötä Suomeen syntyy kokonaan uusia rakenteita, ja työhönvalmennuksen on oltava näkyvästi esillä, kun tulevaisuuden maakunnallisia työvoimapalveluja pystytetään.

Jukka Lindberg
Kehittämispäällikkö