Siirry pääsisältöön

Työkykyasiaa ja resilienttiä Työterveyspäivillä Tampereella

13.09.2016

Työterveyspäivillä Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula sanoi, että on aika arvostaa suomalaista työelämää - ja edetä yhdessä. Hän korosti luottamukseen perustuvaa työelämän kehittämistä: - Työkykyyn ja luovuuteen panostaminen ovat investointeja tuottavuuteen, sanoo Koivula.

Työterveyspäivät 13.-14.9.2016 järjestään tänä vuonna Tampereen messuhallissa samaan aikaan EuroSafety-, Työhyvinvointi- ja Logistiikka –messujen kanssa. Työterveyspäivät järjestetään jo 62. kerran. Tänä vuonna maksulliseen koulutukseen on ilmoittautunut 700 henkilöä.

Päivillä esiteltiin mm. tutkimusta siitä, mitkä työkykyjohtamisen käytännöt selittävät työkyvyttömyyskustannusten vaihtelua yrityksissä.

- Löysimme neljä asiaa, jotka vaikuttivat työkyvyttömyyskustannuksiin. Mikään näistä ei kuitenkaan yksinään saanut kustannuksia alenemaan, vaan niitä tarvittiin yhdessä, kertoi Työterveyslaitoksen ylilääkäri Timo Leino.

Nämä neljä asiaa ovat yhteistyön parantaminen, työkykyjohtamisen strategian näkyminen käytännössä, toimenpiteiden kohdentaminen työkyvyttömyysriskeihin sekä hyvä työkykyasioiden koordinointi ja tiedonkulku.

Ylilääkäri Timo Leino yllättyi, ettei yrityksissä tiedetty kovin hyvin, kuinka paljon työkyvyttömyyden ehkäisyyn oli käytetty rahaa. Kustannuksia sen sijaan kyllä seurattiin.

Työterveyslaitoksen tekemässä tutkimuksessa yritykset käyttivät työkykytoimiin keskimäärin 900 euroa per henkilötyövuosi ja työkyvyttömyyskustannukset laskivat noin puolessa tutkituista yrityksissä. Muutaman prosentin lasku suuryrityksen työkyvyttömyyskuluissa merkitsee miljoonien eurojen hyötyä.

- Sairauspoissaolojen aiheuttamat kustannukset olivat yli puolet työkyvyttömyyden yritykselle aiheuttamista kokonaiskustannuksista, kertoi erikoistutkija Irmeli Pehkonen Työterveyslaitoksesta.

Resilienssi-sivusto avattu

Työterveyslaitos tutkii, miten relienssiä voidaan lisätä organisaatioissa ResCas-tutkimushankkeessa (2013-2016). Tutkijat Hanna Uusitalo ja Riikka Ruotsala avasivat tätä uutta käsitettä Työterveyspäivillä.

- Resielientti työyhteisö ei tyydy pelkkiin tilannekohtaisiin pikaratkaisuihin. Sen sijaan yhteisössä ymmärretään, että arjen pulmat antavat vinkkejä siitä, mitä seuraavaksi kannattaa kehittää. Oivallus voi liittyä arjen työhön, työprosesseihin tai liiketoimintaan, sanoi Uusitalo.

- Työyhteisö kykenee muuntautumaan, koska siellä opitaan yhdessä ja toimintaa kehitetään ja tilanteita ennakoidaan jatkuvasti. Pieni pulma voi johtaa isoon oivallukseen, kertoi Uusitalo.

Resilientti yritys pärjää jatkuvissa muutoksissa. Muutoskykyä tarvitaan niin työntekijöiltä, työyhteisöiltä kuin johdoltakin.

Työterveyslaitos on julkaissut verkossa uusia työkaluja joiden avulla työyhteisöt voivat kehittää itsestään muuntautumiskykyisiä eli resilienttejä. Lisätietoa http://www.ttl.fi/resilienssi.

Tiina Jäppisen blogi aiheesta: https://tiinajappinen.wordpress.com/2016/09/14/resilientti-tyoyhteiso-kaikille/

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 13.-15.9.2016 järjestettävillä EuroSafety-, Työhyvinvointi- ja Logistiikka-tapahtumakokonaisuudessa oli 257 näyttelijäasettajaa. Työhyvinvointi-puolella esittelivät ratkaisujaan myös esimerkiksi Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Kiipula-säätiö. Kuvassa kuntoutuspäällikkö Ulla Kauranen.