Siirry pääsisältöön

Job Shadow Day oli innostava päivä niin työn seuraajille kuin työnantajillekin

03.05.2018

Viidettä kertaa järjestettyyn Vatesin koordinoimaan Job Shadow Day’hin 25.4. osallistui yhteensä satoja henkilöitä, joko työn seuraajina, seurannan mahdollistavina työnantajina tai seuraajan lähettävinä tahoina.
Teemapäivään osallistui toimijoita Rovaniemeltä Paraisille. Työnantajat lähtivät mukaan niin innokkaasti, että joka paikkaan ei saatu työn seuraajia.

Työnseuraaja Jere Seppä tekee pihatöitä.Esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän lähettämänä päivässä oli mukana mm. Jere Seppä (kuvassa, kuva: Sari Saarinen), joka tutustui Asikkalan kunnan kiinteistöpalveluihin. Seppä kertoo kokemuksistaan talonmiehenä:

- Aluksi hiekan lakaisua pihamaalta, peräkärryllisen verran. Teimme kevätkäynnistyksen päältä ajattelevalla ruohonleikkurilla ja saimme testailla leikkurilla ajoa.

Teknisiin tiloihin tutustumista, kuten ilmastoinnin konehuoneeseen, lämmönjakohuoneeseen sekä sähkökeskukseen. Saatiin käynnistää varavoimakone, joka oli omavalvontasuunnitelman testaus. Saimme myös kaataa puita perinteisellä käsisahauspelillä. Päivässä oli tekemisen meininkiä ja rutkalti uusia kokemuksia, Seppä tiivisti kokemuksensa päivästä.


STM ja Pentik uusina mukana

Ministeri Mattilan työtä seurasi kuuro opiskelija Teresa Tiainen.Myös sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalla oli työn seuraaja, kuuro opiskelija Teresa Tiainen. Mattila oli myös päivän suojelijana yhdessä työministeri Jari Lindströmin kanssa.

- Job Shadow Day on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan työhön ja työpäivän kulkuun. Olen onnellinen siitä, että pystyin tarjoamaan Teresalle mahdollisuuden päästä kurkistamaan työpäivääni ministeriössä, Pirkko Mattila totesi sosiaali- ja terveysministeriön uutisessa (linkki sivun lopussa).

Suomen Syöpäpotilaat ry lähetti työn seuraajan Pentikille Helsingin Ruoholahteen. Seuraaja kertoi, että päivä oli mielekkäästi rytmitetty ja hän sai tilaisuuden tutustua kiinnostavaan myymälän visuaaliseen suunnitteluun. Hän piti mielenkiintoisena nähdä Pentikin Showroom, jossa oli "upeita esillepanoja kodikkaine kokonaisuuksineen. Ovi aukesi perheyritykseen, mistä välittyi työn seuraajalle yhteinen ja välitön tekemisen into".

Pentikin asiakkuusvastaava Tuire Karhu kertoo, miksi yritys halusi osallistua päivään.

- Meillä jokaisella voi tulla elämässä yllättäviä tilanteita, joihin ei voi ennalta varautua. Työelämään tutustumisella on merkittävä rooli, kun ajatellaan työ- tai opiskeluhakua ja uuden suunnan etsiskelyä. Mahdollisuus tutustua työhön on erittäin hyvä tapa oppia itsestä niin työn seuraajan kuin vastaanottajan taholta, Tuire Karhu perustelee Pentikin osallistumista.
Tänä vuonna lähettäviä tahoja (oppilaitoksia, toimintakeskuksia, kuntayhtymiä jne.) oli noin 60, työnantajia ilmoittautui n. 185 ja työn seuraajia, joista on tullut sopimukset Vatesiin, oli noin 240. Määrä voi tarkentua vielä.

Vates-säätiö kiittää lämpimästi kaikkia mukana olleita ja myös heitä, jotka ilmoittautuivat, mutta eivät saaneet joko seurantapaikkaa tai seuraajaa. Ensi vuonna uudestaan!

Kuva oikealla: Oskar ja Wilfred seurasivat työtä ruotsinkielisessä Radio Vegassa. Kuva: Michaela Kokkola 

Linkkejä Job Shadow Day -uutisiin eri sivustoilla

Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö: Ministeri Mattila sai varjostajan
-lähettävä taho Kuurojen Liitto

Työ- ja elinkeinoministeriö: Job Shadow Day tuo työnantajat ja tekijät yhteen

Karjalainen 17.4.2018: Unelma-ammatissa: Irlannista alkanut tapahtuma järjestetään Ilomantsissa

Video Pogostan kyläradion YouTube-kanavalla: Job Shadow Day Ilomantsissa
- seurantapaikat: rajavartioasema, palolaitos, kunnanjohtajan työtilat sekä lähimmäispalvelukeskus Iljala (kaikki Ilomantsissa). Lähettävä taho Siun Sote

Kuvia ja päivityksiä Job Shadow Day -Facebook-sivulla (pääsee katsomaan myös kirjautumatta)