Siirry pääsisältöön

Vatesin kansainvälinen yhteistyö – minkä väristä ruoho on aidan toisella puolella?

14.06.2018

Kaija Ray.Jukka Lindberg.Suomeen on haettu malleja työllisyydenhoitoon eri puolilta maailmaa jo pitkään ja myös Vates on tehnyt vuosia yhteistyötä useiden kansainvälisten järjestöjen kanssa ja saanut oppia eri maiden rakenteista ja malleista. Kaikki tällaisen toiminnan tuoma lisäarvo kannattaa nyt hyödyntää.

Viime aikoina on haettu rakenteellisten ja lainsäädännöllisten muutosten tueksi vertailukelpoisia malleja työllisyyspolitiikkaan myös muualta maailmasta. On pohdittu Tanskan mallia, vertailtu Saksan työllisyyden hoitoa, selvitetty toiminta- ja rahoitusmalleja Iso-Britanniasta ja Australiasta ja niin edelleen. Myös eri menetelmien soveltuvuutta on selvitelty lainsäädännön tueksi mm. työhönvalmennuksen osalta.

Vates-säätiön kansainvälinen työ keskittyy suurelta osin aiemmin luotujen yhteistyökanavien ja -organisaatioiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Näitä ovat mm. European Union of Supported Employment EUSE, Social Firms Europe CEFEC ja Workability International. Toisaalta Vatesiin on tullut kansainvälisiä vierailijaryhmiä vähintään yhtä paljon kuin ennen, ehkä jopa enemmän. Kun ryhmä vietnamilaisia haluaa tulla Suomeen viikoksi hakemaan mallia tuetun työllistymisen kehittämiseksi, alkaa maailma tuntua todella pieneltä – mistä he Vatesin löysivätkään? Tämä ilmentää osaltaan sitä, että osaamista halutaan hankkia ja levittää laajasti, niin erilaisia kuin eri maiden palvelujärjestelmät ovatkin.

Kansainvälisen yhteistyön tuoma kaikki mahdollinen lisäarvo on nyt tarpeen. EUSEn kautta saadaan varsinkin konferensseista arjen käyttötietoa työhönvalmennuksen menetelmän saavutettavuudesta ja soveltuvuudesta eri kohderyhmille. Myös Vatesin koordinoima Job Shadow Day rantautui aikanaan EUSEn kautta Suomeen, ja tällä hetkellä Suomen kampanjapäivän osallistujamäärät ovat jo lähes Euroopan suurimmat. CEFECin kautta pystymme seuraamaan sosiaalisten yritysten (työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten) mallin kehittymistä ja käytäntöjä. Järjestöllä on hyvä edustus itäisessä Euroopassa, missä toimintatapoja rakennetaan monesti lähes tyhjästä. Näin pääsemme näkemään hyvinkin ennakkoluulottomia ratkaisumalleja.

Workability Internationalin kautta saamme tietoa siitä, miten ja mistä tekijöistä johtuen työkeskustyyppinen työ eurooppalaisittain ja maailmanlaajuisesti kehittyy entistä enemmän toiminnaksi, josta tavoitellaan siirtymistä avoimille työmarkkinoille. CEFEC-yhteistyöstä ajankohtaisena esimerkkinä on Ruotsin ja Suomen voimanponnistus, syyskuussa toteutuva kansainvälinen konferenssi.

Suurimman huomion kohteena on tällä hetkellä välityömarkkinoiden sekä työhön integroivan yhteiskunnallisen yritystoiminnan kehittäminen, joka varsinkin Suomessa on melkeinpä pysähdystilassa. Tähän olemme etsimässä aivan uutta vauhtia kansainvälisiä kokeiluja hyödyntämällä. Myös julkisten hankintojen avulla toteutettava työllistäminen on alue, johon löytyy erinomaisia käytäntöjä useista maista.

Onko ruoho sitten vihreämpää aidan toisella puolella? Meillä on paljon opiksi otettavaa muualla kehitetyistä käytännöistä, mutta yksi huolenaihe yhteistyön tekemisessä on yhteinen. Nämä kansainväliset yhteistyöorganisaatiot toimivat pääsääntöisesti hyvin pienillä resursseilla, milteipä vapaaehtoispohjalla. Näkemysten vaihto koetaan kuitenkin niin arvokkaaksi, että yhteistyötä halutaan jatkaa.

Vates pyrkii omalla toiminnallaan olemaan myös tässä kokoavan yhteistyön tekijä, rakentamaan siltoja ja tuomaan esiin hyviä esimerkkejä sekä toimimaan linkkinä esimerkiksi kansainvälisestä hanketoiminnasta kiinnostuneille. Olemme tähän liittyen tavanneetkin epävirallisena kehittämisryhmänä. Otamme mielellään vastaan yhteydenottoja näihin kysymyksiin liittyen. Löydetään yhdessä ne vihreän parhaat värisävyt!


Kaija Ray, kehittämispäällikkö, osaaminen
Jukka Lindberg, kehittämispäällikkö, elinkeinot

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!

 

Kv-pubikatsomo?

Vatesille suuri kiitos kv-yhteyksien luomisesta ja ylläpitämisestä. Järjestönä Vates pääsee käsiksi kansalaisia lähellä olevaan toiminnalliseen tietoon, joka ei useinkaan välity virallisia kanavia pitkin.

Bloginsa viimeisessä kappaleessa kirjoittajat väläyttävät isoa teemaa: kuinka jonkun hankkimaa tietoa, kontakteja ja näkemyksiä voidaan edelleen jakaa ja hyödyntää arjen työssä ja sen kehittämisessä?

Kv-tieto muistuttaa projekteissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä. On paljon aivan erinomaisia ideoita ja toimiviksi todistettuja malleja, mutta jotenkin vain niiden hyödyntäminen ja omaksuminen käytäntöön tökkii.

Tässä meillä kaikilla on mahdollisuutemme ja vastuu. Esimerkiksi julkaisuissa ja seminaareissa esitetty tieto tulisi ottaa vakavasti mukaan organisaation toiminnan kehittämisessä. Haastetaan itsemme: toimisiko tämä meillä, voisiko asian ajatella toisinkin, voisinko tehdä uudenlaista yhteistyötä kumppanin kanssa? Missä ovat hyvät kertomukset kansainvälisestä oppimisesta?

Pääsy kv-tiedon lähteille voi sekin olla hankalaa. Kv-seminaarit ovat kaukana ja kalliita, ja usein kieli- ja ymmärrysmuurin takana. Tarvitaan ehkä seminaareja seminaareista? Portinvartijoita ja hyvän asian suodattajia.

Tiedon jakeluakin voi ajatella toisin. Sosiaalisilla innovaatioilla on tapana levitä käytäntöönkin sosiaalisen pähkäämisen tuloksena. Kirjoittajien mainitsema kehittämisryhmä on yksi hyvä muoto tällaiselle työskentelylle. Myös Vatesin seminaareissa on harjoitettu hedelmällistä yhteispohdintaa.

Näin mm-futiksen aikana ehdotan uutta osallistumis-, levittämis- ja juurruttamistapaa. Striimataan seuraavan hyvän kv-konferenssin tärkeimmät puheet suorana jonkin pubin taulu-tv:lle ja kokoonnutaan porukalla katsomaan asiaa. Ilmasto kiittää ja asia saadaan hyvässä hengessä suoraan käsittelyyn.

hyvää kesää

Petteri Ora
Kiipula

- 19.06.2018