Toimi-työvalmennussäätiöstä Vatesin 46. taustayhteisö
12.02.2019
Toimi-työvalmennussäätiöstä (aiemmin Ylä-Savon Toimi-työvalmennussäätiö) tuli vuodenvaihteessa Vatesin 46. taustayhteisö. Säätiö on ollut jo pitkään Vatesin verkostoissa ja osallistunut esimerkiksi koulutuksiin ja tapahtumiin. Nykyisin se tekee yhteistyötä myös Vatesin KeKo - kehittämisen koordinaatiohankkeen kanssa.Säätiö tarjoaa mm. työtoimintapaikkoja vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, ammatillista kuntoutusta, kuntouttavan työtoiminnan paikkoja sekä työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja työttömille. Lisäksi ammattiin opiskelijoille on tarjolla paikkoja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.
Tuula Hirvonen on ollut Toimi-työvalmennussäätiön toimitusjohtajana kaksi vuotta. Sitä ennen hän on työskennellyt pitkään sosiaalisen työllistämisen kentällä, muun muassa Laptuote-säätiössä.
- Näen Vates-säätiön ja sen KeKo-hankkeen edistämän verkostoitumisen tosi tärkeänä. Tarvitaan tällaisia välikäsiä pienten yhdistysten - joita meidänkin alueella on - ja viranomaisten välillä.
Toimi-työvalmennussäätiössä on vähän alle 40 työntekijää ja monenlaisia koulutus- ja verkostoitumistarpeita. Siihen tarpeeseen Vates-säätiö on Hirvosen mukaan vastannut hyvin.
Kuva Toimi-työvalmennussäätiön yhteisestä keilaustapahtumasta.