Siirry pääsisältöön

Työpaikan osoite olikin The Teams

15.07.2020

Tiina Jäppinen hymyilee.Kun palasin puolentoistavuoden opintovapaan jälkeen töihin, huomasin, että olin saanut paitsi uusia työkavereita myös uuden työpaikan nimeltään Teams. Sain ottaa työni digiloikan yhdellä askeleella.

Huhuuu… missä te olette, eikö kukaan käytä enää sähköpostia? Entä missä kaikki tiedostot ovat, eikö kukaan käytä enää yhteistä V-asemaa? Puhelut, kokoukset, tiedostot ja ylipäänsä kaikki The Tärkeä oli siirtynyt The Teamsiin.

Sen kautta osallistuin myös ensimmäiseen eKahvitaukoon. Paluu töihin tapahtui etänä Pohjois-Suomen maisemissa ja ehkä juuri siksi Teams levittäytyi eteeni kuin kaukana siintävä tunturimaisema. Ei tosin yhtä kauniina, mutta vähintään yhtä laajana.

Aluksi maisema on yhtä laajaa panoraamaa. Kun katsoo tarkemmin, erottaa eri tunturit, järvet ja polut. Kartta kertoo paikoille nimet. Havainnot yhdistyvät aiempaan tietoon, maisema saa merkityksiä ja minusta tulee osa maisemaa.

Samaan tapaan aloin hahmottaa Teamsia. Ensin näkee pääsivun, jossa on vähän kaikkea. Idässä näkyvät sovellukset ja niiden alla suoraan edessä avautuvat yksittäiset viestit, viestipolut ja ryhmien toiminta. Niiden yhteyttä ei heti tunnista, mutta kun aiempi tieto yhdistyy uuteen välineeseen, lopulta kokonaisuus selkiää.

Koillisessa ovat painikkeet puheluihin ja videokeskusteluihin. Etelässä työkaluja viestinnän ja toiminnan ylläpitämiseen. No niin - navigointi alkaa onnistua. Eri reittejä pitkin pääsin nopeasti perille myös siitä, mitä viime aikoina oli tapahtunut ja mitä tulossa. Sama ei olisi onnistunut käymällä läpi vanhaa V-asemaa.

Elokuussa työkaverini palaavat jälleen toimistolle. eVates tulee varmasti pysymään ja olen työyhteisön jäsen sielläkin. Aiemmin olisin ehkä todennut, että kyse on vain uudesta viestintävälineestä, mutta kyllä kyse on paljon muustakin.
Viestinnän asiantuntijan roolissa on tarpeen pysähtyä syksyllä pohtimaan, miten tämä vaikuttaa paitsi organisaation sisäiseen viestintään myös eri sidosryhmien kesken ja välillä tapahtuvaan viestintään ja vaikuttamistyöhön.

Vaikka välineet muuttuvat ja etätyö yleistyy, tuskin  lähityötä korvaa kokonaan edes The Teams.

Tiina Jäppinen, viestintävastaava

Laaja panoraama kuva aurinkoiselta tunturijärveltä.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!