Siirry pääsisältöön

Elämänlaatua ruuasta -hanke terveyspolitiikan ytimessä

15.09.2021

Elämänlaatua ruuasta.

Elämänlaatua ruuasta -hanke polkaistiin käytiin aloituswebinaarissa 15.9. Paikalla oli noin 70 innokasta kuulijaa. Hankkeen tavoitteena on edistää työelämän ulkopuolella olevien ravitsemusterveyttä sekä hakea työllisyydenhoidon ja ravitsemuksen yhtymäkohtia.

Tilaisuuden avasi Päijät-Soten perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Mika Forsberg, joka johdatteli kuulijat arkilähtöisen kehittämistyön teemoihin. Seuraavaksi kuultiin Työttömien keskusjärjestön Terveydeksi 2.0 -hankkeen hankepäällikkö Katriina Lehtovaaraa. Ruokateema näkyy monen Työttömien keskusjärjestön jäsenyhdistyksen toiminnassa: On ruoka-apua, yhteisiä lounaita ja muita ruokapalveluja.

-Jo pelkästään vuonna 2020 EU:n ruoka-apua jaettiin lähes 400 000 kg 47 jäsenyhdistyksen voimin, Lehtovaara kertoi.

Työttömien keskusjärjestön arvion mukaan työttömillä henkilöillä on usein moninaisia ja päällekkäisiä ongelmia, jotka liittyvät fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Lehtovaaran mukaan ruokajakelussa on toisinaan havaittavissa aiempaa haastavampia tilanteita, mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja yhä nuorempia ihmisiä.

-Ruokajakeluun tullaan, koska siellä ihminen ei tunne olevansa hylkiö. On tärkeää antaa ymmärrys, että tässä ollaan asiakkaan puolella.

Paneelikeskustelu ruuasta, hyvinvoinnista ja työllistymisten edellytyksistä

Ruutukaappaus panelisteista.

Hanketyöryhmässä on mukana sekä ravitsemus- että työllisyysasiantuntijoita. Yllättävänkin kuuloinen yhteistyö on innostanut hanketyöryhmää jo hakemuksen kirjoittamisesta lähtien. Paneelikeskustelussa Päijät-Soten ravitsemusterapeutti Raisa Valve ja tulosyksikköpäällikkö Maarit Laitinen sekä Vates-säätiön toimitusjohtaja Jaana Pakarinen palauttelivat mieleen, miten kaikki sai alkunsa.

-On tutkittua tietoa siitä, että työttömien ihmisten ruokavaliossa on haasteita, jotka johtuvat erilaisista tekijöistä, kuten taloudesta. Toisaalta myös tiedetään, että ravitsemuksellisesti laadukasta ruokaa voi saada pienelläkin rahalla. Nyt on suuri tarve kehittää positiivista ja myönteistä ruokasuhdetta kohderyhmälle, Valve pohdiskeli.

-Ravitsemus on uusi näkökulma työllistymiseen. Tarve tähän aluevaltaukseen tulee työllisyydenhoidon kentällä suoraan hallitusohjelman tavoitteista sekä työkykyohjelmasta, jossa yhdistellään työllisyyden ja osallisuuden teemoja TEM:n ja STM:n yhteistyönä, Pakarinen jatkoi.

-Hankeryhmä on innostunut ja tutkimus aiheesta on tärkeää. Myös yhteistyö ja verkostot ovat vahvistuneet ja laajentuneet, summasi Laitinen.

Valtionhallinnolla tahtotilaa juurruttamiselle

-Te olette terveyspolitiikan ytimessä. Hienoa, että tällainen hanke on käynnistynyt, kommentoi sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio.

Sarlio kertoi, että valtionhallinnon tahtotila on, että hankkeen kehitystyö juurtuu ja jatkuu vielä pitkään hankeajan jälkeen. Sarlio myös muistutti, että hanke on jo hakemusvaiheessa ollut poikkeuksellisen tärkeä, koska vain noin 6 % TE-määrärahan hakijoista sai rahoituksen.

Hanke toteutetaan terveyden edistämisen määrärahalla (STM). Hanketoimijoita ovat Päijät-Sote, Itä-Suomen yliopisto ja Vates-säätiö.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen: annemaria.ojanpera(at)vates.fi . Kiitos!