Siirry pääsisältöön

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän kannanotto: Uudelleenkäytön infrastruktuurin rakentaminen lisää sosiaalista työllistämistä

09.02.2021

Valtioneuvosto on tehnyt eduskunnalle selonteon Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Eduskunnalta odotetaan päätöstä selonteosta helmikuussa ja lopullinen ehdotus toimitetaan Euroopan komissiolle huhtikuun loppuun mennessä. Kestävän kasvun ohjelman toimenpiteisiin on tulossa käytettäväksi noin 2,7 miljardia euroa. Esitämme, että rahoituksesta 100 miljoonaa euroa ohjataan käyttökelpoisen yhdyskuntajätteen keräämisen, uudelleenkäytön, kunnostamisen ja jakelun toimintamallin ja toimijoiden sekä tarvittavien tukipalvelujen luomiseen ja kehittämiseen. Ehdotamme toimintamallin rakentamista nykyisten yleishyödyllisten uudelleenkäyttö- ja välityömarkkinatoimijoiden ja niiden verkostojen pohjalta. Toimintamallissa voidaan tällöin hyödyntää ja kehittää toimijoiden uudelleenkäytön, kuntoutuksen, osaamisen kehittämisen ja työhönvalmennuksen nykyistä osaamista.

Toimintamallilla vastataan sekä keskeisiin ympäristöhaasteisiin että luodaan merkittävästi uusia työpaikkoja. Työpaikoista suuri osa soveltuu henkilöille, joiden työllistyminen avoimille työmarkkinalle on vaikeaa, erityisesti osatyökykyisille henkilöille. Suomen kestävän kasvun ohjelma sisältää kuusi painopistettä. Ehdottamamme toimenpiteet vastaisivat erityisesti painopiste 2:seen “Vihreä siirtymä tukee talouden rakennemuutosta” ja painopiste 5:een “Työmarkkinoiden toiminta, työttömille suunnatut palvelut ja työelämän kehittäminen”.

Kannanotto on seuraavien yhteistyöryhmän jäsenorganisaatioiden toteuttama: Into - etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry, Sininauhaliitto, Suomen Kierrätyskeskusten Yhdistys ry, Oktetti ry ja Vates-säätiö sr

Tutustu Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän kannanottoon (pdf avautuu uuteen välilehteen)

.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!